MetalDays 2015 @ Tolmin, Slovenia, osa I: ma 20.7.2015

Kesäretki Slovenian Tolminiin alkaa olla jo jonkinlainen perinne niin minulle kuin monille muillekin suomalaisille (ja toki muunkin maalaisille) metallimusiikin ystäville. Ja miksipä ei olisi, kun tarjolla on viisi päivää live-musiikkia mukavien ihmisten keskellä todella kauniissa maisemissa vuorten keskellä. Voisi kai sitä yhden viikon lomastaan huonomminkin viettää. Tänä vuonna festarin bändikattaus ei itselleni ollut kaikkein kovin mahdollinen, mutta eihän sitä malttanut paikalta poissakaan pysyä. Moni isokin bändi jäi kuitenkin näkemättä, koska keskityin bändeihin itsekkäästi omien mieltymysteni mukaan ja vietin suhteellisen paljon aikaa myös seuraamalla kakkoslavan aloittelevia yhtyeitä.

Sunnuntai on MetalDaysissa jonkinlainen pre-party-päivä, kun väki alkaa pikku hiljaa saapua Tolminiin. Festarin viereen nousee vähitellen entistä enemmän leiriviritelmiä, kylän kadut ja kuppilat täyttyvät metallipäistä ja viimeistään festarin rantabaarissa meteli yltyy äärimmilleen auringon laskiessa. Tästä tiesi tänäkin vuonna, että nyt ollaan taas MetalDaysissa ja pistetään menemään! Käväisimme beach barissa piipahtamassa auringon laskettua, ja kyllähän siellä meno oli jo ylimmillään – pittikin pyöri levymusiikin tahdissa. Muutama juoma siinä meni vain istuessa ja ihmetellessä, miten hienoa tämä onkaan!

Maanantai 20.7.2015

Ensimmäinen varsinainen festaripäivä alkoi helteisissä merkeissä – ja sitä samaa noin 40 asteen lämpöä olikin luvassa koko viikon ajaksi. Vaikka ilmastoitu huoneisto tuntuikin todella ihanalta vaihtoehdolta, ei auttanut alkaa puhallella vaan suunnata kohti festarialuetta. Koska rannekkeenvaihdot ja maksukortin lataukset oli hoidettu jo edellisenä iltana, pystyi hyvillä mielin suunnistamaan suoraan päälavan kulmille. Muutama minuutti ennen ensimmäisenä soittanutta Total Annihilationia paikalla oli lisäkseni muutama järjestysmies ja pari valokuvaajaa – taisi sillä helteellä joen viileä vesi olla houkutteleva vaihtoehto. Mutta jotenkin ihmeellisesti ensitahtien kajahtaessa lavalta paikalle törmäsi hyvä määrä porukkaa. Sveitsiläisen Total Annihilationin thrash metal saikin MetalDaysin alkamaan vallan makoisasti. Bändi tarjoili peruskauraa, mikä ei tässä tapauksessa ollut mitenkään huono asia. Bändi itse tuntui keikan jälkeen olevan oikein tyytyväinen vetoonsa ja erityisesti siihen, että paikalle tuli niinkin paljon yleisöä.

Näin saatiin festari polkaistua käyntiin, joten suunta kohti kakkoslavaa, jossa tulikin vietettyä seuraava parituntinen erinäisiä tuntemattomampia bändejä kuunnellen. Itävaltalainen Reek of Insanity oli ehtinyt jo aloittaa keikkansa ja esitteli mukavaa death-jyräystä. Bändi on niin tuore tapaus, ettei siltä ole ilmestynyt täyspitkää, mutta välispiikkien mukaan tällaistakin olivat pian tämän MetalDaysin keikan jälkeen menossa tekemään. Onnea ja menestystä tähän hommaan, sillä ainakin kuulemani muutaman biisin perusteella voi bändille toivoa hyvää tulevaisuutta. Seuraavana kakkoslavalla täräytti kroatialainen Kryn, jonka moderni metalli sai minun lisäkseni monet muut paikalla olevat vakuuttumaan. Keikan aluksi tuli luokiteltua bändi ”modernin metallin poikabändiksi”, mutta hyvinhän nämä pojat itse asiassa vetivät! Kakkoslavan iltapäivän bändien soittoaika on tiivistetty puoleen tuntiin, mikä on itse asiassa hyvä idea, koska kyseessä kuitenkin on nuoria tuntemattomia yhtyeitä, joille näin tarjoutuu mahdollisuus esitellä osaamistaan. Ja monet bändithän ovat tuolta kakkoslavalta nousseet seuraavina vuosina ihan päälavalle asti. Tällaista voisi uumoilla myös Krynille, sen verran tiukan setin se maanantaina heitti.

Valitettavasti samaa tiukkuutta ei löytynyt seuraavana soittaneesta saksalaisesta Sunchairista. Genreltään bändi menisi varmaan samaan lokeroon edellisen bändin kanssa, mutta ero osaamisessa oli todella tuntuva! Väkikin väheni kummasti paikalta, ja itsekin pystyin käyttämään tämän ajan ihmisten kanssa höpöttämiseen. Tämän jälkeen saatiin sitten kuultavaksi puolituntinen post-blackiä, kun hollantilainen Desolate Fields nousi pikkulavalle. Kontrasti edelliseen bändiin oli todella suuri, mistä varmasti osaksi johtui se, että Desolate Fields kuulosti oikeasti hyvältä. Kyseessä on vasta muutaman vuoden vanha bändi, mutta sen tunnelmointi antoi kyllä kuvan siitä, että tällä poppoolla voi olla tulevaisuutta omassa genressään. Tässä oli ehdottomasti suurin helmi maanantain kakkoslavan tuntemattomuuksista.

Tämän jälkeen kipaisin katsomaan muutaman biisin verran päälavalla musisoinutta Anvilia. Bändi on innostuksessaan jotenkin niin hellyttävä, ettei keikkaa voi seurata hymyilemättä. Tämä innostus myös selvästi tarttui yleisöön, sen verran hyvän kannatuksen bändi ainakin keikan alussa sai. Varmasti bändin suosioon on vaikuttanut ”The Story of Anvil” -dokumentti, sillä kyllähän se on musiikillisesti jossain keskitason tietämillä. Mutta jos rakkaus musiikkiin välittyy koko MetalDaysin yleisölle, ei se voi olla huono asia.

Itse siirryin kuitenkin vielä hetkeksi pienemmän lavan tietämille kuuntelemaan saksalaista dark metalia Mooncryn esittämänä. Keikan alussa bändillä oli laulun kanssa isoja ongelmia – mikä sinällään ei ole MetalDaysissa mikään suuri ihme, koska bändien välinen roudaus/soundchekkaustauko on vain vartin mittainen. Mooncry sai kuitenkin soundit korjattua jo ensimmäisen biisin aikana. Kokonaisuutena bändin keikka jäi kuitenkin melkoisen pliisuksi, joten hiukan harmittelin sitä, etten jäänyt koko Anvilin keikkaa seuraamaan. Seuraavaksi kuitenkin raahasin itseni istuskelemaan päälavan viereiseen rinteeseen, sillä aloittelemassa oli jo Devin Townsend Project. Tämän kanadalaisen erinäiset projektit eivät itseäni suuresti ole koskaan innostaneet, mutta kyllähän tuo progeilu toimi taustamusiikkina muulle toiminnalle. Bändi toki osaa asiansa, mutta itselleni se vain ei toimi millään tasolla. Myöskään seuraavana soittanut Queensrÿche ei sitten 1980-luvun ole saanut itseltäni suurta huomiota, mutta yllättävän virkeästi se keikkansa MetalDaysin maanantai-illassa vetäisi. Tämänkin bändin ympärillä on kuohunut pari vuotta sitten, mutta ei se ainakaan nyt lavalla mitenkään erityisesti näkynyt. Toki yleisöstä kuului lausuntoja myös siitä, ettei nykyinen vokalisti Todd La Torre ole mies paikallaan. No, kuten mainittu, itselläni ei suuria odotuksia bändin keikkaa kohtaan ollut – eikä tämän keikankaan jälkeen tarvitse alkaa hankkia uudelleen bändin tuotantoa. Viihdyttävä välipala illassa joka tapauksessa.

