Mastodonin klassikko jo 10-vuotias – ”Crack The Skye” sen kuin paranee vanhetessaan

Niin se aika kuluu ja Mastodonin uran parhaan albumin julkaisusta tulee tänään 24.3.2019 kuluneeksi kymmenen vuotta. On looginen hetki palata tämän upean mestariteoksen äärelle. ”Crack The Skyeta” edeltäneet ”Leviathan” ja ”Blood Mountain” olivat molemmat ensiluokkaisia albumeja. Silti ”Crack The Skye” pääsi yllättämään laadullaan. Seitsemän biisin saumaton kokonaisuus viipyi ilmestyttyään soittimessani kuukausia. Kuten parhaiden albumien kohdalla usein käy, saavat ne aikaan ”mikään muu musiikki ei tunnu miltään” efektin.

Mikään kerrasta iskevä hittilevy ei todellakaan ole kyseessä. ”Crack The Skye” vaatii kuuntelua avautuakseen. Kun albumi avautuu, avautuu maaginen maailma, josta ei sinne kerran upottuaan helpolla ylös pääse. Mastodonin metallin ja rockin sekainen omaperäinen ilmaisu nousi lakipisteeseensä ”Crack The Skyellä”. Mastodon ei päässyt kolmella aiemmalla levyllään samalle tasolle, eikä ole päässyt ”Crack The Skyetä” seuraavilla albumeillakaan enää samoihin sfääreihin.

Bändin soitto on uskomattoman jämäkkää. Rumpali Brann Dailor on bändin soundin selkäranka, jonka varaan on hyvä rakentaa. Miehen rumputyöskentely on virtuoosimaista ja tuhtia, mutta samalla biisejä palvelevaa pelkän kikkailun sijaan. Bändin kitaristit Brent Hinds ja Bill Kelliher taikovat instrumenteistaan maagisia kuvioita toisensa perään. Vikaa ei ole myöskään albumin vokaalityöskentelyssä. Mastodon on siitä erikoinen bändi, että oikeastaan kaikki bändin jäsenet basisti Troy Sandersia myöten osallistuvat laulamiseen. Brent Hindsiä olen kuitenkin pitänyt bändin varsinaisena vokalistina.

Entäs ne biisit? Albumi on ennen kaikkea kokonaisuus, mutta myös yksilöissä on voimaa. Albumi alkaa aika perinteisellä Mastodon biisillä ”Oblivion”. Tunnelmallisen alun jälkeen biisi siirtyy Mastodonille luonteenomaiseen omaperäiseen riffittelyyn, jota rumputyöskentely tukee hienosti. Laulumelodia on myös omaperäinen, kuten on totuttu Mastodonilta kuulemaan. Biisi huipentuu upeisiin soolo-osuuksiin. Mastodon on erityisen taitava luomaan 4-6 minuutin biisejä, joissa tapahtuu niiden kestoon suhteutettuna paljon ja yksityiskohtia riittää kymmeniksi kuunteluiksi. ”Divinations” lisää kierroksia ja kitara soi mahdottoman määrän hienoja kuvioita alle neljän minuutin biisiin. Biisi on raskas, iskevä ja progressiivinen samaan aikaan. Upea alku upealle albumille.

Hitaammalla temmolla etenevä ”Quintessence” soi mystisesti kiehtovien kitarakuvioiden sävyttämänä. Biisissä on soundillisesti jotain samaa kuin monissa Kingston Wallin biiseissä. Sellaista vaikeasti sanoiksi puettavaa kiehtovuutta ja mystiikkaa. Albumin uskomattomin ja palkitsevin teos on yli kymmenenminuuttinen ja neliosainen ”The Czar”.  Ensimmäinen osa ”Usurper” kiusoittelee rauhallisella ja kauniilla melodiallaan. ”Escape” lisää kierroksia jämäkällä keskitempoisella riffittelyllään huipentuen upeaan kitarailoitteluun. Kolmas osa ”Martyr” ottaa aikalisän ja tunnelmoi räjähtäen upean riffin kautta komeisiin laulumelodioihin. Järisyttävien soolojen kautta siirrytään teoksen huipennukseen ”Spiral”, joka sitoo langanpäät yhteen. Mahtava teos kerrassaan, jolle pelkät sanat eivät tee oikeutta.

”Ghost Of Karelia” rokkaa juuri oikealla tavalla oikeassa kohtaa levyä ja kuulija napsahtaa hereille ”The Czarin” aiheuttamasta transsista. Mutta kuten aina Mastodonin kohdalla, kun puhutaan rock-biisistä, puhutaan samalla niin paljon muustakin. Nimibiisi rauhoittaa tilanteen ”Ghost Of Karelian” jäljiltä. Kiehtovasti alkava kappale etenee vääjäämättä riipivään riffiinsä. Biisin emotionaalista latausta korostaa tietoisuus siitä, että biisi on omistettu Bran Dailorin siskolle Skyelle, joka teki itsemurhan.

Viimeiseksi mutta ei vähäisemmäksi Mastodon on säästänyt 13-minuuttisen ja eeppisen ”The Last Baronin”. Valtava progressiivinen monumentti, joka kantaa kuin ihmeen kaupalla koko mittavan kestonsa. Mainitsin aiemmin, että Mastodon on taitava sisällyttämään jo lyhyempiin biiseihinsä valtavasti yksityiskohtia ja nyansseja. ”The Last Baron” sisällyttää 13-minuuttiin niin paljon, että teokseen pääsee sisään vain ahkeralla kuuntelulla. Valtavasti hienoja riffejä, rumpusoudeja, laulumelodioita sisältävä teos pysyy kuitenkin kasassa, vaikka äityy osittain jo lähes Frank Zappamaisiin mittoihin.

”Crack The Skye” on kestänyt hienosti aikaa ja synttäriarvion tekemisen ohessa kuuntelin taas albumin läpi useaan kertaan. Kyseessä on klassikko, joka ei ehkä ole ihan saanut ansaitsemaansa arvostusta. Jos äkkiväärä, progressiivinen rock ja metallimusiikki ovat lähellä sydäntäsi, mutta ”Crack The Skye” ei ole vielä tuttu, niin tee itsellesi palvelus ja korjaa asia.

Kappalelista:

1. Oblivion
2. Divinations
3. Quintessence
4. The Czar: I Usurper, II Escape, III Martyr,IV Spiral
5. Ghost Of Karelia
6. Crack The Skye
7. The Last Baron

Mastodon Facebookissa