New Model Army julkaisee uuden albumin syyskuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 16.8.2013

New Model Army 2013Brittiläinen post punkia soittava New Model Army julkaisee neljän vuoden odotuksen jälkeen uuden albumin. Järjestyksessään yhtyeen kahdestoista ”Between Dog And Wolf” –nimeä kantava studioalbumi saadaan kauppojen hyllyille 20. syyskuuta. Lue lisää nähdäksesi virallinen lehdistötiedote aiheeseen liittyen.
Albumilta on juuri julkaistu musiikkivideo ”March in September”. Musiikkivideon on ohjannut Royal Television Society Awardilla palkittu Matt Reid, joka työstää parhaillaan dokumenttia yhtyeen urasta. “Between Dog and Wolf: The New Model Army story” –dokumentti julkaistaan maailmanlaajuisesti vuonna 2014.

Katso ”March in September” -musiikkivideo tästä:

Muun muassa ”51st State” ja ”Vagabond” –hiteistään tunnettu New Model Army perustettiin Justin Sullivanin toimesta Bradfordissa vuonna 1980. Alun perin triona operoinut yhtye on tätä nykyä viisihenkinen. Kokoonpanoon kuuluvat Sullivanin lisäksi rumpali Michael Dean, kosketinsoittaja Dean White, kitaristi Marshall Gill ja tuoreimpana lisäyksenä 26-vuotias basisti Ceri Monger.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Kahdeksan viime vuoden aikana rock-puristisuuden vallassa työstämiemme albumien jälkeen meidän oli aika ottaa askel uuteen suuntaan ja äänimaailmaa ajatellen ”Between Dog And Wolf” on ehdottomasti paras albumimme. Albumin nimi tulee ranskalaisesta sanonnasta, joka kuvaa iltahämärää ja pimeän aikaa, jolloin on vaikea erottaa ystävää vihollisesta; ”koiraa sudesta”. Albumin nimessä piilevä ristiriitaisuus kuvaa hyvin tilannetta, jossa aloitimme albumin työstämisen ja jossa olemme nyt. Viimeiset neljä vuotta yhtyeen leirissä on ollut varsin myrskyistä. Managerimme äkillinen kuolema, studiomme tuhoutuminen tulipalossa, palolta säästyneiden laitteiden päätyminen varkaiden kynsiin ja basistimme Nelsonin eroaminen bändistä jättivät meidät kirjaimellisesti tyhjän päälle. Päätimme asennoitua tähän kaikkeen uutena alkuna ja esimerkiksi uuden basistimme Cerin mukanaan tuoma energia ja musiikilliset vaikutteet ovat saaneet yhtyeen katsomaan tulevaisuuteen positiivisin ja odottavin mielin”, kertoo Sullivan.

Albumin kappalelista:

1. Horsemen
2. March In September
3. Seven Times
4. Did You Make It Safe?
5. I Need More Time
6. Pull The Sun
7. Lean Back And Fall
8. Knievel
9. Stormclouds
10. Between Dog And Wolf
11. Qasr El Nil Bridge
12. Tomorrow Came
13. Summer Moors
14. Ghosts

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat