Megadethin ensimmäinen konsertti Malesiassa 16 vuoteen vaakalaudalla – paikallinen islamilainen puolue raivoissaan

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 4.5.2017
Megadeth

Viime vuonna uuden ”Dystopia” -levynsä julkaissut thrash metal -suuruus Megadeth on tuomassa omaa raskasta musiikkiaan Malesiaan ensimmäistä kertaa 16 vuoteen. Bändi sai vuonna 2001 porttikiellon maahan, mutta hiljattain kyseinen kielto peruttiin ja Megadethin on määrä esiintyä Kuala Lumpurissa Negaran stadionilla. Yhtyeen nokkamies Dave Mustaine kertoo alkuperäisen porttikiellon syyksi murhan, jonka tekijä ihaili Slayerin ja Megadethin kaltaisia bändejä.

PAS -lyhenteellä tunnetun paikallisen islamilaisen puolueen nuoriso-osasto boikotoi ja kampanjoi vahvasti Megadethin esiintymistä vastaan. Heidän mielestään lupa konsertille annettiin miettimättä tarpeeksi esiintymisen negatiivisia vaikutuksia.

”Pidämme tätä epähuomiossa tehtyä päätöstä vakavana ja se rikkoo Islamin säännöksiä vastaan”, kertoo osaston tiedottaja Hishamuddin Abdul Karim. Hänen mukaansa puolue kuitenkin sanoutuu irti sosiaalisessa mediassa leviävistä kuvista, joissa juuri valittu nuoriso-osaston johtaja Muhammad Khalil Abdul Hadi poseeraa kehottaen ihmisiä protestoimaan bändin esiintymistä vastaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

 

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat