Melodisen hard rockin juhlaa Iso-Britanniasta – arviossa Skarlett Riotin kolmas pitkäsoitto ”Invicta”

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 28.4.2021

Vuonna 2013 debyyttialbuminsa ja vuonna 2017 toisen albuminsa julkaissut Skarlett Riot hemmottelee melodisen hard rockin ystäviä julkaisemalla 7. toukokuuta kolmannen pitkäsoittonsa. Brittiläisyhtyeen mukaan uudella albumilla sukelletaan aiempaa raskaampaan äänimaisemaan, mutta ”Invictalta” on kuultavissa myös Skarlett Riotille tuttua ilmavaa soundia.

Viime aikoina on julkaistu useita hyviä melodisen rockin ja hard rockin albumeita, ja näyttää siltä, että Skarlett Riot osallistuu jatkumoon kolmannella pitkäsoitollaan. Brittiläisyhtyeen tuleva pitkäsoitto on eheä, mutta monipuolinen kokonaisuus, jolla Skarlett Riot pääsee näyttämään laaja-alaisen osaamisensa. Yhtye on vahvoilla niin ”Breaking The Habit” -kappaleen kaltaisissa hard rock -runttauksissa, kuin balladimaisissa ”Into Pieces”- ja ”Falling” -teoksissa.

Mitä albumin sanoituksiin tulee, painottuu ”Invicta”-albumin sisältö pitkälti parisuhde-tematiikkaan sekä kuuntelijan rohkaisemisen ympärille. Paikoitellen lyriikoita vaivaa kliseisyys, kuten ”Not Alone” ja ”Human” -kappaleilla, mutta upeaäänisen vokalisti-kitaristi Skarlettin tulkinta pelastaa paljon. Hänen äänensä kuulostaa kauniille puhtaasti laulaessa, mutta Skarlett kykenee laulamaan vakuuttavasti myös raskaammat vokaalisosuudet. Tästä taidonnäytteitä on kuultavissa ”Under Water”- ja ”To The Flames” -kappaleilla. Myös kitaristi Dannylle on annettava pisteet, sillä hän antaa hyvää taustatukea Skarlettille useissa kappaleissa omilla murinoillaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

11 kappaletta kattava ”Invicta” on miellyttävän monipuolinen albumi, vaikka Skarlett Riotin vaikuttaa olevan omimmillaan radioystävällisen rockin maastossa. Vokalisti-kitaristin äänenkäyttö antaa paljon särmää albumille, ja itse olisin mielelläni kuullut enemmänkin Skarlettin laulamia raskaampia lauluosuuksia. Omiksi esikuvikseen brittiyhtye on nostanut mm. In This Momentin ja Bullet For My Valentinen, mutta itse huomaan Skarlett Riotissa yhtäläisyyksiä kanadalaisen Kobra and The Lotuksen suuntaan. Ja vaikka ”Invicta”-albumia vaivaavat omat kliseisyytensä, on brittiläisyhtyeen kolmas pitkäsoitto silti hyvä.

8/10

Kappalelista:

  1. Breaking The Habit
  2. Gravity
  3. Black Cloud
  4. Under Water
  5. Stronger
  6. Cut To Ties
  7. Into Pieces
  8. Not Alone
  9. To The Flames
  10. Falling
  11. Human

Skarlett Riot Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat