Melodista death metalia kahden vokalistin voimin – arviossa Dimmanin ”Songs And Tales Of Grievance”

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 29.7.2021


Kotimainen melodinen death metal -yhtye Dimman julkaisee 30. heinäkuuta ”Songs And Tales Of Grievance” -nimisen albumin. Kahden vokalistin ja kitaristin sekä basistin että rumpalin kattava Dimman on luonut kymmenen kappaletta sisältävän albumin, jolla on paljon sulateltavaa. Pitkäsoitolla kuullaan niin Jenna Kohtalan puhtaita vokaaleja kuin Valtteri Halkolan murinoita, raskaita riffejä, raskasotteista rumputyöskentelyä sekä ilmavia äänimaisemia.

”Songs And Tales Of Grievance” jyrähtää käyntiin raivokkaasti ”Ambuscaden” myötä, ja vaikka kappale vaikuttaa aluksi turhankin täyteen ahdetulle, löytyy punainen lanka nopeasti. Dimman lyö ilmoille melodisen death metalin äänimaiseman, joka syleilee kuulijaa väkevästi. Halkolan murinat saavat tuekseen väkivaltaisen soundin, mutta kun Kohtala alkaa laulaa, Dimman tekee tilaa kevyemmälle ja ilmavammalle tulkinnalle. Toisinaan vokalistit laulavat yhdessä duettoja, jolloin kontrastit pääsevät kunnolla esille.

Dimmanin on hyvin moniulotteinen ja puhutteleva. Yhtye tuntuu olevan kotoisammillaan päälle käyvien melodiakulkujen kanssa, joita Kohtalan pehmeät lauluosuudet ja ilmavammat sävellykset keventävät satunnaisesti, mutta harkitusti. Radikaaleja eroja kappaleiden väleillä ei ole muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, mutta pitkäsoitolta erottuu silti useampi teos edukseen. Tällaisia ovat esimerkiksi ”Paroxysm” ja ”Imprudence”, jotka ovat albumin tarttuvinta antia. ”Progradation” sen sijaan ilottelee progemaisuudellaan ja levyn päättävä, ”The Mist”, jää kuulijan mieleen kevyemmän äänimaisemansa ansiosta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Dimmanin tuorein albumi on mieltä piristävä kokonaisuus, jolta löytyy useampi mieleen painuva yksityiskohta. Yhtyeen aggressiivinen ulosanti on mukaansa tempaavaa, ja ehkä se on myös syy, miksi lähes jokainen kappale ”Songs And Tales Of Grievancella” on raivokasta paahtoa. Paikoitellen kappaleiden välillä on paljon samanlaisia piirteitä, mutta se ei kuuntelukokonaisuutta haittaa. Kokonaisuudessaan Dimmanin uusin pitkäsoitto on rautainen paketti.

7/10

Kappalelista:

  1. Ambuscade
  2. Paroxysm
  3. Obscenity
  4. Contretemps
  5. Morbus
  6. Progradation
  7. Imprudence
  8. Memoria
  9. Umbra
  10. The Mist

Dimman Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat