Mörbid Vomitilta ”Return to the Crypts” -kokoelma 5.5.2015

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 6.3.2015

Mörbid Vomit 2014Lahtelainen death metal -toivo Mörbid Vomit julkaisee ”Return to the Crypts” -nimisen kokoelman toukokuun 5. päivä. Julkaisun takana on kanadalainen äärimetallin sanasaattaja Blast Head Records ja se sisältää yhtyeen ensimmäisen demon vuodelta 2012 sekä kovasti kehuja keränneen ja jo kaksi painosta loppuun myyneen ”I Breathe Hell” EP:n vuodelta 2013. Bonuksena kaupan päälle tulee aiemmin ainoastaan netissä julkaistu tulkinta Ghost B.C.:n ”Prime Mover” -kappaleesta, joka on sekä muokattu että nimetty uusiksi kuulostamaan Mörbid Vomitilta.

Parhaillaan debyyttialbumiaan työstävän yhtyeen laulaja-kitaristi Rösti kommentoi julkaisua seuraavasti:

”Toivottavasti tämä lähinnä pohjoisamerikkalaisille suunnattu kokoelma raivaa tietä myös siellä suunnalla tulevalle täyspitkällemme, joka on tarkoitus julkaista ensi syksynä. Löytyyhän nämä biisit toki youtubesta ja ties mistä, mutta uskomme edelleen fyysisen julkaisun voimaan. Ja onhan tämä myös hyvä juttu siksikin, että nyt ne kaikki löytyvät myös samojen kansien välistä, etenkin kun olen hukannut omat kopioni eikä niitä saa enää mistään.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kuuntele ”I Breathe Hell” YouTubessa tästä:

Mörbid Vomit jyrää elävänä Lahden Torvessa 21.3., Turussa pääsiäisenä 4.4. Street Bar 95:ssa yhdessä Lie in Ruinsin, Sadistik Forestin ja Anaaliklaanin kanssa sekä vielä Porissa 30.5. järjestettävässä Annis Metal Attack -tapahtumassa.

”RETURN TO THE CRYPTS” -BIISILISTA
1. Blood Shall Be Shed
2. From the Unknown
3. Embodiment of Death
4. Another One to Die
5. Engulfed by the Plague
6. I Breathe Hell
7. Fuck the Dead
8. Torture Ritual
9. Prime Möver (Ghost B.C. coveri)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

KOKOONPANO
Rösti – laulu & kitara
Löndgren – kitara
Hönski – basso
Akitatör – rummut (sessio)

DISKOGRAFIA
Demo 2012
I Breathe Hell EP (2013)
Return to the Crypts (Blast Head 2015)

https://www.facebook.com/morbidvomit

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat