Marilyn Mansonin entinen avustaja kertoo tämän uhkailleen ja pahoinpidelleen myös nykyistä puolisoaan Lindsay Usichia

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 19.2.2021
Marilyn Manson – Rockfest 2018

Julkaisimme sivustollamme helmikuun alussa uutisen, jossa kerroimme kauhurokkari Marilyn Mansonin avustajana vuosien 2007-2008 sekä 2014-2015 välisenä aikana toimineen Dan Clearyn vahvistaneen Twitterissä Evan Rachel Woodin syytökset oikeiksi, sillä Wood oli Mansonin mukana kiertueella koko tuon ajan, ja Cleary näki sivusta kuinka Manson mursi Woodin henkisellä väkivallalla ja muutti hänet aivan eri ihmiseksi vuoden aikana.

Nyt Dan Cleary on hiljattain vieraillut Rare Form Audion podcastissa vieraana keskustelemassa entisestä työnantajastaan ja paljastanut haastattelussa todistaneensa vierestä myös Mansonin uhkailua ja pahoinpitelyä nykyistä puolisoaan Lindsay Usichia kohtaan. Clearyn mukaan Manson käytti nykyistä puolisoaan kohtaan paljon henkistä väkivaltaa nimittelemällä ja uhkailemalla mm. tappaa tämän. Clearyn mukaan Manson tokaisi Lindsay Usichille, että tappaa hänet ja Clearyn tehtäväksi tulee jäämään Usichin hautaaminen autiomaahan. Cleary kertoi haastattelussa aiheesta mm. seuraavaa:

“I saw some physical abuse as far as like pushing and throwing things at her and a lot of like violent outbursts around her ― breaking things. A lot of mental abuse and name-calling and threats. There were times when Manson would tell her that he’s going to kill her and cut her up and that I’m going to bury her in the desert ― me. He would leave the room and I would [tell her], ‘You’re going to be fine. I’m not going to do any of that. Let’s get you to a hotel.’”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat