Metal Crane Festival juhlittiin Nosturissa viime viikonloppuna – tapahtuma järjestetään myös ensi vuonna

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 25.1.2018

Viime viikonloppuna ensimmäistä kertaa järjestetty kaksipäiväinen Metal Crane Festival nähtiin Helsingin Nosturissa, johon se siirtyi aiemmin joulukuussa Elmun Baarista vauhdikkaan lipunmyynnin seurauksena. Tapahtuman esiintyjinä nähtiin yhteensä kahdeksan eri raskaan musiikin osaajaa, kuten esimerkiksi itävaltalainen Harakiri for the Sky, kotimainen rämemetalliyhtye Kalmah sekä kovaa nousua tekevä Bloodred Hourglass.

Tapahtuma keräsi kumpanakin päivänä paikalle kiitettävän määrän yleisöä. Metal Crane Festivalin promoottori Iiro Laitinen kommentoi tapahtumaa ja sen jatkoa seuraavasti:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Ensimmäinen Metal Crane Festival ylitti kaikki odotuksemme ja haluan henkilökohtaisesti osoittaa vielä kiitokset kaikille yhtyeille, yhteistyökumppaneille sekä tietysti tapahtuman asiakkaille. Metal Cranen saaman lämpimän vastaanoton ja kaiken positiivisen palautteen myötä minulla on todella suuri ilo kertoa, että tapahtuma tullaan järjestämään myös ensi vuonna: Metal Crane Festival vuosimallia 2019 järjestetään 18.-19.1.2019 ja tällä kertaa suoraan Nosturissa. Bändeistä, lipunmyynnistä ja muista yksityiskohdista tiedotamme myöhemmin. Nähdään siis ensi vuonna!”

Metal Crane Festival
Nosturi, Helsinki
18.-19.1.2019

Tuoreimmat uutiset:
www.facebook.com/metalcranefestival

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat