Metallia vuosikymmenien kokemuksella ja hyväksi havaitulla tyylillä – haastattelussa Asphyx

Kirjoittanut Samuli Jalonen - 2.10.2016

Asphyx - Promo - 2016Asphyx on taatusti tuttu nimi ihmisille, jotka ovat nauttineet death metalistaan hyvin perinteisessä muodossa. Bändi on louhinut tappavan tarkkaa metallia jo vuosikymmeniä ilman tarvetta muuttaa hyväksi havaittua tyyliään. Vaikka takana onkin useita vuosikymmeniä uraa muutamien pidempien taukojen siivittämänä, bändiltä pukkaa edelleenkin uutta levyä, joka kantaa nimeä ”Incoming Death” ja julkaistaan 30.9. Kaaoszine otti asian tiimoilta yhteyttä bändin laulaja Martin Van Druneniin ja jutteli hieman bändin urasta ja uuden levyn luomiseen liittyvistä seikoista.

Morjens Martin! Mitenkäs kesä on sinulla ja bändillä sujunut?

Martin Van Drunen: Kesä on mennyt kivasti, olemme olleet kiireisiä tahoillamme mutta myös saaneet aikaiseksi uuden albumin, joten se laskettanee saavutukseksi! Promootio pitää minut nyt hetken kiireisenä, mutta pian on aika taas lähteä keikkailemaan, mikä sopii kyllä, varsinkin uuden levyn tiimoilta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Teiltä tosiaan on tulossa uusi albumi nyt syksyllä. Voisitko näin aluksi kuvailla albumia hieman faneille: mitä he voivat odottaa uudelta levyltä?

Martin Van Drunen: Albumi tulee olemaan perinteistä Asphyxiä: rajua ja kovaa death metalia sen varsinaisessa merkityksessä ilman suurempia muutoksia. Siihen fanimme ovat tottuneet. Emme pidä ajatuksesta, että meidän pitäisi alkaa tehdä mitään kauhean erilaista, koska musiikkimme on, mitä se on. Jos poikkeaisimme kaavasta liikaa tai ryhtyisimme keventämään tyyliämme, musiikki ei olisi enää Asphyxin musiikkia! Me teemme asiat tavallamme, niin kuin olemme aina tehneet.

Millainen albumin luomisprosessi oli? Edellisestä levystänne ”Deathhammer” on kulunut jo useampi vuosi, kestikö materiaalin kirjoittaminen näin kauan vai miten levyjen välissä oli näinkin monta vuotta?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Asphyx Incoming DeathMartin Van Drunen: Materiaalia on kirjoitettu jonkin aikaa muttei niin kauan, kuin albumien välissä on ollut aikaa. Uuden levyn tekemisen kestoon vaikutti moni asia, muun muassa se, että meillä oli miehistönvaihdos tässä välissä ja rumpupallilla istuu tällä levyllä Stefan Hüskens. Kun edellinen rumpalimme Bob poistui bändistä, meidän piti miettiä, mitä aiomme tehdä seuraavaksi. Elämämme sisältää nykyään muutakin kuin bändin, on lapsia ja perheitä…Oli paljon asioita, joita piti punnita miettiessämme jatkoa. Emme halunneet lopettaa, mutta pieni pohdintatauko oli paikallaan. Levy toki päätettiin ehdottomasti tehdä, mutta ajankohdasta ja materiaalista ei ollut täyttä tietoa vielä vuonna 2014. Olemme tyytyväisiä, että levy on nyt valmis. Sen julkaisuaikataulu tuotti meille hieman päänvaivaa, mutta nyt tiedämme, milloin levy näkee päivänvalon, ja olemme siihen erittäin tyytyväisiä!

Millaista studiotyöskentely oli? Sujuivatko asiat tutulla tyylillä vai oliko testissä joitain uusia kikkoja nauhoittamisen kannalta?

Martin Van Drunen: Studiossa työskentely oli meille tyypillistä, sillä emme ole bändi, joka poikkeaa kauheasti hyväksi havaitusta kaavasta. Teknologia kehittyy ja tuo meille vapauksia äänittää levyjä hieman ”leppoisammin”, mutta prosessi ei sinällään muutu. Ensin nauhoitimme rummut studiossa, minkä jälkeen kitarat ja bassot soitettiin kotistudioillamme, samoin jo hieman lauluosuuksia; mutta lopulliset lauluosuudet vedettiin ns. ”oikeassa” studiossa kuten rummutkin. Pystyimme myös lisäämään tarvittaessa riffejä ja ideoita kotistudioilta käsin, ennen kuin levyn viimeinen miksaus hoidettiin, joten tavallaan käytimme joitain uusia, elämää helpottavia metodeja mutta perusperiaate on yhä sama. Nykyään emme vain tarvitse enää kasettinauhuria!

