Midnight Bulletin ”Into The Fire” on rautaisa annos hard rockia

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 16.8.2019

Vuonna 2009 perustettu Midnight Bullet on saavuttanut tänä vuonna kunnioitettavan kymmenen vuoden iän. Kolmannen täyspitkän julkaisu sattui sopivasti merkkivuodelle, sillä ”Into The Fire” on kuin manifesti mäntyharjulaisyhtyeen iskukyvystä. Uudella albumilla on vankat juuret hard rockin maaperässä ja Midnight Bulletilla oma raikas otteensa.

”Into The Fire” on hyvin suoraviivainen hard rock -albumi, jolta löytyy lyriikoiden kautta kosketuspintaa arkielämään. Yhtyeen omien sanojen mukaan se toivookin kuulijoiden löytävän samaistumisen mahdollisuuksia Midnight Bulletin musiikista. Se tuskin onkaan vaikeaa, sillä mikä olisikaan parempi tapa käsitellä asioita kuin aggressiivisen rockin kautta? Tähän käyttötarkoitukseen soveltuvat mainiosti niin ”Into The Fire” kuin ”One Man War”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Midnight Bulletin kolmas albumi lähtee kiihtyvään vauhtiinsa vakaasti ja moukaroi varmoin ottein. Heti kättelyssä tulee selväksi, ettei mäntyharjulaisyhtye pihistele luovuutensa saati energiavarastojensa suhteen. Riffit raikaavat rosoisina Tuomas Lahden ja Lauri Ikosen käsittelyssä, eikä basson olemassaolokaan jää huomaamatta, kun Mirko Miettinen on sen varressa. Lahti hoitaa myös lauluosuudet, ja hänen äänessään on juuri sitä karkeutta, jota hard rock kaipaakin. Kuuntelijoiden, kuin myös Midnight Bulletin iloksi, Lahden ääni taittuu myös kevyempään tulkintaan, minkä johdosta ”Rise” ja ”No Turning Back” kuulostavat täydellisen salonkikelpoisille. Erityisen hienolta kuulostaa ”Morning Star”, jossa käsitellään kuoleman aiheuttamaa surua.

”Into The Firen” ehdottomiksi vahvuuksiksi lukeutuvat niin tarttuvuus, kekseliäisyys kuin rosoisuuskin. Albumin anti on myös monipuolista; raskaammat rutistukset antavat tilaa kevyemmille tulkinnoille. Lyriikoissa on yhteneväinen teema, joka heijastuu rohkaisevana sanomana. Muutamaa keskinkertaisempaa kappaletta lukuun ottamatta ”Into The Fire” on purevan soundin juhlaa. Albumi kestää hyvin kuuntelua ja sen äärelle on vaivatonta palata.

Kun Midnight Bullet sattuu lukeutumaan hard rockiin, jota kuuntelen hyvin aktiivisesti, huomaan väistämättä mäntyharjulaisyhtyeen musiikissa sielunveljeyttä niin Sparzanzan, Doom Unitin kuin Stone Blue Electricin kanssa. Itselleni tämä on ainoastaan myönteinen huomio, sillä Midnight Bullet tuo hard rockin pöytään uutta ja omaa. Lyhyesti sanottuna: ”Into The Fire” on tasokas albumi, johon kannattaa tutustua.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

7/10

Kappalelista:

  1. Ain’t Dead Yet
  2. Into The Fire
  3. Rise
  4. Over The Edge
  5. One Man War
  6. Second Chances
  7. No Turning Back
  8. Break Me First
  9. Quiet Whisper
  10. Morning Star
  11. One By One
  12. Leavings

Midnight Bullet Facebookissa

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat