Michael Monroe Suomen kiertueelle loppuvuodesta

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 13.9.2012

Michael Monroe päättää menestyksekkään Sensory Overdrive – kiertueensa marras-joulukuussa. Kiertue alkaa 23.11. Vuokatin WinterOpen -tapahtumasta ja päättyy kolmeen keikkaan Helsingin Tavastia-klubilla 7-8. joulukuuta. Bändi nähdään keikoilla myös Turun Logomossa, Vaasassa, Oulussa, Himos Areenalla ja Levillä. Michael Monroen lisäksi yhtyeeseen kuuluvat basisti Sami Yaffa, kitaristit Dregen ja Steve Conte sekä rumpali Karl Rockfist.

Michael Monroen viimeisin albumi Sensory Overdrive julkaistiin keväällä 2011 ja se nousi Suomen albumilistan ykköseksi myyden kultaa. Michael Monroe sai alkuvuodesta Emma-palkinnot Vuoden yhtyeenä sekä Vuoden rock-albumista. Brittiläinen Classic Rock-lehti puolestaan palkitsi levyn vuoden parhaana albumina.

Syksyn kiertueen lisäksi Michael Monroe valmistelee parhaillaan keväällä 2013 julkaistavaa uutta albumia. Michael Monroen pitää kiireisenä myös Nelosen The Voice of Finlandin toinen tuotantokausi, jossa hänet nähdään yhtenä tähtivalmentajista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

KEIKAT

23.11. Holiday Club Katinkulta, Vuokatti
24.11. Logomo, Turku
30.11. Rewell Center, Vaasa
01.12. Teatria, Oulu
05.12. Himos Areena, Himos
06.12. Hullu Poro Areena, Levi
07.12. Tavastia, Helsinki
08.12. Tavastia, Helsinki (-S-)
08.12. Tavastia, Helsinki

ENNAKKOLIPUT

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Myynnissä keikkapaikkakohtaisesti alkaen MA 17.9.
Lisätiedot allaolevista linkeistä.

23.11. Vuokatti http://www.vuokatti.fi/winteropen
24.11. Turku http://www.lippu.fi
30.11. Vaasa http://www.studioticket.fi/
01.12. Oulu http://www.lippupalvelu.fi
05.12. Himos http://www.himosareena.fi
06.12. Levi http://www.hulluporo.fi
7-8.12. Helsinki http://www.tiketti.fi

Luetuimmat

Uusimmat