Memoremains julkaisee toisen singlensä tälle vuodelle – tsekkaa video

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 12.6.2019

Oopperametallia, discoheviä sekä poppia täysin häpeilemättä yhdistelevä Memoremains julkaisee vuoden toisen singlensä nimeltään ”Inferno”. Kappaleesta tehdyn videon on kuvannut, ohjannut ja editoinut bändin kolmen muun musiikkivideon ohella Riku-Pekka Lappalainen ja siinä esiintyy Voice of Finlandista tuttu Red Raven Downin laulaja Jani Korpela sekä lauluyhtye Vocal. Yhtyeen laulaja Johanna Ahonen kertoo:

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Inferno” on kappale, jossa kertoja pohtii tekemiään valintoja haluten antaa uuden mahdollisuuden menneelle. Pään sisäinen kamppailu ja eri aikakausien sekoittuminen on haluttu tuoda esiin myös musiikkivideolla”

Euroopan kiertueelta juuri palannut bändi nähdään kesällä ainakin Saaristo Openissa ja Provinssissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat