Mastodon

Mastodonin Brann Dailorin mukaan uutta albumia voidaan odottaa vuodelle 2020

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 18.12.2019
Mastodon

Yhdysvaltalainen metalliyhtye Mastodon julkaisi edellisen albuminsa ”Emperor of Sandin” vuonna 2017. Uutta musiikkia kärsivällisesti odottaville faneille on tarjolla hyviä uutisia. Bändin rumpali Brann Dailor nimittäin kertoo tuoreessa Rolling Stonen haastattelussa, että bändin seuraavaa levyä voi odotella ilmestyväksi jo vuonna 2020.

”Yritän pitää elämäni koossa ja yrittää olla romahtamatta henkisesti. Ja yritän myös jatkaa uuden musiikin tekemistä ja nauhoittamista ja tehdä oikeastaan vain sitä mitä olen tähänkin asti tehnyt. Yritän saada tehtyä helvetin kovan Mastodon-levyn muutaman seuraavan kuukauden aikana, ja se julkaistaan todennäköisesti vuonna 2020. Joten toivon, että asiat jatkuvat samaan malliin kuin viimeisen kymmenen vuoden aikana. Lisää samaa, kiitos!”

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

 

Luetuimmat

Uusimmat