Musiikki elää ikuisesti – David Wayne (Metal Church)

Kirjoittanut Riku Mäkinen - 10.5.2015

David WayneTänään tulee kuluneeksi 10 vuotta vokalisti David Waynen poismenosta. Wayne muistetaan etenkin heavy metal-yhtye Metal Churchin entisenä laulajana. Hän toimi yhtyeessä sen menestyneimpien studioalbumien ”Metal Church” (1984) ja ”The Dark” (1986) aikoihin ennen kuin erosi yhtyeestä. Wayne palasi Metal Churchin riveihin vielä 1990-luvun loppupuolella tehden yhtyeen kanssa vielä yhden täyspitkän albumin Masterpeace” (1999), kunnes jätti yhtyeen uudestaan vuonna 2001 ja perusti omaa nimeään kantavan Wayne-yhtyeen. Wayne julkaisi vuonna 2001 ”Metal Church” nimisen albumin, mikä ei miellyttänyt Metal Churchin perustajajäsentä kitaristi Kurdt Vanderhoofia laisinkaan.

Metal Churchin ja Waynen lisäksi David Wayne vaikutti mm. perustamansa thrash-yhtye Reverendin vokalistina vuosina 1989-1993, tehden yhtyeen kanssa mm. kaksi täyspitkää albumia ”World Won’t Miss You” (1990) sekä ”Play God” (1991). Wayne menehtyi 10. päivä toukokuuta vuonna 2005 auto-onnettomuudessa saamiinsa vammoihin. Hän oli kuollessaan 47-vuotias.

David Waynen muistoa kunnioittaen, tässä 5 kappaletta miehen uran varrelta. R.I.P.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Metal Church – ”Beyond the Black” (”Metal Church” 1984)

Metal Church – “Watch the Children Pray” (“The Dark” 1986)

Reverend – “Scattered Wits” (“World Won’t Miss You” 1990)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Reverend – “Play God” (“Play God” 1991)

Wayne – “The Hammer Will Fall (“Metal Church” 2001)

Luetuimmat

Uusimmat