Metal Allegiance on metallimuusikoiden superkokoonpano, jonka takana ovat Testamentin kitaristi Axel Skolnick, Megadethin basisti David Ellefson ja muun muassa Dream Theaterin sekä Adrenaline Mobin entinen rumpali Mike Portnoy. Heidän lisäkseen albumilla kuullaan monia vierailevia artisteja, lähinnä laulajia, mutta myös kitaristeja ja basisteja. Arvosteltava levy on Metal Allegiancen debyyttialbumi.

Superkokoonpanojen levytyksistä puhutaan harvoin kovin kauniiseen sävyyn, mutta Metal Allegiance on onnistunut luomaan erittäin mielenkiintoisen albumin. Yhtyeen musiikki on pääasiassa melko raskasta ja nopeahkoa riffivetoista metallia, mikä tuskin tulee kenellekään yllätyksenä. Osaan kappaleista on tosin tehty melodisia ja keveitäkin osuuksia. Kuultavissa on raskasmetallin useita eri sävyjä. Metal Allegiancen musiikki ei ole mielikuvituksetonta perusmetallia, vaan kappaleista löytyy todella nokkelia ja yllättäviäkin osia. Toki Metal Allegiancen musiikin lähtökohta on nimenomaan tavanomainen metallimusiikki, mutta sekin on tehty todella taitavasti. Monessa kappaleessa on varsinaisia tapporiffejä, joiden groove on lähes väkivaltaista. Kaikki vokalistitkin hoitavat hommansa mallikkaasti tehden omalla panoksellaan laulamistaan kappaleista entistäkin parempia. Mike Portnoyn rumpalointi on monipuolista, innovatiivista, tarkkaa ja musiikkia hyvin tukevaa. Portnoy ymmärtää, milloin pitää soittaa milläkin tavalla, luo kappaleille vakaan pohjan ja antaa silloin tällöin näytteitä uskomattomasta näppäryydestään vetämättä kuitenkaan kaikkea huomiota itseensä. Ei häntä turhaan pidetä yhtenä maailman parhaista rumpaleista.

Suosikkikappaleeni ovat heti levyn alussa. ”Gift of Pain” flirttailee death metalin kanssa ja on armottomasti groovaavilla riffeillä varustettu todella brutaali ja raskas kappale, jota Randy Blythen voimakkaat murinavokaalit vahvistavat. ”Let Darkness Fall” on niin ikään todella riffivetoinen ja raskas, mutta sisältää myös erään kohdan, joka osoittaa biisintekijöiden kekseliäisyyden. Jos levyn kahdessa ensimmäisessä kappaleessa on loistavia riffejä, niin ”Dying Songissa” ne ovat lähes täydellisiä, yksinkertaisuudessaan todella voimakkaita ja jämäköitä. Se ei ole kuitenkaan pelkkää riffiä, vaan melodinen tunnelmointikin on toteutettu tyylikkäästi. Kappaleessa on monta erilaista osaa, jotka kaikki tukevat kokonaisuutta. ”Dying Songin” kruunaa Phil Anselmo, joka käyttää väkevää lauluääntään odotetun taidokkaasti. Anselmon laulusuoritus on yksi levyn parhaita, ellei jopa paras.

Ehkäpä hienointa koko Metal Allegiancessa on se, että sillä on oma soundinsa. Vaikka jäsenten muut yhtyeet paistavat silloin tällöin läpi, Metal Allegiancen musiikki ei ole vain yhdistelmä monia eri bändejä vaan aivan oma juttunsa. Tällä albumilla on todella vaihtelevaa materiaalia, mutta jokaisessa kappaleessa kuuluu Metal Allegiance.

Levyllä on monta todella hyvää kappaletta, mutta osassa tuntuu, kuin panokset olisivat loppuneet kesken tai kappaleen teko olisi jätetty puolitiehen. Tällaisia kappaleita ei ole monta, eivätkä nekään ole todellakaan huonoja, mutta kun niitä vertaa levyn parhaisiin sävellyksiin, tuntuu kuin jotain puuttuisi.

Metal Allegiancen debyyttialbumi on annos tyylipuhdasta ja monipuolista metallimusiikkia. En uskaltanut toivoakaan näin kovaa levyä. ”Metal Allegiance” ei ole täydellinen albumi mutta helposti yksi onnistuneimmista superkokoonpanojen levytyksistä. Toivon todella, että tälle saadaan jatkoa.

8/10

Kappalelista:
1. Gift of Pain
2. Let Darkness Fall
3. Dying Song
4. Can’t Kill the Devil
5. Scars
6. Destination: Nowhere
7. Wait Until Tomorrow
8. Triangulum (I. Creation II. Evolution III. Destruction)
9. Pledge of Allegiance

Metal Allegiancen kotisivut
Metal Allegiance Facebookissa

Kirjoittanut: Jyri Kinnari