Mokoma, Madred @ Tavastia, Helsinki 28.5.2014

Tänä vuonna tuli kuluneeksi 10 vuotta Mokoman ”Tämän Maailman Ruhtinaan Hovi” -levyn julkaisusta, mitä bändi päätti juhlistaa legendaarisella Tavastia-klubilla soittamalla koko levy alusta loppuun. ”Kurimus” oli jotain aivan muuta kuin Mokoman kaksi ensimmäistä levyä ja esitteli bändistä raskaamman version. Seuraavana vuonna julkaistu ”Tämän Maailman Ruhtinaan Hovi” kuitenkin osoittautui varsinaiseksi läpimurtolevyksi. Levyltä soitetaan edelleen keikoilla säännöllisesti muutamia kappaleita. Ainakin itselläni se viihtyy soittimessa varsin usein ja on viime vuosina noussut omissa kirjoissani Mokoman toiseksi parhaaksi levytykseksi heti ”Kuoleman Laulukunnaitten” jälkeen.

Tavastian lämmitteli nuori ja tuntematon thrash-yhtye Madred. Itse en ollut koskaan kuullut edes bändin nimeä mainittavan ennen tätä keikkaa, mutten antanut asian häiritä ja menin mielenkiinnosta seuraamaan sen esiintymistä eturivistä. (Ja tietysti varmistaakseni paikkani Mokoman esiintyessä.) No, Madredhan soitti astetta raskaampaa ja potkivampaa thrashia. Varsinkin pari ensimmäistä kappaletta olivat todella hyviä, mutta eivät muutkaan paljon jälkeen jääneet.

Keikan alkaessa Tavastia oli melko tyhjillään, mutta ihmisiä rullasi tasaisesti sisään ihmettelemään nuorta lupausta. Reaktioista päätelleen en ollut ainoa, jonka mielestä Madred oli paikkansa lavalla ansainnut. Pittaamaan ei yllyttämisestä huolimatta uskaltauduttu, mutta muuten yleisö oli menossa mukana vähintäänkin tyydyttävästi. Bändin musiikki ei periaatteessa ole mitään maata mullistavaa tai kekseliäisyyden multihuipentuma, mutta kun perusasiat ovat kunnossa ja trio soittaa yhteen todella tiukasti, ei siihen välttämättä muuta tarvita. Toivon todella, että Madredista kuullaan vielä.

Vähän ajan päästä päästiin siihen, mitä oli koko päivä odotettu, eli Mokoma asteli lavalle ja aloitti settinsä ”Toista Maata” -kappaleella. Kappale ei koskaan ole ollut suosikkejani, mutta livenä se kuulosti paremmalta kuin koskaan ennen. Yleisö räjähti käsiin viimeistään, kun setissä päästiin eteenpäin ja ilmoille kajahti kestosuosikki ”Haudan Takaa”. Tämän kappaleen alkutahdeista eteenpäin taisinkin sitten laulaa mukana yhdessä koko muun yleisön kanssa jokaisen kappaleen alusta loppuun.

Voin jo nyt sanoa, että kyseessä oli yksi parhaista koskaan näkemistäni keikoista. Varsinkin ”Tämän Maailman Ruhtinaan Hovin” raskaimmat palat, kuten ”Poltetun Maan Taktiikka”, ”Hiljaisuuden Julistaja” ja ”Minä Elän!” iskivät kovempaa kuin kyynärpäälyönti leukaan. Kuultiinpa keikalla myös yksi kappale, jota ei ainakaan nokkamies Annalan mukaan olla aiemmin livenä soitettu, nimittäin ”Hyinen Syli” – ja erinomaisestihan sekin toimi. Jopa se paska biisi, jota ei enää ikinä soiteta eikä siitä puhuta, eli ”Nämä Kolme Ovat Yhtä”, oli erittäin hyvä. Yksi syy, miksi lähdin tälle keikalle, oli nimenomaan mahdollisuus kuulla vähän harvinaisempia live-biisejä. Kun saman bändin näkee useita kertoja, alkaa väkisinkin kaivata vaihtelua, vaikka ”Punainen Kukko” ja ”Kasvot Kohti Itää” ynnä muut klassikot ovatkin edelleen aivan älyttömän kovia biisejä.

Bändistä kyllä huomasi, että edelliset keikat on soitettu viisi kuukautta sitten. Virtaa nimittäin riitti vaikka muille jakaa, mikä välittyi myös yleisöön. Keikasta on nyt kolme päivää, ja voin edelleen tuntea sen kyynärpäissäni, jaloissani, selässäni ja ennen kaikkea niskassani. Mokoma on ehdottomasti yksi Suomen kovimmista livebändeistä.

Kun ”Tämän Maailman Ruhtinaan Hovi” saatiin päätökseensä melankolisen ja haikean ”Uni Saa Tulla” -kappaleen myötä, oli keikka vielä kaukana lopusta. Bonuskappale ”Uusi Aatami, Uusi Eeva” jäi soittamatta, mutta sen sijaan encorena kuultiin, miten Mokoman tarina kymmenen vuoden aikana on jatkunut. Hienostihan se on jatkunut, nimittäin heti alkuun ”Kuoleman Laulukunnailta” soitettiin kenties kaksi bändin aggressiivisimmista ja vihaisimmista kappaleista, ”Valapatto” ja ”Pahaa Verta”. ”Luihin ja Ytimiin” -levyn tunnelmissa viivyttiin tunnelmallisen ja herkän ”Marras”-kappaleen ajan, kunnes laitettiin taas isompi vaihde silmään ”Sydänjuurien” nimikkokappaleella ja koko homma sinetöitiin ”180 Astetta” -albumin ”Kuollut, Kuolleempi, Kuollein” -rallilla. Mikäli sama linja jatkuu tulevaisuudessa, niin Mokoman tarinalle kirjoitetaan varmasti vielä monta väkevää ja vahvaa lukua, ennen kuin takakansi tulee vastaan.

Jos olisi mahdollista, menisin katsomaan Mokomaa vaikka heti huomenna uudestaan. Hieman pidempikin keikka olisi maistunut, mutta tälläkin pärjätään paremmin kuin hyvin. Enää ei voi oikeastaan muuta, kuin kiittää yhtyettä erinomaisesta keikasta ja jäädä odottamaan, että uusi levy valmistuu ja seuraava kiertue alkaa.

Settilista:

1. Toista Maata
2. Haudan Takaa
3. Hiljaisuuden Julistaja
4. Tämän Maailman Ruhtinaan Hovi
5. Minä Elän!
6. Kiellän Itseni
7. Hyinen Syli
8. Vade Retro, Satana!
9. Sudet Ihmisten Vaatteissa
10. Poltetun Maan Taktiikka
11. Nämä Kolme Ovat Yhtä
12. Uni Saa Tulla
Encore:
13. Valapatto
14. Pahaa Verta
15. Marras
16. Sydänjuuret
17. Kuollut, Kuolleempi, Kuollein

Raportti: Jyri Kinnari
Kuvat: Jyri Kinnari (Madred) ja Nelly Tatti (Mokoma)