Mastodon

Mastodon valottaa uuden albuminsa traagista tarinaa – ”Miksi meidän täytyy aina olla näin syvällisiä?”

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 29.3.2017
Mastodon

Progemetalli -yhtye Mastodon julkaisee uuden ”Emperor of Sand” -albuminsa 31.3. Bändi kertoo Rolling Stone -lehden haastattelussa uuden albuminsa synkästä tarinasta. Levy on konseptialbumi, joka kertoo aavikolla vaeltavasta miehestä, jolle levyn antagonistina toimiva sulttaani langettaa kuolemantuomion. Tarina toimii metaforana paljon rankemmalle tositarinalle. Nimittäin edellislevyn jälkeen basisti Troy Sandersin vaimo sairastui rintasyöpään, rumpali Brann Dailorin äiti taisteli kemoterapiassa ja kitaristi Bill Kelliherin äiti kuoli aivokasvaimeen.

”Se saa minut ajattelemaan äitini poismenoa”, kertoo Kelliher levyn ”Roots Remain” -kappaleesta. Tuleva albumi muistuttaa monella tapaa yhtyeen menestyslevyä ”Crack The Skyeta”, jonka nimikappale käsitteli Dailorin siskon, Skyen, itsemurhaa.

”Kun opettelimme ja lauloimme kappaleita, sanoimme: ’Jeesus, tämä on tosi diippiä. Minkä takia meidän täytyy aina olla näin hemmetin syvällisiä?'”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ennen kuin koko yhtye kokoontui työstämään albumia Kelliher ja Dailor äänittelivät yhdessä demoja levyn kappaleista. Kaksikolla oli tapana aloittaa sessiot juomalla kahvia ja keskustelivat äitiensä voinnista.

”Käytimme paljon aikaa puhuessamme sairaudesta ja siitä, paljonko aikaa oli jäljellä. Sen jälkeen menimme alakertaan ja jammailimme”. Idea konseptialbumille syntyi bändin tajutessa, että muutkin taistelevat samojen ongelmien kanssa.

”Voimme kirjoittaa siitä kuvainnollisesti. Fanimme todella samaistuvat sanoituksiimme ja kappaleiden aiheisiin, erityisesti silloin, kun teemme konseptialbumeita.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lue koko Rolling Stonen artikkeli tästä.

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat