Luciferin Parfyymi (kuva: Vesa Moilanen)

”Monimuotoisen taiteen tuoksuja hardcore-pohjalta” – haastattelussa hahmot ”Luciferin Parfyymi” -teoksen takaa

Kirjoittanut Mikko Nissinen - 27.10.2019
Taidekollektiivi ”Luciferin Parfyymi” -teoksen takaa: Läjä (vas.), Lene, Heikki ja Aiju (kuva: Vesa Moilanen)

Kaaoszine sai haastateltavakseen kotimaisen punkin ja hardcoren kentältä paremmin tutuiksi tulleista, pitkän linjan tekijöistä koostuvan taidekollektiivin, jonka ensimmäinen yhteinen monimuototaideteos tottelee nimeä ”Luciferin Parfyymi”. Heikki Romppaisen (mm. Ydinperhe, The Carnival) runoon pohjaavan teoksen ovat kuorruttaneet Veli-Matti ”Läjä” Äijälän (mm. Terveet Kädet, Lapin Helvetti, The Sultans, Death Trip) ja Markku ”Lene” Leinosen (mm. Lapin Helvetti, Terveet Kädet, The Sultans, Küroishi, Death Trip, ATK) indie-elektro-duo The Kolmas. Mystisen, tummanpuhuvan ja surisevan auditiivisen teoksen kuorrutti lopuksi Aiju Salminen (Goo HagsThe Splits) puhuttelevalla kuvataiteellaan. Mennäänpä ottamaan selvää itse asianosaisilta, mistä tässä kaikessa on kyse.

Mitä on Luciferin Parfyymi ja miltä se tuoksuu?

Lene: Ainakin se tuoksuu hiukan sähköltä…

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Heikki: ”Luciferin Parfyymi” on runoutta, kuvataidetta ja musiikkia yhdistävä taideinstallaation, performanssin ja monitaideteoksen yhdistelmä. Syvällisempi vihkiytyminen asiaan jätettäköön lukijalle, en halua johdatella aiheeseen lähestymistä omilla analyyseilläni… Kaikki tarvittava kuitenkin selviää itse teoksesta.

Kansitaide

Missä vaiheessa Luciferin Parfyymin tuoksu alkoi leijailla kaupungin kattojen yllä ja millaisten tapahtumien seurauksena?

Lene: The Kolmas oli Kajaanin Runoviikolla esiintymässä Kajaanissa. Jostain tuli idea, että joku voisi tulla lausumaan runoa johonkin ralliin, kun kerta Runoviikolla oltiin. Paljastan tässä nyt, että alunperin kysyin Nousiaisen Jukkaa lausumaan, mutta hän tuumasi vaatimattomaan tyyliinsä, että ”enhän mie osaa mitään puhua”. Yritin kyllä kannustaa, että kuhan jotain lausut, mutta hylättiin sitten tuo idea. Ja kun tiesimme, että Heikki tulee paikan päälle, niin eiku hälle palloa heittämään ja kaipa Heikkikin niin hullu on tai ainakin sopivasti hullu että suostuu. Heikki sitte tosiaan suostui ja/kun hällä olikin sopivasti jotain vielä mielessä ja muistissa. Kajaanilainen kun hän on, niin mikäpä siinä, pikku spesiaali Runoviikolle. Ja sitten tosiaan jossain vaiheessa poristiin, että tämmösen runo/kohina-teoksenhan voisi oikeastikin tehdä, ja sitten näemmä tehtiinkin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Heikki: Teksti alkoi muotoutua muistaakseni joskus alkuvuodesta 2018. Työstin sitä jotenkin helvetin hartaasti, esim. pitkät juoksulenkit pyörittelin käsikirjoituksen lopetusrivejä miettien täydellisiä sanavalintoja ja -järjestyksiä jne. Olennainen hetki oli, kun The Kolmas esiintyi Kajaanin Runoviikolla samana kesänä, ja pojat kysyivät erittäin lyhyellä varoitusajalla, tulisinko vierailemaan ihmisääneksi keikalleen. Vaikka mitään ei oltu suunniteltu, tuon aiemmin mainitsemani säkeiden mielessä hokemisen tuloksena päässä olikin valmis katkelma lausuttavaksi siellä lavalla. Tietty paljon lyhyempi kuin tämä nyt ilmestyvä teos. Se esitys meni kai sen verran hyvin, että seuraavana aamuna puheltiin, että kai tämmöinen juttu kannattaa nauhoittaakin.

Tuo Runoviikko oli kyllä hauska yhteensattuma sikälikin, että olin leikkinyt kotona omalla monotronilla ja miettinyt, että sitä voisi runohommissa käyttää. Jonkun verran lausuntakeikkoja heittäneenä alkoi kiinnostaa, miten sitä hommaa saisi hienovaraisesti kasvatettua tms. Ja kun löytyi semi-pro-tekijät mukaan, niin aina vaan parempi. Onneksi Jukka ei tohtinut lähteä, heh!

Tekoprosessi oli kai reilun vuoden mittainen. Työstin tekstiä ja olin Aijun kanssa usein yhteydessä, hahmoteltiin mahdollisuuksia ja realiteetteja. Välissä esiinnyttiin Läjän kuuskymppisillä Helsingissä ja Hässäkkä-Päivillä Oulussa, jälkimmäisten yhteydessä Lenen kotistudiossa hoidettiin minun osuuteni äänityksistä. Kummempia treenejä ei ole ollutkaan. Kinuttiin joitain apurahoja, jotka olisivat helpottaneet työskentelyä mutta joita ei sit herunut. Onneksi me kaikki ollaan totuttu kyntämään marginaalissa niillä resursseilla mitä on.

Ai niin ja Haamu Records pitää kans mainita, he ilmoittautuivat julkaisijaksi heti kun kuulivat asiasta, ja Mikan julkaisupoliittinen näkemys on kans ollut hyvä lisä tähän. Ihan viime metreille on väännetty joka helkkarin yksityiskohtaa, ja tämä on kuin jonkun möykkälevyn teko (joita niitäkin tehdään suunnattomalla intohimolla ja järjen rippeillä) potenssiin kuusi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Taustaltanne löytyy jo lähtökohtaisesti pitkäaikaista ja monenlaista yhteistyötä. Esim. Läjä on tehnyt tekstejä ja levynkansia Heikin yhtyeelle, The Carnivalille jo vuosituhannen alusta lähtien. Lisäksi olette ystävyksiä jo vuosien takaa eri musakytköksen myötä. Kuinka luontevaa kyseisen taideprojektin teko oli ensisijassa punk-hommiin pohjautuneen yhteistyönne jälkeen?

Läjä: Tuttuja on oltu ja tunnettu… Heikin kanssa. ”Yskiväheikki” näin TK-piirissä, eh. Aiju on tuttu enempi The Sultans -keikoilta…

Lene: Ei ollut mitään vaivaa missään. Kaikki toimivat omalla osaamisaluellaan, niin mikäs tässä oli puuhailla. Mitä nyt Heikki epäili ja jopa kammoksui omaa ääntään, et ”onpa karmeaa kuulla ittesä”.

Heikki: Mulle musaan on aina liittynyt myös teksti ja kuvat, eli mikään ei ole ”vain” rokkia tms., tavallaan kaikki on samaa taidetta. Ja möykän soitto on abstraktia puhdistautumista ja sisäisyyteen painumista. Käytännössä samaa kuin vaikka The Kolmaksen vieraantunut äänimatto. Ehkä lähinnä tuo äänessä oleminen, vieläpä ilman mitään efektointia, tuntui jotenkin kauhean paljaalta vuosien rumpujensoiton jälkeen, mutta ehkä itsensä häpäisy on sekin jotenkin puhdistavaa, hehe.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Aiju: Taideprojektien tekeminen on yleensä aina luontevaa. Taideprojektien tekeminen on itselle helpoin inhimillisen kanssakäymisen muoto, he he! Muistan jutelleeni Heikin kanssa jonkun yhteisen keikan jälkeen, kun hän kehui mun rumpujen soittoa, ja olin tosi otettu, että toinen rumpali sanoo niin! Läjän ja Lenen kanssa olen jutellut ehkä ekan kerran kun järkkäsin The Sultansille keikan jokus.

Ihmiset on joskus sellaisia, että ne on vähän tyhmiä ja esittää olevansa fiksumpia kuin onkaan. Punkkarit taas on välillä sellaisia, että ne on aika fiksuja ja esittää tyhmempiä kuin onkaan. Että kyllä mä luulen, että montaa punkkaria kiinnostaa myös runous, taide ja muukin musa kuin punk.

