Maorin kielellä laulava Alien Weaponry julkaisee toisen albuminsa syyskuussa – nimikkoraita kuunneltavissa

Kirjoittanut Joonas Arppe - 17.6.2021
Alien Weaponry esiintyi Tuskassa vuonna 2019.

Thrash- ja groove metal -elementtejä musiikissaan Maorin kieleen yhdistelevä Alien Weaponry julkaisee uuden ”Tangaroa” -albuminsa syyskuun 17. päivä. Albumi on uusiseelantilaisen yhtyeen levytysuran toinen pitkäsoitto; Napalm Recordsilla julkaistu debyytti ”Tu” ponnisti yhtyeen kotimaan virallisen listan viidennelle sijalle vuonna 2018.

”Tangaroa” keskittyy edeltäjänsä lailla kertomaan tarinoita Maorien kulttuuriperimästä, mutta tällä kertaa mukaan on osunut pari henkilökohtaisempaakin ohjelmanumeroa. Yhtyeen laulaja-kitaristi Lewis de Jong kertoo albumilta ensipuraisuna julkaistun ”Tangaroan” käsittelevän ympäristönsuojelua:

”Päätimme kirjoittaa tämän biisin siitä, kuinka ihmiset tukehduttavat meret jätteillään. Meri on tärkeä osa elämääni, ja on äärimmäisen tärkeää suojella sitä.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kappalelista:

01. Titokowaru
02. Hatupatu
03. Ahi KaT
04. Tangaroa
05. Unforgiving
06. Blinded
07. Kai Whatu
08. Crooked Monsters
09. Buried Underground
10. Dad
11. Ihenga
12. Down The Rabbit Hole

Katso tuore ”Tangaroa” -musiikkivideo alta:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat