Mantar kahdelle keikalle Suomeen marraskuussa

Kirjoittanut Niko Kuusela - 24.6.2014

Mantar - Death by BurningPunkin, black metallin ja sludgen nimeen vannova Mantar saapuu Suomeen marraskuussa. Vuonna 2012 perustetun saksalaisen duon eeppinen ja pahaenteinen äänimaailma koostuu kitaristi-laulaja Hannon ja rumpali-laulaja Erincin raivokkaasta ja alkukantaisesta soitosta ja pääsee oikeuksiinsa erityisesti livetilanteissa. Viime syksynä kehutun Death By Burning -albuminsa julkaissut Mantar esiintyy kesällä myös Oulun Jalometallissa. Marraskuussa Mantar nähdään Helsingin Kuudennella Linjalla keskiviikkona 26.11.2014 ja Jyväskylän Lutakossa torstaina 27.11.2014. Helsingin keikan lipunmyynti käynnistyy Tiketissä 25.6.2014.

Illat avaa kotimainen Unkind. D-beattia ja synkkää hardcorea sekoittava yhtye on hivuttautunut hiljalleen kohti laajempia kansainvälisiä markkinoita. Viime vuonna julkaistulla Pelon juuret -levyllään Unkind vie musiikkiaan entistä synkempään suuntaan kritisoiden maailmanmenon pinnallisuutta ja epäkohtia. Ennen marraskuun keikkoja Unkind esiintyy syyskuussa maineikkaalla Incubate-festivaalilla Hollannin Tilburgissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

KEIKAT:
MANTAR (GER) & UNKIND
26.11.2014 Kuudes Linja, Helsinki
Ovet klo 20, ikäraja K-18

MANTAR (GER) & UNKIND
27.11.2014 Lutakko, Jyväskylä
Ovet klo 20, ikäraja K-18

LIPUT: Tiketin myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600-1-1616 (1,78 euroa/min + pvm) ja netistä www.tiketti.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat