Muistojen hipaisuja, ajattomia sanoja: Kauan – Kaiho

Kirjoittanut Sirpa Nayeripoor - 1.9.2017

Tänä vuonna on kaksikin tunnelmataituria kääntänyt kurssin hiljaisille vesille: islantilainen Sólstafir ja venäläinen Kauan. Siinä missä ”Ótta” (2014) oli Sólstafirin suoranainen katharsis, valutti Anton Belov sieluansa väkevästi soivalla ”Sorni Nailla” (2015). Oikeastaan voisi sanoa, että lempeä  ”Berdreyminn” ja unenomaisessa muistojen kajossa hiipivä ”Kaiho” ovatkin tämän vuoden meditaatiolevyt raskaamman musiikin kentiltä.

Venäläinen Kauan on tunnettu suomenkielisistä lyriikoistaan, ja erottuu sillä oikeastaan edukseen. Mastermind ja front man Anton Belov antaa pehmeällä venäläisellä aksentillaan suomen kielen sanoille aivan omanlaistaan tunnelmaa ja pakottaa kuuntelemaan fonetiikkaa, josta tulee oma elementtinsä yhtyeen sointiväreihin. ”Sorni Nailla” (2015) tämä vain vahvisti pyrkimystä pitää vokaaliosuus yhtenä instrumenttina toisten joukossa, mutta yhtyeen kahdeksas albumi, ”Kaiho”, joka julkaistaan 22. syyskuuta, asettuu toisenlaisiin uomiin. Lyriikat ovat nimittäin tällä kertaa sen verran nimekkään suomalaisen folkartistin käsialaa, ettei niitä ainakaan suomalainen kuuntelija pysty instrumenttien joukkoon hukkaamaan. Marja Mattlarin lyriikoita on aiemmin kuultu jopa Timo Rautiaisen ja Trio Niskalaukauksen levyillä, joten raskaampikaan skene ei hänelle vierasta ole, mutta nyt Anton Belov luotsaa laivaansa tyynemmillä vesillä. ”Kaiho” on raskaudesta kaukana, siitäkin huolimatta, että se on sävellystekniikaltaan hyvin tunnistettavissa saman säveltäjän tuotokseksi, joka loihti sellaisenkin  meteorin katkuisen järkäleen kuin ”Pirut” (2013).

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mattlarin mukaantulo on ollut mielenkiintoinen askel. Kun kaksi näin hienoa ihmisyyden olemuksen kuvaajaa yhdistävät voimavaransa, voi vain kuvitella lopputulosta. Ja kaunis lopputulos kyllä onkin, kuin taitavasti kudottua, mutta höyhenen kevyttä helminauhaa, jossa välkehtivät sanojen ja musiikin prismamaiset pinnat. Belov kuvaili ”Kaihoa” yhtyeen kevyimmäksi albumiksi, mutta tätä se on vain näennäiseltä musiikilliselta ulkomuodoltaan. Sen sijaan sisältö on hellästi koskettava, sydäntä hipaiseva, sävykäs, minimalistisin keinoin rakennettu ja vuolaasti valuva kokonaisuus, jossa tekijät ovat läsnä.

Albumin avaa viisi- ja puoliminuuttinen ”Lapsenmuisto.” Avausraita toimii samalla eräänlaisena tunnelmaintrona, joka sukeltaa ambientteineen hiljaisuuden tilaan, yhdistäen naivistisen, lapsenomaisen äänimaailman laveampaan näkökenttään. Yhden teeman toiston ympärille rakentuva rakenne korostaa avauksen intromaista luonnetta. Raidan nimi avaa myös albumin sisällöllistä tematiikkaa. Ja erikoista on, että katseen luominen menneisyyteen ja muistoihin on toteutettu myös konkreettisella tasolla, vanhaan äänitystekniikkaan nojautuen. Tällainen hienosäätö on toki omiaan alleeviivaamaan levyn tunnelmaa.

Seuraava raita, ”Kasvot” tarjoaa jo sitten Mattlarin ja Belovin sykähdyttävää yhteistyötä. Pitkään ja rauhassa kulkeva raita tarjoilee runsaammin käsin Belovin musiikillisia ideoita ja helmeilevää värispektriä, jossa sanat nousevat esiin ja saavat merkityksiä tällä kertaa aivan uudella tavalla. Mattlarin mukaantulo on ollut napakymppivalinta, kuten oletinkin. Se lienee vaikuttanut myös enemmän ja vähemmän uudistuneeseen sävelkieleen, josta kuitenkin on helppo tunnistaa esimerkiksi Beloville tyypilliset melodiakulut. Yleisesti ottaen tällainen taipuisa, orgaaninen teemojen kehittely on länsimaisen klassisen musiikin perua, ja alttoviulun pehmeät kaaret vain korostavat sitä, mutta Kauan on aina viljellyt musiikillisessa tekstuurissaan jonkinlaista neoklassista sävyä, omaleimaisuudesta luopumatta. Yhtyeen suurimpia hienouksia onkin ollut kyky ottaa vahvasti vaikutteita länsimaisen taidemusiikin puolelta, mutta ujuttaa ne niin luonnollisesti vaikka minkälaiseen tekstuuriin, ettei sitä  tule juuri ajatelleeksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Siiville nousu” on lähemmäs kymmenminuuttinen ilmava, tonaalisesti duuripohjaisista soinnuista ammentava herkkä ja lavea kuva, jossa luonnonääniambientit värittävät elävää äänimattoa Mattlarin lyriikoille:

Ruskasoihdut haapapuiden hyvää matkaa toivottaa/

Ylemmäksi siivet kantaa kunnes taivaat tavoittaa

Positiivinen sivuvire syksyisen kuvan yllä on erikoisella tavalla kaunis, sananmukaisesti kaihoisan kaunis. Biisin ilmavuus on rakennettu niin taitavasti, että se aiheuttaa tunteen lähes konkreettisesta painottomuuden tilasta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Poissa” on välkehtivien värikirjojen välissä oleva piste, levyn interlude. Poissa on lähes kaikki musiikillinenkin materiaali, ja ilmeisesti raidan on tarkoituskin alleviivata hetkeä levyn kokonaisuudesta käsin. Jokin on päättynyt, ulottumattomissa, ja läsnä voi todella olla vain nykyhetki.

”Lahja” laulaa ajan lahjasta:

Et voi ostaa mistään aikaa/ kerjätä tai lainata/

Saat ajan aina lahjana/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ei kukaan hallita voi aikaa/ pidentää tai lyhentää/

Aikaa voi vain lahjoittaa

Introa värittävät nopeasti välkkyvät yläjohtosävelet ja helisevät kielet. Pääteemaa valmistelevat melodian aiheet nousevat vähitellen taustalaulun saattelemana kudoksen alta ja antavat lopulta tilaa Belovin pehmeälle äänelle sekä Mattlarin henkistyneille lyriikoille. Rauhassa rakentuva biisi kulkee hiljaisen kulkunsa ja sulkee yhden ympyrän.

Kuudes raita, ”Nainen”, maalaa kuvan surusta, suolaisesta vedestä, jossa nainen kahlaa ikuista rantaa pitkin. Sointiväreissä sivellään hieman paksumpaa maalia, jopa kitaratremoloin, ja Gavrylovin alttoviulu soi vahvana. Mattlarin ja Belovin yhteistyö soljuu edelleen sulavasti ja kauniisti, musiikki ja lyriikat peilaavat upeasti toisiaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Seitsemäs raita, ”Sateen huuhtoma”, käyttää erittäin hienosti luonnonääniä äänimattoina, lähes instrumentteina. Lyriikat ovat syvällisyydessään omaa luokkaansa, jälleen kerran:

Käänny vielä kerran, katso taaksesi/ Näet, minkä verran oli tarpeeksi

Kadonnutta kultaa koitit tavoittaa/ Mieti, mitä muuta voisit saavuttaa

Musiikin luominen näiden sanojen ympärille ja sisälle on täytynyt vaatia uskomattoman paljon pysähtymistä ja musiikin tekemisen taitoa, että musiikki ei jyrää yli, eikä toisaalta jää kakkosrooliinkaan mitäänsanomattomaksi taustahälyksi. Juuri tässä onkin tämän levyn suurin idea ja onnistuminen.

Kahdeksas raita ja levyn nimikkobiisi ”Kaiho” toimii vain hiljaisena vajaan kolmen minuutin instrumentaalioutrona albumille. Meditaatiomatka on kuljettu loppuun ja mieli seestynyt.

”Kaiho” tarjoaa unenomaisine, herkkine sävyineen matkan mielen hiljaisemmille poluille. Kokonaisuutena se on yksi keijumainen askel Anton Belovin ja Kauan– yhtyeen tuotannossa, ja kuten Belov arvelikin, se ehkä avaa yhtyettä uusille kuulijoille. Täytyy kuitenkin muistaa, että Kauan on ehtinyt uusiutua tyylillisesti moneen kertaan, eikä tämä levy näytä kuin yhden hipaisun siitä mitä yhtye todella on. Kaksi edellistä albumia, ”Pirut”(2013) ja ”Sorni Nai”(2015) ovat musiikillisesti niin vaikuttavia teoksia, että niihin tutustuminen avaa Belovin ja koko yhtyeen kokonaista musiikillista olemusta huomattavasti laajemmin. Toisaalta, kuten Belov itse sanookin, ’Kaiho’ toimii myös jatkumona vuonna 2009 julkaistulle albumille ”Aava tuulen maa”, ja tottahan kaikki nämä albumit antavat ainakin näkökulmaa toinen toisiinsa.

 

9+/10

 

Kappalelista:

1. Lapsenmuisto

2. Kasvot

3. Siiville nousu

4. Poissa

5. Lahja

6. Nainen

7. Sateen huuhtoma

8. Kaiho

 

Kauan facebookissa

 

Kirjoittanut: Sirpa Pelli

Luetuimmat

Uusimmat