”Me olemme ANTIFA!” – Antifasismin ilosanomaa 17.7. Pakkahuoneella Ministryn ja Dying Fetuksen voimin

Kirjoittanut Otto Vainionpaa - 21.7.2019

Yhdysvaltalainen industrial metal -kokoonpano Ministry saapui 17. päivä heinäkuuta Tampereen Pakkahuoneelle yhdessä death metal -yhtye Dying Fetuksen kanssa.

Illan avaava yhtye on myös yhdysvaltalainen, Marylandista kotoisin oleva pitkän linjan death metal -yhtye Dying Fetus. Yhtye kuulosti jokseenkin sopimattomalta lämmittely-yhtyeeltä industriaalipioneeri Ministrylle, sillä bändien esittämä musiikki on hyvin kaukana toisistaan. Mutta jos totta puhutaan, niin asettelu toimi mainiosti ja tulinkin ensisijaisesti katsomaan illan avannutta yhtyettä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Dying Fetus iskee kuin väkivaltainen hullu ja pyöräyttää keikan käyntiin ”In The Trenches” -kappaleellaan. Minua melkein itkettää, kun kaikki kuulostaa niin hyvältä. Yleisöä ei ole paikalla paljonkaan, mutta se ei tällä kertaa haittaa ollenkaan, kun kyseessä ei ole illan pääesiintyjä. Yhtyeen laulaja-kitaristi John Gallagher yrittää saada ihmisiä liikkumaan vikkelämmin paikoitellen siinä jopa onnistuenkin.
Vasta noin puolessa välissä settiä alkaa meininki näyttää oikeasti siltä, miltä sen pitääkin. Mutta, kuten aina, tuopit ovat tulilinjalla, koska ihmiset tulevat heiluttamaan niitä pitin reunoille. Jumalauta, miksi? Keikan aikana mieleeni juolahti, että Dying Fetus jopa hieman varasti show’n itselleen.
Ministryn soittoajan lähestyessä oli lähes koko yleisö vaihtunut death metalista nauttivista riehujista Rammstein-paitoihin sonnustautuneisiin kuuntelijoihin. Ministry avasi esityksensä sangen ahdistavalla elävällä kuvalla maailman arkkityypeistä kootulla videolla, jota saimmekin ihastella koko keikan loppuun asti. Ministrystä innostumattomana sain kerrankin seurata jotakin yhtyettä täysin neutraalista näkökulmasta.
Yleisö vaikutti olevan hieman jäässä koko keikan ensimmäisen puoliskon, lieneekö syynä se, että bändi soitti vain uutta materiaalia. Keikan keskivaiheilla ihmiset näyttivät kuitenkin hieman innostuvan mieliyhtyeestään, vaikken missään vaiheessa iltaa nähnytkään ihmisiä oikeasti innoissaan. Tulkitsenko tilanteen väärin, vai kuuluuko Ministryn keikoille edes ylenpalttinen ilakointi?
Yleisö yltyi laulamaan mukana muutamien klassikkokappaleiden aikana, mutta se ei ollut verrattavissa mihinkään aikaisemmin näkemääni keikkaan. Ministry teki työnsä kunnialla, eikä yhtyeen esiintymisessä ollut mitään moittimista. Yhtyeen livesounditkin olivat yllättävän hyvät siihen nähden, kuinka monta huonolta kuulostavaa keikkaa olen Pakkahuoneella todistanut.
Settilista:
1. Twilight Zone
2. Victims of A Clown
3. We’re Tired of It
4. Wargasm
5. Antifa
6. Game Over
7. AmeriKKKa
8. The Missing
9. Deity
10. Stigmata
11. Jesus Built My Hotrod
12. Just One Fix
13. N.W.O.
14. Thieves
15. No Devotion
Raportti: Otto Vainionpää
Kuvat: Sanna Lehtonen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat