Marduk – Frontschwein

Kirjoittanut Riku Mäkinen - 14.1.2015

Lähestyessäni 35 vuoden ikää kuulun siihen ikäluokkaan, jonka ensitutustuminen black metalliin tapahtui 90-luvun alkupuoliskolla, jolloin useat Skandinavian suurimmat black metal -yhtyeet julkaisivat ensimmäisiä ja/tai legendaarisimpia levytyksiään. Ensimmäisiä black metal -levyjäni olivat niinkin ”tuntemattomat” levytykset kuin Immortalin ”Pure Holocaust”, Mayhemin ”De Mysteriis Dom Sathanas”, Emperorin ”In The Nightside Eclipse” ja Mardukin ”Opus Nocturne”.

Tämä tekee näiden yhtyeiden, kuten Mardukin, arvostelusta äärimmäisen haastavaa. Ei siksi, että Marduk olisi sittemmin yhtäkään kovin huonoa levytystä tehnyt, mutta sitä valtaisaa tunnetta, jonka koin kuullessani ensimmäisiä kertoja yhden kautta aikojen maagisimpia black metal -levytyksiä eli ”Opus Nocturnen”, on jokseenkin mahdotonta saavuttaa. Ja uskallan väittää, että tilanne olisi eri, jos olisin aloittanut yhtyeeseen tutustumisen jostain myöhempien aikojen levytyksistä.

Vaikkei Marduk siis tosiaan ole yhtään totaalista floppia saanut kaiken kaikkiaan 13 täyspitkää kattaneella urallaan tehtyä, ovat ne varsinaiset huiputkin jääneet mielestäni kolmen ensimmäisen levyn jälkeen saavuttamatta. Vielä ”Opus Nocturnen” jälkeisen laulajavaihdon – Joakim Af Gravfista Legioniin – jälkeen albumit ”Heaven Shall Burn… When We Are Gathered” sekä ”Nightwing” olivat vahvoja suorituksia, mutta etenkin nykyisen laulajan Mortuuksen aikaiset levyt ovat olleet oikeastaan yksi toisensa jälkeen vahvaa keskitasoa, kouluarvosanoilla 7-8 luokkaa. Eikä yhtye ole tehnyt musiikillisestikaan mitään suuria muutoksia sitten hiukan death metalliin kallellaan olleen debyyttinsä ”Dark Endless”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Suuria muutoksia ei tarjoile myöskään yhtyeen 13. täyspitkä ”Frontschwein”, vaan Marduk on edelleen yhä tunnistettavissa olevaa Mardukia eli raakaa ja sotaisaa black metallia alusta loppuun. Suurin muutos lienee kuitenkin siinä, että ”Frontschwein” on yhtyeen vaihtelevin albumi aikoihin. Etenkin tempoltaan albumi sisältää perus- black metal -kaahauksen lisäksi useampia raskaalla, hitaalla poljennolla alleen murskaavia ralleja.

Toki pääasia on edelleenkin blastbeatien rytmittämässä rytinässä, jota tarjoillaan heti avausraitana toimivasta nimikappaleesta lähtien, mutta heti toisena kuultava ”The Blond Beast” onkin jo keskitempoisempaa hienoisella groovella varustettua materiaalia. Kolmannella raidalla ”Afrika” yhtye iskee jälleen sata lasissa, mutta kappaleesta jäävät parhaiten mieleen etenkin Mortuuksen lauluosiot, jotka levyllä muutenkin tuntuvat toimivan paremmin kuin Mardukin kanssa miehellä koskaan ovat toimineet. Kappaleen vihaiset ”Afrika”-huudot kuuluvat varmasti Kongon sademetsissä asti. Seuraavana kuultava painostavan raskas ”Wartheland” on yksi albumin hitaimmista ralleista. Samankaltaista painostavaa ja ahdistavaa tunnelmaa levyllä tarjoilevat vielä kappaleet ”Nebelwerfer” sekä ”503”. Näiden väliin mahtuu vielä muutama perus- black metal -rykäisy sekä muutama keskitempoisempi kappale. Levyn lopetusraitana toimii jopa Mardukin mittakaavalla äärimmäisen nopea ”Thousand-Fold Death”, joka on yksi yhtyeen kovimpia yksittäisiä ralleja vuosikausiin.

Kokonaisuus albumilla on kuitenkin pääasia, joka tekee siitä parasta Mardukia pitkään aikaan. Vaikka levy kellottaa reilut 50 minuuttia, se ei sisällä turhaa täytemateriaalia eikä se myöskään reippaasta pituudestaan huolimatta puuduta missään vaiheessa. ”Frontschwein” on hiottu sekä kappalemateriaaliltaan että kappalejärjestykseltään täydelliseen muotoon, ja kirsikkana kakun päällä toimii tällä kertaa vokalisti Mortuuksen mielestäni ensimmäinen täydellisesti onnistunut suoritus Mardukin riveissä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Perus- black metallin Marduk on aina osannut, mutta ”Frontschwein” on siitä perussuorituksesta vielä astetta laadukkaampaa tekemistä ja todiste siitä, että Mardukin panssaridivisioona vyöryy eteenpäin vahvempana kuin aikoihin. Black metallin eliittiä, sitä tämä on.

9½/10

Kappalelista:
01. Frontschwein
02. The Blond Beast
03. Afrika
04. Wartheland
05. Rope of Regret
06. Between the Wolf-Packs
07. Nebelwerfer
08. Falaise: Cauldron of Blood
09. Doomsday Elite
10. 503
11. Thousand-Fold Death

Marduk kotisivut
Marduk Facebookissa

Kirjoittanut: Riku Mäkinen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat