Massacre – Back From Beyond

Kirjoittanut Juha Attola - 17.3.2014

Massacren ura on ollut melkoista on/off-vuoristorataa, yhtye on lopettanut ja aloittanut uudestaan lukuisia kertoja. Se perustettiin alunperin vuonna 1984, mutta nyt julkaistava uusi albumi on vuorossaan vasta kolmas. Albumin nimi on ”Back From Beyond” ja sen julkaisijana toimii Century Media. Tyylisuuntana on edelleen perinteinen death metal.

Albumin avaa ”The Ancient Ones” -niminen intro, jonka perään lähtee ”As We Wait To Die”, joka ei ehkä ole aivan sitä kovinta materiaalia, mitä tältä yhtyeeltä on tullut. Ihan hyvin kappale vyöryy eteenpäin ja kaikki genren perusasiat löytyy, mutta jotain tuntuu puuttuvan. ”Ascension Of The Deceased” lähteekin huomattavasti reippaammalla otteella liikkeelle: tämäntyylinen nopeampi death metal-jyräys istuu huomattavasti paremmin yhtyeelle. Kappale itsessään ei juurikaan tuo mukanaan mitään uudistuksia tämän lajityypin musiikkiin, mutta on kuitenkin moitteeton esitys. ”Hunter’s Blood” jatkaa samalla reippaalla otteella. Vokalistina tällä albumilla on herra nimeltään Ed Webb, joka ei ehkä ole niitä kaikkein monipuolisimpia vokalisteja, mutta sopii kyllä yhtyeeseen hienosti. Miehen murina on sieltä perinteisemmästä päästä, eli vanhan-liiton death metal murisija.

Massacre on jännä yhtye siinäkin mielessä, että se tosiaan on mennyt telakalle ja tullut takaisin useampiakin kertoja, mutta siitä huolimatta albumien taso on ollut hyvä. Luulisi että jatkuva taukojen pitäminen hieman tylsistyttäisi terää, mutta toisaalta, eipä yhtye ole juurikaan turhia julkaisuja ulos pistänyt, sillä nyt tosiaan kyseessä vasta kolmas albumi. Ja onhan noitakin yhtyeitä edelleen maailma pullollaan, jotka oikeasti voisivat pitää hieman luovaa taukoa, se voisi tehdä ihan hyvää. Massacren kohdalla tuo näyttää ainakin toimivan. Nyt yhtye on polkenut eteenpäin vuodesta 2011 asti, ja onkin hioutunut ihan terävään kuntoon.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Back From Beyond” ei tarjoile suuria yllätyksiä, eikä se myöskään ole genrensä kirkkaimpia timantteja, mutta kuitenkin reipasta death metallia tiukasti soitettuna. ”Darkness Fell”, ”Succumb To Rapture” ja ”Beast With Vengeance” ovat kaikki hyviä esimerkkejä tämäntyylisestä musiikista perinteisimmillään. Kyllä tämä on ehdottomasti pakkohankinta perinteisen deathin ystäville.

7/10

Kappalelista:

1.The Ancient Ones
2.As We Wait To Die
3.Ascension Of The Deceased
4.Hunter’s Blood
5.Darkness Fell
6.False Revelation
7.Succumb To Rapture
8.Remnants Of Hatred
9.Shield Of The Son
10.The Evil Within
11.Sands Of Time
12.Beast With Vengeance
13.Back From Beyond
14.Honor The Fallen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

https://www.facebook.com/MassacreFlorida

Kirjoittanut: Juha Attola

Luetuimmat

Uusimmat