Motördead – kunniaa kuninkaille Turun yössä

Silloin kun kumarretaan kunniaa musiikin aatelisille, on tekijöidenkin oltava kuin graniitiista valmistettuja. Hiljattain törmäsin maanmainioon Twisted Mistersiin, joka antoi uutta elämää Twisted Sisterin tuotannolle. Nyt debyyttikeikkaansa oli suorittamassa jo treenivideoillaan kohua aiheuttanut turkulainen Motördead, joka potkaisi virtaa maailman parhaan rockbändin Motörheadin materiaalille. Motördeadin jäsenet eivät tosiaan ole märkäkorvia, vaan leikkikentät ja alkusoinnut on jätetty taakse kauan kauan sitten.

Turun Sunset Bulevard eli Satakunnantien varrella sijaitseva legendaarinen Streetbar 95 oli täyttynyt mukavasti rokkareista, kun Motördead polkaisi homman käyntiin ”Ace Of Spades” -ikivihreällä. Hieman yllättävä valinta heti alkuun, mutta toisaalta sillä sai jengin takuuvarmasti joraamaan yksin tein. Kovat piippuun heti alussa eikä armoa -taktiikka toimi tässäkin tapauksessa. ”Rakastamme rock ’n’ rollia” -lauseella aloitettu ”Stay Clean” ei menoa hillinyt, vaan tyrät rytkyivät kovemmillakin kundeilla.

Suurimmaksi osaksi huomio kiinnittyi ensin tietysti The Grammers-yhtyeestäkin tutun Hannu ”Hande” Vainionpään lauluun. Mies on tunnettu oivana tulkitsijana, mutta Lemmyn saappaat ovat isot (tai jopa mahdottomat) täytettäväksi kenelle tahansa. Aluksi tuntui hieman oudolta, että tutun Lemmyn hiekkapaperiäänen sijaan biisit laulettiin paljon korkeammalta. Keikan myötä siihen kuitenkin tottui, ja lopussa tuntui jo aika veikeältä kuunnella klassikkomateriaalia juuri noin tulkittuna. Lavan keskipisteenä olemiseen Vainionpään karisma riitti helposti ja pieneltä lavalta huokui vahva läsnäolo. Ainoa sanasotku taisi tapahtua kolmantena soitetun ”Built For Speedin” aikana, mutta sitä tuskin moni huomasi ja vielä vähemmän kukaan piittasi.

Vainionpään keskittyessä pelkkään vokalisointiin muu bändi soitti triona, mikä oli ominaisin kokoonpano myös Motörheadille. Peer Güntin rumpupallilla normaalisti istuva Sakke Koivula oli vaihtanut kapulat kitaraan, ja aika suvereenisti herra hallitsi senkin instrumentin. Soolot lähti lentoon komeasti, eikä toista kitaraa tarvittu laisinkaan tuomaan täydennystä taustalle. Siihen toki vaikutti suuresti myös Peku ”Lord of the low frequency” Junnilan Rickenbackerista lähtenyt möyrintä. Itse asiassa tuo möyrintä olisi saanut olla enemmänkin pinnalla, ja varsinkin ”Damage Casen” kaltaisiin junttabiiseihin se olisi tuonut mukavasti lisää potkua.

Keikan ainoa lievä notkahdus tapahtui ”One More Fucking Time” -balladin aikana. Vaikka biisi on mielestäni hieno levyllä, livenä se ei ollut yhtä tehokas. Tämä siitäkin huolimatta, että Vainionpää sai ladattua tulkintaan polvilleen langenneena aimo määrän oikeanlaista tuskan tunnetta. Balladit ovat livetilanteessa vähän kaksiteräinen miekka Motörheadin kaltaisen materiaalin ollessa kyseessä. Huono veto biisi ei silti missään tapauksessa ollut.

Sen jälkeen palattiinkin tutumpaan rytinään harvinaisemmalla ”America”-biisillä. Lemmy ei tainnut ”Iron Fist” -levyä juuri nimibiisiä enempää arvostaa, ja siksi oli mukava kuulla livenä levyn muitakin ralleja. Muutenkin oli mukavaa, että Motördead ei seurannut orjallisesti esikuvansa aika muuttumatonta settilistaa. Samaan sarjaan luettaneen keikalla kuullut ”I Got Mine” ja ”Shine”.

Roudareille omistettu tunnusbiisi ”We Are The Road Crew” sisälsi Elias ”Kirves” Koljosen rumpusoolon, ja samalla joku kuiskasi korvaani, että melkoinen Animal Taylor noin nuoreksi pojaksi. Taisi olla sen verran vähän ikää, että lavalle tarjoillut paukut jäivät juomatta. Jutun alkuun kirjoittamani pitkä kokemus ei siis täysin pitänyt paikkaansa. Soitossa sitä ei kyllä huomannut millään lailla, ja ”Kirves” takoi rumpuja kuin vuosikymmenten kokemuksella.

”Iron Fist” täräytettiin käyntiin sellaisella voimalla, että baaritiskillä lasit tippui telineistään. ”Killed By Death” sai alustukseen kurkkua kuivaavan puheen, jossa kuvattiin pimeää ja keuhkojen toimimattomuutta. Onneksi kaikkien paikalla olijoiden keuhkot taisivat toimia loppuun asti. Biisin loputtua keikan jatko olisi kuulemma yleisöstä kiinni, eikä Motörhead-faneja ole kauhean hiljaisina opittu tuntemaan. Tämä kerta ei tehnyt poikkeusta ja haaste otettiin lujaa huutaen vastaan. Hyvä niin, sillä loppua kohti tunnelma nousi kiehuvaksi ”Overkill”-, ”No Class ”- ja erityisen toimivan ”Motörhead”-kappaleiden myötä.

Paikalla olleet vannoutuneet Motörhead-diggarit puhuivat keikasta ylistävään sävyyn, mikä on aina suurin voitto. Keikan aikana huomasin syyllistyväni välillä bändin vertaamiseen alkuperäiseen, mikä oli sekä väärin että kohtuutonta. Tietenkään esimerkiksi Lemmyn ja kumppaneiden karismaa tai rokattuja kilometrejä ei noin vain voi saavuttaa, mutta se ei ole oleellista eikä tarpeellista. Ennen kaikkea ilta oli juhlaa ajattomalle musiikille! Erityispisteet myös Streetbarin mukavalle tunnelmalle ja henkilökunnalle!

Ace Of Spades/Stay Clean/Built For Speed/Iron Horse/Damage Case/One More Fucking Time/America/We Are The Road Crew/I Got Mine/Shine/Iron Fist/Metropolis/Killed By Death/Overkill/No Class/Motörhead

Teksti ja kuvat: Nikki Jääsalmi