Michael Anthony suree sitä, ettei koskaan ehtinyt sopia kalvamaan jääneitä asioita Eddie Van Halenin kanssa

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 11.1.2021

Jo vuosien ajan ennen Eddie Van Halenin traagista poismenoa musiikkimaailmassa liikkui huhuja rock-legenda Van Halenin klassisen kokoonpanon paluusta takaisin lavoille. Asiasta väännettiin julkisuudessa, ja bändissä vuosina 1974-2006 bassoa soittanut Michael Anthony ampui vielä vuosina 2018 ja 2019 alas huhut siitä, että paluuta olisi tapahtumassa.

Niinpä sitten vuonna 2020, kun kitarasankari Eddie Van Halen nukkui pois, on asia muuttunut luonnollisesti mahdottomaksi. Van Halenin ja Anthonyn välille jäi samalla myös monia selvittämättömiä asioita, mitä mies kertoo katuvansa tuoreessa Talkin’ Rock With Meltdown -podcastin jaksossa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Me emme olleet jutelleet, ja valitettavasti emme saaneet siihen mahdollisuutta. Se hieman häiritsee minua, koska meillä oli ongelmia, joita emme kunnolla ratkaisseet. Mutta mitä voit oikein tehdä?”

Vuonna 2007 Anthony katosi jopa hetkellisesti bändin eri kuvista netissä. Viime aikoina on onneksi kuitenkin paljastunut, että tämä ei suinkaan tapahtunut Van Halenin toiveesta.

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat