Yleistä - Dark River Festival - 2020

”Mors Principium Estin ohjelmistossa korvaa Mors Subita”: haastattelussa elokuussa Honkalan hiihtostadionilla järjestettävän Dark River Festivalin Henri Eerola sekä Sami Hauru

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 14.7.2021
Yleistä – Dark River Festival – 2020

Honkalan hiihtostadionilla Kotkassa 13-14. päivä elokuuta järjestettävän metallifestivaalin Dark River Festivalin järjestelyt ovat edenneet suunnitellusti koko kuluneen kevään ajan, ja pandemiatilanteen päivä päivältä helpottuessa ei elokuussa juhlittavan tapahtuman järjestämiselle näy mitään esteitä. Koska Dark River Festival ei ole massatapahtuma, yleisömääräodote on valtaosaan muista festivaaleista poiketen sangen maltillinen. Laajan tapahtuma-alueen ansiosta yleisön on halutessaan mahdollista pitää turvavälejä festivaalikokemuksen siitä kuitenkaan kärsimättä. Kaaoszine haastatteli Zoomin välityksellä festivaalin puuhamiehinä toimivaa Henri Eerolaa sekä Sami Haurua ja keskusteli hieman festivaalin alkuajoista, viime vuoden haasteista koronan keskellä sekä festivaalin näkymistä tulevaisuuden osalta. Videohaastattelussa myös paljastuu, että Mors Principium Estin tilalle ohjelmistoon on lisätty kovassa nosteessa oleva Mors Subita. Voit katsoa videohaastattelun kokonaisuudessaan tästä:

Dark River Festivalissa tänä vuonna nähdään mm. Moonspell, Evergrey, Lost Society, Kiuas, Finntroll, Swallow the Sun, Kalmah, One Morning Left sekä Mors Subita.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Festivaali tarjoaa kävijöilleen kattavan ruokamaailman, loistavan juomatarjonnan sekä monipuoliset oheispalvelut. Tämän kaiken lisäksi festivaali panostaa elämyksellisyyteen ja asiakaskokemukseen, joka tulee näkymään erityisesti festivaalialueella. Tämän vuoden tapahtuma on K-18.

Lippuja: www.tiketti.fi/darkriverfestival
www.darkriverfestival.com

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat