Miten huume- ja lakiongelmien kanssa paininut Phil Rudd päätyi takaisin AC/DC:hin? Angus Young kertoo

Kirjoittanut Konsta Hietaniemi - 8.10.2020

AC/DC:n kitaristi Angus Young kertoi äskettäin Rolling Stonelle, miten monien ongelmien kanssa paininut Phil Rudd päätyi takaisin yhtyeen kokoonpanoon. Rudd oli yhtyeen riveissä ”Rock Or Bust” -levyn äänitysten aikaan. Ennen levyn julkaisua hän kuitenkin joutui syytteeseen palkkamurhan tilaamisesta sekä amfetamiinin ja kannabiksen hallussapidosta. Rudd todettiin syyttömäksi palkkamurhan osalta mutta huumeiden johdosta hänet tuomittiin kahdeksan kuukauden mittaiseen kotiarestiin.

Rudd kertoi vuonna 2016 jättäneensä huumeet ja olevansa paremmassa kunnossa kuin koskaan. Angus tapasi hänet Malcolm Youngin hautajaisissa vuonna 2017 ja oli vaikuttunut näkemästään:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Hän näytti niin hyvältä. Hän oli paikalla ja hyvässä kunnossa. Hän oli pitänyt itsestään huolta, käynyt terapiassa ja selvitellyt asioitaan. Se oli todella hyvä juttu.”

Myös bändin laulaja Brian Johnson on samoilla linjoilla:

”Puhun nyt kaikkien poikien puolesta: Seisomme täysin Philin takana. Se, mitä tapahtui, ei ollut tuntemamme Philin tekosia. Se oli jotain muuta. Hän näyttää nykyisin suurenmoiselta ja pärjää hienosti.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat