Devin Townsend @ The Circus 28.2.2017, Kuva Pasi Eriksson

Musiikin moniottelija Devin Townsend Helsinkiin maaliskuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 9.11.2018
Devin Townsend @The Circus 28.2.2017, Kuva Pasi Eriksson

Maailmanlaajuisesti arvostettu multi-instrumentalisti Devin Townsend saapuu ensi keväänä Suomeen. Konsertti järjestetään Savoy-teatterissa Helsingissä maaliskuun 30. päivä. Liput konserttiin tulevat myyntiin ensi maanantaina 12.11. klo 10.

Yli 20 vuotta kestäneen uransa aikana Townsend on julkaissut peräti 23 studioalbumia sekä kolme livetaltiointia, joista yhdeksän sooloartistina ja loput Casualties of Cool-, The Devin Townsend Band-, Devin Townsend Project– sekä Strapping Young Lad –kokoonpanojen nimissä. Muutos onkin ollut ajava voima läpi koko Devin Townsedin uran. Mies tunnetaan poikkeuksellisena monilahjakkuutena, joka kykenee vakuuttavasti lumoamaan yleisönsä niin kantrilla kuin oopperamaisilla teoksillaan.

Parhaillaan keväällä 2019 julkaistavaa uutta sooloalbumiaan ”Empath” viimeistelevä Townsend nähtiin viimeksi Suomessa vuonna 2017 Tuska Festivaalilla sekä loppuunmyydyssä The Circuksessa, jossa hän esiintyi Devin Townsend Projectin kanssa. Ensi maaliskuussa on luvassa jälleen jotakin ihan muuta, kun hänet nähdään intiimin Savoy-teatterin lavalla pitkästä aikaa soolona. Konsertin yhteydessä järjestetään harvinaislaatuinen Q&A -tilaisuus, jossa yleisö saa esittää mieltään askarruttavat kysymykset suoraan artistille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Konsertin tiedot:
La 30.3.2019 klo 19.00
Savoy-teatteri, Helsinki

Lipunmyynti käynnistyy ma 12.11. klo 10 osoitteessa Lippu.fi.
Liput alk. 53 € / ovelta 55 €
Lippu.fi
Keikka on ikärajaton

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat