Mokoman ”Elävien kirjoihin” -albumille kultaa!

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 25.2.2016

Mokoma 2015Metalliyhtye Mokoman kymmenes albumi ”Elävien kirjoihin”, on myynyt kultaan oikeuttavan määrän, yli 10 000 kappaletta. Kultalevy on yhtyeen historian seitsemäs.

Helmikuussa 2015 ilmestynyt ”Elävien kirjoihin” on vuoden menestyneimpiä metallilevyjä, mutta poikkeuksellisen tärkeäksi julkaisuksi albumi nousi teemansa takia: albumi kokonaisuus kertoo masennuksesta ja siitä selviytymisestä. Laulaja – sanoittaja Marko Annalan omasta masennushistoriasta kumpuava teema kosketti masennuksen kanssa kamppailleita ihmisiä laajasti myös Mokoman uskollisen faniporukan ulkopuolella.

”Elävien kirjoihin lienee kaikilla mittareilla yhtyeemme suosituin levy. Nyt myös siis kultalevymittarilla. Jos tämä meno jatkuu niin joudun rakentamaan lisää seiniä kotiini”, Marko Annala pohdiskelee.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Elävien kirjoihin” -albumi äänitettiin Hämeenlinnassa Sound Supreme -studioilla Janne Saksan johdolla, ja sen miksasi Jens Bogren maineikkaalla Fascination Street -studiolla Ruotsissa. Bogrenin soundia kuullaan mm. Opethin, Arch Enemyn ja Kreatorin levyillä.

Mokoman kymmenestä pitkäsoitosta viisi (”Sydänjuuret”, ”Kuoleman Laulukunnaat”, ”180 astetta”, ”Luihin ja ytimiin” ja ”Elävien kirjoihin”) on myynyt kultaa. Vuodesta 2006 lähtien kaikki Mokoman pitkäsoitot ovat nousseet julkaisunsa jälkeen virallisen listan paalupaikalle. Näiden lisäksi myös ”Viides vuodenaika” -EP sekä ”Mokoma” -DVD ovat myyneet kultaa ja vieneet ykköspaikat virallisilla myyntilistoilla. Yhtye on ehdolla parin viikon päästä pidettävässä Emma Gaalassa kolmessa eri kategoriassa (Vuoden yhtye, Vuoden Metallialbumi ja Yleisö-Emma).

Kevään keikat:
La 2.4. Tallinna, Viro (Tallinn Music Week, Von Krahl)
La 9.4. Lappeenranta, Holiday Club Saimaa Arena (Sakara Tour 2016 w/ Stam1na & Diablo)
La 16.4. Espoo, Espoo Metro Areena (Sakara Tour 2016 w/ Stam1na & Diablo)
La 30.4. Oulu, Oulun Energia Areena (Sakara Tour 2016 w/ Stam1na & Diablo)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

www.mokoma.com
www.facebook.com/mokomamusic
http://instagram.com/mokomaofficial

Luetuimmat

Uusimmat