Moonsorrow neljälle klubikeikalle Suomeen helmikuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 6.11.2014

moonsorrow2Viime vuosina vain muutamia kertoja Suomessa esiintynyt Moonsorrow soittaa helmikuussa neljä harvinaislaatuista klubikonserttia. Uutta albumia valmisteleva black/folk metal -yhtye nähdään ”Moonsorrow Talvi Extra” -minikiertueella pe 13.2.2015 Kuopion Henry’s Pubissa, la 14.2.2015 Turun Klubilla, pe 27.2.2015 Joensuun Kerubissa ja la 28.2.2015 Jyväskylän Lutakossa.

Edellisen albuminsa ”Varjoina kuljemme kuolleiden maassa” talvella 2011 julkaissut ja samana vuonna viimeisimmän Suomen-kiertueensa soittanut Moonsorrow allekirjoitti keväällä maailmanlaajuisen levytyssopimuksen Century Median kanssa. Edellisvuosina lähinnä ulkomaisilla konserttiareenoilla nähty metalliyhtye palasi kotimaan keikkalavoille syyskuussa, jolloin Moonsorrow esiintyi loppuunmyydyssä Virgin Oil Co:ssa.
”Olemme synnyttäneet uutta materiaalia tulevalle albumille pitkin kuluvaa vuotta. Nyt tuntui siltä, että päämme räjähtävät, ja että on pakko päästä hetkeksi tuulettumaan keikkailun merkeissä. Mietittiin, että hetkonen, mehän ei olla soitettu Suomessa varmaan sataan vuoteen! Korjataanpa asia välittömästi”, Moonsorrow’n Marko Tarvonen kertoo.

”Saimme erinomaisen vastaanoton Helsingin-keikallamme syyskuussa, jossa saimme soittaa loppuunmyydylle Virgin Oilille. Nyt on vuorossa muutamat järkälemäiset setit tarkoin valituissa pitäjissä pitkin Suomen maata.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”MOONSORROW TALVI EXTRA”

Pe 13.2.2015 Kuopio, Henry´s Pub
Liput: alk. 10 EUR, ennakko: Tiketti
La 14.2.2015 Klubi, Turku
Liput: ennakkoon Tiketistä alk. 13,50 EUR / ovelta 15 EUR
Pe 27.2.2015 Joensuu, Kerubi
Liput: alk. 13 EUR / 11 EUR (Popmuusikoiden jäsenet), ennakko: Tiketti, www.kerubi.fi ja Levy-Eskot.
La 28.2.2015 Jyväskylä, Lutakko
Liput: alk. 12 EUR / 10 EUR (Jelmun jäsenet), ennakko: Tiketti ja www.jelmu.net

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat