Faith No Moren Mike Patton omistaa laajimman äänialan tuoreen tutkimuksen mukaan

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 19.4.2016

faithnomoreViime aikoina mediassa hyvin esillä ollut Axl Rose jatkaa uutisissa paistattelua. Brian Johnsonin tuuraamisesta ja Guns ’n’ Rosesin paluun lisäksi, hänen äänestään on myös uutisoitu. Axl Rose omaa mittavan äänialan ja The Range Place -niminen sivusto tituleerasi hänet laajimman äänialan omaavaksi laulajaksi. Kuitenkin Vintagevinylnews-sivusto (jatkossa VVN) uutisoi, että Guns ’n’ Rosesin vokalistille löytyisi useampikin haastaja.

VVN kuitenkin huomioi, ettei se käytä samaa vertailu asteikkoa kuin The Range Place. The Range Place listasi laulajat vokaalin/melodian ja kokonaiskantavuuden mukaan, kun VVN listasi pelkästään vokaalin/melodian mukaan. VVN teki listauksen sen takia, koska huomasi vertailusta puuttuvan monia merkittäviä laulajia. Sivusto päivitti listaansa useampaa otteeseen lukijoiden ehdottamien laulajien mukaan. Lista kasvoi lopulta useita satoja laulajia sisältäväksi.

Sitten itse asiaan, VVN toteaa että Axl Rose on mahtava laulaja, mutta hänen äänialansa ei vedä vertaa Faith No Moren laulajalle Mike Pattonille. Axl Rosen lisäksi viiden oktaavin korkeuden saavuttavat mm. Corey Taylor, David Lee Roth, Diamanda Galas ja Suomea edustava Ville Valo. Mike Pattonin ääni yltää kuitenkin huimaan kuuden oktaavin äänialaan, jonka VVN löysi laajimmaksi. Alla näkyvässä listassa on listattu laulajat jotka yltävät neljään oktaaviin tai sitä useampaan. Loput laulajat jotka eivät yllä neljään oktaaviin löydät listan alla olevasta linkistä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
  • 6 octaves, 1/2 note
    • Mike Patton (Eb1 to E7)
  • 5 octaves, 5-1/2 notes
    • Corey Taylor (Eb1 to C7)
  • 5 octaves, 4-1/2 notes
    • Diamanda Galás (F2 to C#8)
  • 5 octaves, 3 notes
    • David Lee Roth  (E1 to A6)
  • 5 octaves, 2-1/2 notes
    • Axl Rose (F1 to Bb6)
  • 5 octaves, 2 notes
    • Rody Walker (G1 to B6)
  • 5 octaves, 1 note
    • Nina Hagen (G#1 to Bb6)
  • 5 octaves, 1/2 notes
    • Ville Valo (C1 to C#6)
  • 4 octaves, 6-1/2 notes
    • Roger Waters (B1 to Bb6)
    • Mariah Carey (G#2 to G7)
  • 4 octaves, 5-1/2 notes
    • Kyo (F#1 to E6)
    • Devin Townsend (C2 to Bb6)
  • 4 octaves, 5 notes
    • Paul McCartney (A1 to F6)
  • 4 octaves, 4 notes
    • Dan Swano (D1 to A5)
    • Jonathan Davis (A1 to E6)
    • Prince (E2 to B6)
  • 4 octaves, 3 notes
    • Tim Foust (Eb1 to G#5)
  • octaves, 2-1/2 notes
    • Jon Bon Jovi (E2 to G#6)
    • Chino Moreno (F#2 to B6)
  • 4 octaves, 2 notes
    • King Diamond (A1 to C6)
    • Peter Steele (Eb1 to F#5)
    • Minnie Ripperton (Eb3 to F#7)
  • 4 octaves, 1-1/2 notes
    • Billy Gibbons (G1 to Bb5)
    • Ken Tamplin (G1 to Bb5)
  • 4 octaves, 1 note
    • Elvis Presley (G1 to A5)
    • Anthony Keidis (G1 to A5)
    • Warrel Dane (G#1 to Bb5)
    • Jim Gillette (C2 to D6)
    • Burton Cummings (C2 to D6)
    • Steven Tyler (D2 to E6)
    • Serj Tankian (D2 to E6)
    • Vita (D2 to E6)
    • Doug Pinnick (E2 to F6)
  • 4 octaves, 1/2 note
    • David Bowie (G1 to G#5)
    • Peter Gabriel (G1 to G#5)
    • Phil Anselmo  (A1 to Bb5)
    • David Draiman (Bb1 to B5)
    • Rob Halford (C2 to C#6)
    • Marvin Gaye (D2 to Eb6)
    • James Brown (Eb2 to E6)
    • Christina Aguilera (C3 to C#7)
  • 4 octaves
    • Maynard James Keenan (G1 to G5)
    • Geoff Tate (A1 to A5)
    • Captain Beefheart (A1 to A5)
    • Jon Oliva (A1 to A5)
    • Nils Frykdahl (A1 to A5)
    • Tom Araya (C#2 to C#6)
    • Kai Hansen (C#2 to C#6)
    • Ian Gillan (D2 to D6)
    • Glenn Hughes (D2 to D6)
    • Daniel Heiman (Eb2 to Eb6)
    • Freddie Mercury (F2 to F6)

Lista laulajista VVN mukaan

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat