messier julkaisi debyyttilevynsä videon kera

Kirjoittanut Niko Kuusela - 7.5.2021

Oulussa vuonna 2017 perustettu rock-trio messier on julkaissut tänään debyyttialbuminsa. Suurimmaksi osaksi yhtyeen itsensä äänittämä ja tuottama ”On Malaise” -albumi ilmestyy yhdysvaltalaisen SideOneDummy-yhtiön kautta.

”On hienoa viimein julkaista ja jakaa kolmen vuoden työ ihmisten kanssa. ”On Malaise” koostuu enemmän tai vähemmän kymmenestä ensimmäisestä biisistä, jotka yhdessä sovitettiin, treenattiin ja äänitettiin. Olemme ylpeitä siitä, miltä levy kuulostaa ja kuinka monipuolisen paketin saimme aikaiseksi. Yhtä lailla olemme kiitollisia siitä, että SideOneDummy Records on takanamme tukemassa levyn julkaisua”, yhtye kertoo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

messier syntyi aikaan, jolloin Disco Ensemblen ja Satellite Storiesin kaltaiset englanninkieliset kitarabändit alkoivat pakkailla kimpsujaan, ja englanniksi lauletun indiemusiikin skene Suomessa hiljeni. Julkaisijaa etsittäessä suomalaisten yhtiöiden kiinnostus olikin vähäistä, joten yhtye päätti kääntyä tärkeäksi kokemansa levy-yhtiön SideOneDummyn puoleen. Bändi laittoi nyt julkaistavan albuminsa masterin sellaisenaan levy-yhtiön kuultavaksi nukkumaanmenoaikaan joulukuussa 2019 eikä osannut odottaa saavansa edes vastausta kovin vakavissaan. Muutamaa tuntia myöhemmin sähköpostiin oli kuitenkin saapunut vastaus, jonka perusteella levy oli kuunneltu ja yhtiöstä kiiteltiin musiikista sekä ehdotettiin tapaamista videopuhelun välityksellä.

“Albumia tehdessä ymmärsimme, että meidän soundimme ydin on kokeilla erilaisia tempoja, tunnelmia ja sovituksia. Ensimmäisen albumin tekoprosessi on valanut meihin itseluottamusta kokeilla uusia asioita entistä rohkeammin.”

”On Malaise” -albumilta on tähän mennessä julkaistu jo singlet ”Salt Water Flush”, ”Pollyanna” sekä ”Simon Says”, ja tänään julkaistiin singlenä ja videona myös albumin nimikkokappale.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

“”On Malaise” -kappale kuulostaa siltä, että sen kuuluisi pyöriä jonkin autopelin soundtrackillä. Kyseessä on suoraviivaisin biisi, jonka olemme tähän mennessä tehneet, mutta kaikki meille tyypilliset elementit mahtuvat tähänkin: stemmat ovat esillä, rummut paukkuvat, on säröä ja chorus vätkyttää. Jotain kertoo sekin, että tämän biisin pohjat kaahattiin studiossa talteen ekalla otolla.”

Myös kappaleen varsin lystikäs video on yhtyeen itsensä käsialaa.

“Me ollaan totuttu tekemään asioita omin voimin. Saatiin hyvä idea ja kamera lainaksi, laitettiin herätys aamuksi kello neljä reikäleipä ja lähdettiin kuvaamaan. Kuinka monessa bändissä soittaa Balboan poika?”

Biisilista:
1. Salt Water Flush
2. Write Between the Lines
3. On Malaise
4. Schmaltz
5. Hope
6. Comfort on Demand
7. Pollyanna
8. 225
9. Simon Says
10. Begging the Question

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat