Mayhem

Mayhem vahvistamaan Ilosaarirockin kattausta – päiväkohtainen ohjelma julki

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 11.3.2020
Mayhem

Joensuun Ilosaarirock julkaisi kasan uusia artisteja heinäkuun festivaalille. Samalla paljastettiin päiväkohtainen ohjelma, ja myyntiin tulivat festivaalin yhden ja kahden päivän liput. Ilosaarirock järjestetään Joensuun Laulurinteellä 17. – 19. heinäkuuta.

Brittilistan kärkeen debyyttialbumillaan ampaissut Sam Fender saapuu Ilosaarirockiin ensimmäiselle Suomen-keikalleen. Kitaravetoista, intohimoista rockia soittavaa laulaja-lauluntekijää on vertailtu itseensä Bruce Springsteeniin. Heinäkuussa Joensuussa nähdään myös ”Are You With Me” -hitistä tunnettu belgialainen DJ Lost Frequencies, joka on yksi tropical housen tärkeimmistä uranuurtajista. Tummia sävyjä Ilosaarirockin yöhön tuo legendaarinen norjalainen black metal -pioneeri Mayhem, jonka viime vuonna julkaistua ”Daemon”-albumia on kiitelty koko uran parhaaksi.

Kotimaisista artisteista Ilosaarirockissa nähdään kiistatta Suomen suosituin yhtye JVG, energisistä keikoistaan tunnettu Gasellit, juuri uuden albuminsa julkaissut metallijyrä Lost Society sekä ensimmäistä kertaa Ilosaarirockin yleisön korkkaava ABREU. Lisäksi festivaalilla esiintyvät Vuoden tulokas- ja Kriitikoiden valinta -Emmat alkuvuodesta voittanut Jesse Markin, debyyttialbuminsa vastikään julkaissut rapkolmikko Mouhous, kovassa nosteessa oleva laulaja-lauluntekijä BEHM, urbaania emopoppia esittävä costee, karismaattinen laulaja-lauluntekijä Knipi, helsinkiläinen post-rock -yhtye The Holy, sekä tulikuumat räppärit Yeboyah ja MC KOO.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Maailmalla agentit ihmettelevät, että mikä on tämä festari, jolla tuutataan samana päivänä hitikästä EDM-poljentoa ja äärimmäistä black metallia. Me vastataan vaan, että se on kuulkaas Ilosaarirock se. Lavealla pensselillä on vedelty vuodesta 1971 ja sillä linjalla jatketaan, nauraa Ilosaarirockin promoottori Panu Hattunen.

Ilosaarirockissa esiintyvät nyt julkaistujen artistien lisäksi myös Tones And I (AU), Machine Gun Kelly (US), YUNGBLUD (UK), The HU (MNG), Of Monsters And Men (ISL), Highly Suspect (US), Belzebubs (HELL), Antti TuiskuTehosekoitinApulantaVesalaAmorphisLauri TähkäPyhimysInsomniumXysmaGettomasaBattle BeastEllinooraPalefaceMaustetytötRuusutRäjäyttäjätLähiöbotox sekä Karina. Päiväkohtainen ohjelma on nähtävissä verkkosivuilla www.ilosaarirock.fi/2020/ohjelma.

Ilosaarirock järjestetään Joensuun Laulurinteellä 17. – 19.7.2020. Festivaalin kaikki lipputyypit ovat myynnissä verkkosivuilla www.ilosaarirock.fi sekä Lippu.fin ja Tiketin palveluissa. Vuonna 1971 perustetun Ilosaarirockin järjestää itsenäinen ja voittoa tavoittelematon yhdistys Joensuun Popmuusikot ry. Tapahtuman tuotoilla tuetaan Pohjois-Karjalan musiikki- ja kulttuurielämä sekä itäsuomalaista luontoa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ilosaarirockin verkkosivut
Facebook
Instagram

Luetuimmat

Uusimmat