Mee duuniin! Muusikkokaverusten kannanotto leviää somessa: ”Musiikkialan työt ovat myös oikeita töitä”

Kirjoittanut Joonas Arppe - 31.3.2021

Helsingissä asuvat kitaristikaverukset Jere Lilja ja Juho Lapinlampi päivittelivät jo aikapäivää sitten koronan myötä kansan huulille noussutta muusikon osaa suomalaisessa työvoimassa; miten voi olla mahdollista, ettei ympärivuorokautista työpanosta ja kutsumusammattina tunnettua muusikkona toimimista pidetä ”oikeana työnä?”

”Vallitseva ilmapiiri ja keskustelu kulttuurialan töistä kirvoitti tällaisen pienen laulun” Lilja kertoo. Tuotannossa auttoi kaksikon yhteinen ystävä Johannes Väisänen, ja tuloksena oli Muumilaakson tarinoista tutun ”Hei Muumit” -kappaleen säveltä seuraava ”pilalaulu”:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Ystäväni Juho Lapinlampi keksi jo muutama vuosi sitten tämän ’ei muusikon hommia lasketa työksi’ -lainin. Helmikuussa istuimme pienellä porukalla iltaa puhumassa oman alamme tilanteesta ja tää tekstinpätkä tuli esille. Päätettiin, että nyt jos koskaan tästä täytyy tehdä valmis biisi!”

Kotimaisen tapahtumateollisuuden 3200 yrityksen elinkeinotoiminta ja lähes 200 000 työntekijän toimeentulo ovat kärsineet ihmisten kokoontumisten rajoittamisesta yhtämittaisesti jo vuoden. Tapahtumateollisuus ry vaati perjantaina julkaisemassaan kannanotossa päättäjiä vastaamaan kärsivän toimialan jättämiseen ilman taloudellista kompensaatiota. Lilja kertoo pyrkineensä tuomaan lisänäkyvyyttä kulttuurialan jatkuvalle ahdingolle:

”Myös kulttuuri- ja musiikkialan työt ovat myös oikeita töitä, joissa työskentelee paljon tavallisia ihmisiä, jotka eivät välttämättä näy isolle yleisölle. Musiikki on työ yli 30 000 suomalaiselle ja tapahtumateollisuus työllistää lähes 200 000 ihmistä. Muistetaan arvostaa jokaisen työtä!”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Katso Liljan ja Lapinlammen taidokas kannanotto ”Mee Duuniin” alta:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat