Muse

Muse saapuu Suomeen kesäkuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 5.11.2018
Muse

Maailman suosituimpiin yhtyeisiin lukeutuva Muse saapuu jälleen Suomeen kolmen vuoden tauon jälkeen. Tämän viikon perjantaina, 9. marraskuuta, uuden albumin julkaiseva Muse esiintyy tulevalla ”Simulation Theory” –maailmankiertueellaan Helsingin Suvilahdessa tiistaina 18. kesäkuuta. Konsertin lipunmyynti käynnistyy perjantaina 16. marraskuuta Ticketmasterissa.

Vuonna 1994 perustettu Muse on julkaissut seitsemän studioalbumia, jotka ovat myyneet yli 20 miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti. Matt Bellamyn, Dominic Howardin ja Chris Wolstenholmen muodostaman Musen edellinen studioalbumi ”Drones” julkaistiin vuonna 2015, ja se meni myyntilistan kärkeen peräti kahdessakymmenessäyhdessä maassa. Levy palkittiin myös Grammy Awardseissa parhaana rock-albumina. Kaiken kaikkiaan Muse on voittanut lukuisia musiikkialan palkintoja. Näihin lukeutuvat muun muassa kaksi Grammya, viisi MTV Europe –palkintoa, kaksi Brit Awardia, kymmenen NME Awardia ja seitsemän Q Awardia.

Yhtyeen seuraava, järjestyksessään kahdeksas studioalbumi ”Simulation Theory” julkaistaan tämän viikon perjantaina, 9. marraskuuta. Albumin nimeä ”Simulation Theory” kantava maailmankiertue käynnistyy helmikuussa Teksasista ja Euroopan osion ensi-ilta koetaan toukokuussa Prahassa. Yhtye on tunnettu visuaalisesti näyttävistä ja rajoja rikkovista lavatuotannoistaan, joka todistettiin viime kerran Suomessa vuonna 2016, kun yhtye esiintyi loppuunmyydylle Hartwall Arenalle osana ”Drones”-kiertuettaan. Ensi kesänä Muse tuo mahtipontisen tuotantonsa festivaaleistaan tunnetulle Suvilahden alueelle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Musen livekonserteista on sanottu muun muassa seuraavaa:

“The Greatest Show on Earth” – Q Magazine

“The biggest sonic and visual blockbuster extravaganza possible” – Vancouver Sun

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

“A jaw dropping extravaganza.. An evening that sets new standards for the possibilities of arena rock.” – The Independent (UK)

“Thrilling, theatrical and technically flawless, this was stadium rock of the highest quality from Muse, masters of musical destruction.” – The Standard (UK)

Fanit, jotka ovat tilanneet etukäteen ”Simulation Theory”- albumin artistin nettisivujen http://www.muse.mu kautta marraskuun 9. päivään mennessä, pääsevät ostamaan lippuja ensimmäisenä marraskuun 13. päivä klo 10. Julkinen lipunmyynti alkaa marraskuun 16. päivä kello 10.

KONSERTTI:
MUSE (UK) – Simulation Theory Tour
Ti 18.6.2019 Suvilahti, Helsinki
Portit auki klo 17

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

LIPUT:
Myyntiin pe 16.11.2018 klo 10 Ticketmasterissa
Perusliput: palvelumaksuineen alkaen 84 euroa
Lisäksi saatavilla myös VIP-paketteja!

Luetuimmat

Uusimmat