Luciferin Parfyymi (kuva: Vesa Moilanen)

Kuinka Aiju löytyi ja valikoitui mukaan, ja millaisten sattumusten edesauttamina?

Heikki: Melkein samoin tein, pari päivää myöhemmin Kajaanin Runoviikon esiintymisemme jälkeen keksin pyytää Aijua mukaan. Se oli olennainen juttu, kun hän suostui. Hiukan epäilytti, että lähteekö ammattikuvittaja näin epämääräiseen kuvioon, mutta hänpä nostikin koko jutun ihan uusille tasoille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Oon ihaillut Aijua kuvittajana. The Splitsissä hän oli myös huippu, omalaatuinen rumpali. Muistan sen hetken tarkkaan, kun keksin häntä kysyä: oli kesäaamu Kajaanin Purolassa ja join pihalla pullosta olutta ja kuuntelin Black Sabbathia. Mutta en kyllä muista, mikä ajatuksenjuoksu siinä oli takana. Oli hieno hetki, kun hän kuittasi, että kiinnostaa. Ajattelin, että Aijun tyyli toisi tiettyä kepeyttä kokonaisuuteen, joka muuten olisi saattanut jäädä umpimielisemmän oloiseksi, mikä ei ole teoksen keskeinen tunnelma kuitenkaan.

Lene: Heikki mainitsi Aijun ja mie olin heti, että jos vaan lähtee mukaan, niin totta helevetissä. Siinä on neito paikallaan. Todellinen multilahjakkuus!

Aiju Salminen: Sade

Onko teillä mahdollisesti alitajuisia esikuvia tai oletteko saaneet taidekollektiivillenne vaikutteita jostain, ehkä huomaamattanne?

Heikki: Suomenlinnassa oli esillä semmoinen installaatio, jonka nimeä en muista, jossa seistiin aurinkoisena kesäpäivänä pimeässä hallissa, ja se pimeys, satunnaiset valot ja eri puolilla kuuluvat äänet loivat erikoisen, sisäistyneen tunnelman. Jotain samaa halusin tähän. Rädyn Hannan runovihko oli oikealla hetkellä kans kädessäni – edellisen kirjan tein pienelle kustantamolle ja nyt huvitti olla vielä enemmän D.I.Y. ja tehdä pituudeltaan pienimuotoisempi ja ennen kaikkea vapaamuotoisempi julkaisu.

Aiju: Ihailen kyllä tosi monen ihmisen tekosia ja ei-inhimillisten entiteettien aikaansaannoksia. Viime aikoina inspiroinut ihmiset, jotka tekee monialaisesti juttuja. Itseä kiinnostaa genrestä ja taiteenlajista toiseen hyppiminen ja omalta mukavuusalueelta poistuminen. Se on mun mielestä Heikin, Lenen ja Läjän tekemisessä myös messevää, ette he kokeilee aina uusia juttuja.

Lene: Ei mitään vaikutteita mistään. Keksittiin ihan ite tämä ja tehtiin ihan ite.

Heikki on viime aikoina kunnostautunut bänditoimiensa ja lehtiin arvioiden kirjoittelun lisäksi runoilijana. Mistä lähtökohdista Luciferin Parfyymin lyyrinen anti sai alkunsa, mistä se ammentaa ja mitä aihepiirejä se käsittelee?

Heikki: Nyt harmittaa, kun en pidä mitään työpäiväkirjoja, vaikka täysiä muistivihkoja on kaapeissa kymmenittäin, koska huvittaisi itseäkin muistaa, mikä se lähtöajatus oli. Tyylillisesti halusin tehdä unenomaisen ja pidemmän runoelman, joka ei olisi keskeislyriikkaa eli pyörisi minkään lyyrisen minän ympärillä. Jotain ajan, ikuisuuden ja historian mittailua on varmaan aina tekstissäni jossain taustalla. Nyt avainhahmona tekstin taustalla alati kiehtova Lucifer. Sen hetken muistan, kun nimikkorivi Luciferin parfyymistä tuli mieleen; olin lenkkeilemässä Kajaanissa vanhan Ensilän myllyn ohi (kiehtovan aavemainen paikka, kuin Black Sabbathin debyytin kannesta) ihmeellisessä sumussa, jonka läpi vaivoin näkyi kaukaisuudessa kaupungin siluetti. Tekstiä tuli hiottua useita kierroksia ja tyyppailtua muutamilla lausuntakeikoilla. Sanataiteilija Asa ja Perikato– sekä Yleiset Syyt -bändeistä tuttu Jussi Kaskinen, vanha opiskelutoverini Helsingin yliopistosta, antoivat tärkeää ateljeekritiikkiä: kehuivat teoksen vahvuuksia sekä ehdottivat turhien säkeiden karsintaa ja toisaalta pyysivät jonnekin lisää tekstiä.