Millaisia musiikillisia eroja löydät edellisen ”Deathhammer”-levyn ja uuden väliltä?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Asphyx 2015Martin Van Drunen: Rehellisesti sanoen enkovin kauheasti. Kuten jo totesinkin, emme kauheasti poikkea omasta tyylistämme tehdä musiikkia. ”Incoming Deathilla” on kenties hieman enemmän kikkoja suoran paahtamisen sijaan ja hieman enemmän doomin puoleen kumartavia elementtejä, mutta kaikki perusjutut sieltä yhä löytyvät. Nykyään bändit suoraan sanoen kehittyvät usein hieman liikaa; sitä tapahtuu usein siksi, kun ihmiset vanhenevat ja sitä myötä musiikki pehmenee. Itse en haluaisi olla bändissä, jos hylkäisimme death metal -juuremme ja ryhtyisimme tekemään kevyttä musiikkia ja kokeilemaan oikein paljon erilaisia tyylejä. Meillä on oma tyylimme, josta me ja fanimme pitävät, joten miksi tehdä väkisin jotain erilaista vain erilaisuuden vuoksi?

Voin myös kertoa, että tämä asenteeni on tuottanut minulle muutaman kontin olutta. Löin vetoa ystäväni kanssa joskus 25-vuotiaana, että hän ostaa minulle neljä konttia olutta, jos olen edelleen 4-kymppisenä death metal -bändissä ja teen metallimusiikkia. Kun sitten täytin 40 ja ehdot täyttyivät komeasti, hän osti ne olutkontit, joten olen saanut tunnustusta pitkästä urastani! En ymmärrä, miksi ikääntymisen automaattisesti pitäisi tarkoittaa pehmenemistä ja musiikkityylin muutosta. Joillekin se ehkä sopii, mutta itse pidän yhä samoista metallilevyistä kuin pidin 20-vuotiaana.

Entäs levyn sanoitukset, millaisia teemoja ja aiheita ne käsittelevät?

asphyx 1Martin Van Drunen: Sanoitukset seilaavat perinteisen death metalin ja sci-fin välimaastossa, mukana on sotaan liittyvää materiaalia ja hieman myös maailman tapahtumia peilaavaa tekstiä. Tuntuu olevan mahdotonta kirjoittaa nykyään mitään ilman, että nykyajan tapahtumat nousevat mieleen. Osa materiaalista on myös perinteistä verellä ja kauhutematiikalla pelaamista, mutta niissäkin kappaleissa on muitakin merkityksiä kuin pelkästään verellä mässäily.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Facebook-sivullanne on muutama varmistettu keikka tälle vuodelle ja yksi keikka jo vuodelle 2017. Onko keikkojen pääfokus jo ensi vuodessa vai tullaanko tälle vuodelle vielä julkaisemaan keikkoja?

Martin Van Drunen: Meillä on tulossa muutamia keikkoja tänä vuonna, mukaan lukien levynjulkaisukeikka sekä muutama muu. Enimmäkseen olemme jo keskittyneet ensi vuoteen, ja mainitsemasi Ruotsin-keikka oli alun perin suunniteltu tälle vuodelle mutta se peruuntui ja meille ehdotettiin uutta päivänmäärää ensi vuoden puolella, mikä meille toki kelpasi. Tiedämme siis Ruotsin kutsuvan ensi vuonna. Luvassa on myös pikapuoleen ensi vuoden keikkojen julkaisu, joten olkaapa tarkkoina!

Mitä mieltä muuten olet noista levynjulkaisukeikoista? Pitääkö niillä olla jotain erityistä ohjelmaa vai riittääkö se, että soitetaan esimerkiksi uusi levy kokonaisuudessaan?

AsphyxMartin Van Drunen: Meille levynjulkkarikeikoilla riittää enimmäkseen se, että soitamme uusia kappaleita ja muutamia vanhoja fanien suosikkikappaleita. Emme ole kovin kiinnostuneita erikoisista tehosteista kuten liekeistä ja pommeista, musiikki on kuitenkin tärkeintä ja sitä sinne tullaan kuuntelemaan. Toki lavarekvisiitta voi sopia joihinkin tilanteisiin, mutta musiikki on silti aina pääasia. Eli emme oikeastaan suunnittele levynjulkaisukeikkoja erityisen tarkasti vaan nautimme uuden musiikin soittamisesta ja toivon mukaan fanit nauttivat sen kuulemisesta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Onko levyltä tulossa ennakkomaistiaisia ennen sen varsinaista julkaisua? Kenties musiikkivideon muodossa?

Martin Van Drunen: Tarkoituksena on julkaista levyltä vähintään yksi, mahdollisesti muutama ennakkokappale. Musiikkivideosta voin sanoa, että sellaista on suunniteltu mutta aikatauluista tai kappaleesta emme ole vielä päässeet yhteisymmärrykseen. Videon tekeminen vie aikaa ja rahaa, joten meidän täytyy tarkkaan harkita, mitä haluamme ja missä sen teemme. Mutta kyllä, tulossa on maistiaisia ennen varsinaista levyä

Kiitoksia haastattelusta ja hyvää jatkoa koko bändille! Haluaisitko tähän loppuun vielä sanoa jotain suomalaisille faneillesi?

Martin Van Drunen: Kiitoksia tuestanne ja käykäähän keikoilla! Olimme Suomessa muistaakseni viimeksi Steelfest-nimisellä festivaalilla muutama vuosi sitten ja meno oli huikea, olisi mukavaa kokea suomalainen yleisö uudestaan!

https://www.facebook.com/officialasphyx/

Haastattelu: Samuli Jalonen

Luetuimmat

Uusimmat