Tässä vaiheessa olikin taas aika siirtyä muutaman bändin ajaksi kakkoslavan tuntumaan. Tämän takia esimerkiksi toinen illan pääesiintyjistä eli Fear Factory jäi itseltäni näkemättä. Tämä johtui yksinkertaisesti siitä, että kun brittiläinen Malevolence täräytti keikkansa käyntiin, pääsi kaikki muu unohtumaan, sen verran vauhdikkaasti mentiin nyt eteenpäin. Tässä on selvästi nuori bändi, joka kulkee esimerkiksi Hatebreedin jalanjäljissä vielä pitkälle. Bändiä ei kuitenkaan kannata sekoittaa moniin nimikaimoihinsa vaan tsekata siis tämä brittiläinen bändi. Keikka oli yksinkertaisesti sanottuna pirun kova, mitä todisti paikalle saapunut yleisökin. Pienehkö kakkoslavan alue alkoi tuntua jopa hiukan liian pieneltä, kun pitit lähtivät pimeässä illassa pyörimään. En yhtään kadu valintaani, vaikka Fear Factory jäikin todistamatta.

Kakkoslavalla saatiin todistaa myös ensimmäisen festari-illan ehdoton huipentuma, melodista black metalia yöhön suoltanut Dark Fortress. ”The Silver Gate” -biisillä alkanut keikka oli pelkkää parhautta alusta aina viimeisenä soineeseen ”Baphometiin” asti. Pimeässä yössä kakkoslavalla tämä tunnelmointi toimi erityisen hienosti, eikä keikasta ole mitään valitettavaa. Kummallista kyllä, myös soundit toimivat heti alusta lähtien tällä bändillä loistavasti. Dark Fortress ei ymmärtääkseni ole tänä vuonna keikkaillut kovinkaan ahkerasti, mikä ei missään tapauksessa näkynyt MetalDaysissa ainakaan kielteisenä asiana. Bändin kokoonpanokin on pysynyt samana jo lähes kymmenen vuotta, joten sekin varmasti näkyy keikoilla. Tässä olisi voinut olla ehdoton illan päätös, mutta vielä oli luvassa muutamakin bändi. Dark Fortressin jälkeen täytyi kyllä rauhassa istahtaa hetkeksi ja nauttia yksi olut, sen verran hieno tämä maanantai-illan kokemus oli.

Fiilistelyjen jälkeen ehdin käydä vielä vilkaisemassa päälavalla Saxonia. Ja kyllähän ne setät jaksoivat yhä rokata – siitä voisi moni nuorempi yhtye ottaa mallia. Koko MetalDays myös tuntui tulleen paikalle Saxonin keikkaa seuraamaan, joten suosiolla seurasin itse keikkaa muutaman biisin ajan alueen takaosasta. Tämän jälkeen pystyi vielä vilkaisemaan kotimatkalla illan päättänyttä Noctiferiaa, joka on pitkän linjan slovenialainen yhtye. Hienolta kuulosti tämäkin illan päätös, mutta pikku hiljaa alkoi jo päivä painaa jaloissa, joten keikka tuli seurattua lähinnä lavan sivustalla istuskellen. Noctiferiaan pitäisi kyllä tutustua paremmin levylläkin, sen verran hyvältä bändi kuulosti MetalDaysin ensimmäisen päivän lopuksi.

Lisää kuvia maanantailta

Teksti ja kuvat: Rudi Peltonen