Teokseen musiikillinen selkärankaKoneet” kuulostaa paitsi vahvasti Lenen ja Läjän introvertin elektroyhtye The Kolmaksen tuotannolta, paikoin myös muinaisen Aavikon Koneen Ja Moottorin surinalta. Onko ääniraidalle koetettu hakea joitakin uusia ulottuvuuksia Lenen ja Läjän toimesta, ja kuinka taustalla pörisevä ja välillä vingahteleva äänikollaasi syntyi ja rakentui? Oliko sen synnytysprosessi kuinka kivuton?

Läjä: The Kolmaksen osuus tohon julkaisuun oli lähinnä vähä ex-tempore. Eka kertaa testattiin Oulussa, että sen kummemmin ei treenattu. Lopputulos olikin sitten hyvä.

Lene: Omat koneosuuteni syntyivät siten, että Heikki antoi etukäteen hiukan vinkkejä, että miltä pitäis kuulostaa. Ja kun Heikki tuli mun luo lausumaan ja äänittämään runon, niin me kuunneltiin ääniäni ja Heikki ohjeisti, mitä lisää ja mitä pois. Laitoin Heikille puhemikin, sanottakoon tässä, että sen verran ”ammattilainen” olin, että unohdin pop-filtterin välistä ja jouduin miksausvaiheessa käsipelillä raakaamaan pahimmat S-äänteiden suhahdukset ja hönkimät pois… Heh. Ja sitten ei muuta kun (laitettiin) Heikki lausumaan luurit korvilla mun koneiden päälle, äänitys päälle ja kahteen kertaan koko runo läpi. Se oli sillä selvä se äänitys. Miksatessa meniki sitten tosiaan vähän enemmän aikaa. Läjän koneosuudet oli tarkoitus äänittää myöhemmin, mutta kuinkas kävikään. Hässäkkäpäivien päätösklubin keikalla Läjä väänteli numikkansa sellaisiin asentoihin et oli itekki ihan hämillää ja jo kesken keikan tuumasi mulle, että ”ai tämmönenkö tää onkin, tämähän kuulostaa helevetin hyvältä jyminältä”. Ja kas kummaa, ku olinki jälleen kerran äänittänyt kaiken talteen siis koko live-esityksen kaikki äänet omille raidoilleen. Näin saatiin Läjän osuudet ex-tempore tyyliin purkkiin.

Kuvailkaa ”Koneet”-äänikollaasissa käytettävää elektronista soitinvälineistöä: millä kaikki tämä surina ja kolke on tehty, ja onko tämä kyseinen syntetisaattori-instrumentaatio teille The Kolmakselle kuinka vakiokalustoa ja poikkeaako se tavanomaisesta jotenkin?

Läjä: 0coast tainnu olla lähinnä mun omilla… ”Keskellä Ei Mitään” -CD:llä (mistä ei monikaan tykkää… eh) ja vasta tuli yks projekti ”Musta Toteemi” missä käytän 0coastia. ”Musta Toteemi” on tyylillisesti jotain industrialin ja noisen väliltä.

Lene: Mulla tässä projektissa käytössä Korg MS20-mini, Korg Monotron Delay, Korg Monotribe, Jasper (EDP Wasp klooni). Nuilla samoilla plus parilla muulla näitä kohinoita on tullu vedettyä.

Aiju Salminen: Jumalatar

Kertoisitteko hieman tuosta produktion osana julkaistavasta kirjasta?

Heikki: Kirja on 40-sivuinen runoelma Aijun ihastuttavalla, abstraktilla kuvituksella. Sitä on saatavilla musiikkikasetin kanssa mutta myös pelkkänä kirjana. Teoksessa kurkataan aikojen kitaan, kuolevaan ja loppumattomaan, paikassa joka muistuttaa öistä Helsinkiä. Asa sanoi, että lopputulos toi hänen mieleensä David Lynchin, minkä otin kyllä kehuna.

Uuden kasettijulkaisunne ja taidenäyttelynne myötä luvassa on myös liveperformansseja. Minne kaikkialle teillä on tarkoitus viedä Luciferin Parfymia ihmisten aistittavaksi?

Heikki: Esityksiä sovitaan maltillisesti, nyt on varmistettu nämä Helsingin- ja Tampereen-keikat. Kysyntää kyllä olisi, katsotaan miten ehditään ja huvittaa.

Lene: Aika näyttää, missä tuoksutellaan.

Onko Luciferin Parfyymi vain kertaluontoinen projekti, vai onko teillä olemassa materiaalia tai ajatusta tehdä myös jatkossa uusia taidekokonaisuuksia tai julkaisuja?

Lene: Tämä nyt oli tämmönen älynväläys, joka kehittyikin valmiiksi ja loppuun saakkakin päästiin. Lisää tulee, jos tulee. Kiinnostaa kyllä tehdä tämmöstä.

Heikki: Ei voine sanoa vielä, loppuuko tähän. Tavallaan performanssia/installaatiota voi kehittää tästä eteenpäin, vaikkei se vaatisi enää kuin olemassaolevien materiaalien uudelleenkäyttöä. Valtaisalla äänentoistolla jossain tehdashallissa komeilla visuaaleilla tai sitten jossain kellarissa tms. Kyllä joku itsenäinen jatko-osakin voisi toimia.

(Kuva: Vesa Moilanen)

Teillä kullakin on eri kokoonpanojen riveissä takana verrattaen pitkät urat meluisan ja jyrkän punk-musiikin saralla. Mitä annettavaa Luciferin Parfyymilla on hardcore-punkkareille, vai onko? Entä oletteko määrittäneet kollektiivinne taiteelle kohderyhmää? Millaisen jengin tuoksu voisi lumota?

Aiju: Punkissa on musta parasta DIY-henki. Että tehdään vaan eikä kysellä liikoja, että ”oisko ok”. Niin tälläkin kertaa tehtiin, silleen ihmeemmin kohderyhmiä, taloudellista menestystä tai viisivuotissuunnitelmia miettimättä!

Heikki: Edes punkkia ei tule tehtyä kohderyhmä mielessä. Onhan tämä aika marginaalinen juttu, mutta toisaalta eihän mikään installaatio vaadi kuin avoimen mielen.

Lene: Avaramielinen saa olla punkkari, jos tätä kuuntelee. Avoimin mielin tässä on itekki ollu liikkellä musiikinalalla jo 40 vuotta. Jos kallossa kiristää, niin aina on aikaa löystyä, kunhan antaa itselleen siihen mahdollisuuden. Taidetta on monenlaista, tämänkinlaista.

Läjä: Vapaamieliset…

Lähettäkäätten lopuksi terveisenne Luciferin Parfyymi -teoksen diggareille, fanaatikoille tai siitä jossain määrin kiinnostuneille.

Heikki: Ei muuta kuin kohti ihanaa, mustaa myrkkyjen unta!

Läjä: ”The Kolmas kiittää kolmasti.”

Kaaoszine kiittää Luciferin Parfyymia kovin!

 

”Luciferin Parfyymi” -kirjan ja C-kasetin julkaisu torstaina 31.10. Ravintola Siltasessa, Helsingissä, missä taideperformanssi myös esitetään ensimmäisen kerran livenä. Mukana myös Goo Hags. Samannimisen kuvataidenäyttelyn avajaiset pidetään Galleria Kuvituksessa, Helsingissä samaisena iltana (Siltasesta katsottuna tien toisella puolella). Näyttely on avoinna 1.–23.11. ”Luciferin Parfyymi” esitetään livenä myös Tampereen Vastavirralla lauantaina 2.11. Lisäksi The Kolmas esiintyy Perttu Häkkisen Gaalassa Helsingin Ääniwallissa perjantaina 1.11.

Luetuimmat

Uusimmat