Musiikki elää ikuisesti – Jon Andreas Nödtveidt (Dissection)

Kirjoittanut Riku Mäkinen - 13.8.2015

Nödtveidt 2000-lukuTänään tulee kuluneeksi yhdeksän vuotta ruotsalaisen death/black metal -yhtye Dissectionin perustajajäsenen sekä ehdottoman keulamiehen Jon Nödtveidtin kuolemasta. Nödtveidt teki itsemurhan ampumalla itseään haulikolla päähän 31 vuoden iässä, ja hänet löydettiin kotoaan kynttilöistä muodostetun ympyrän sisältä. Nödtveidtin lähipiirin mukaan mies oli suunnitellut itsemurhaansa jo muutaman vuoden ajan aina vapauduttuaan vankilasta vuonna 2004. Hän istui vankilassa seitsemän vuoden ajan 1997 – 2004 avunannosta algerialaisen homoseksuaalin murhaan. Nödtveidt oli oman satanistisen käsityksensä mukaan saavuttanut elämässään kaiken mahdollisen. Hänen viereltään löydettiin Misanthropic Luciferian Orderin päämiehen Frater Nemidalin kirjoittama opus ”Liber Azerate”. Nödtveidt oli kyseisen organisaation jäsen, ja Nemidal kirjoitti myös Dissectionin viimeiseksi jääneen albumin ”Reinkaos” sanoitukset yhdessä Nödtveidtin kanssa.

Dissection - Storm of the Light's BaneDissection luonnollisesti hajosi välittömästi Nödtveidtin itsemurhan jälkeen, eikä vuonna 1989 alun perin perustettu yhtye julkaissut koko olemassaolonsa aikana kuin kolme täyspitkää levyä. Dissection oli tietysti telakalla myös Nödtveidtin vankeustuomion ajan, ja siksi yhtyeen kakkoslevyn ”Storm of the Light’s Bane” (1995) sekä viimeisen levyn ”Reinkaos” (2006) välillä aikaa vierähti 11 vuotta.

Mutta millaisia levyä Nödtveidt ja Dissection jättikään jälkeensä! Etenkin yllä mainittua kakkoslevyä pidetään yleisestikin yhtenä ruotsalaisen melodisen black/ death metalin kulmakivenä. Maailmasta tuskin löytyy monta henkilöä, joka kyseistä musiikkityyliä kuuntelee mutta pitää kyseistä albumia heikkona Dissection - The Somberlaintuotoksena. Eikä kovin paljon varjoon jää myöskään yhtyeen vuonna 1993 julkaistu debyyttialbumi ”The Somberlain”, jos yhtään. Sen sijaan Dissectionin pitkään ja hartaasti odotettu paluualbumi ”Reinkaos” jäi aavistuksen vaisuksi, vaikka ihan kelpo levytys onkin. Mutta kahden mestarillisen levyn jälkeen Nödtveidtiltä kumppaneineen odotettiin paljon, eikä ”Reinkaos” aivan näitä odotuksia lunastanut. Albumi julkaistiin vain neljä kuukautta ennen Nödtveidtin itsemurhaa, mutta oliko albumin vaisuhkolla vastaanotolla sitten jotain tekemistä lopullisen päätöksen kanssa? Tuskin. Oliko albumi sitten viimeinen asia, jonka Nödtveidt halusi elämässään saavuttaa? Kenties.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

JON NÖDTVEIDTNödtveidtin musiikillinen ura keskittyy pääosin Dissectioniin, eikä miestä juurikaan muissa projekteissa nähty. Demotasolle jääneiden yhtyeiden lisäksi mies toimi vuosina 1992 – 1993 black metal -yhtye The Blackin laulaja-kitaristina käyttäen nimeä Rietas. Tämän lisäksi Nödtveidtillä oli hetken aikaa dark ambientia soittanut projekti nimeltään De Infernali, joka julkaisi yhden täyspitkän albumin ”Symphonie de Infernali” vuonna 1997. Miehen lauluääntä kuullaan myös black metal -yhtye Ophthalamian debyyttialbumilla ”A Journey in Darkness” vierailevana artistina (nimellä Shadow) sekä death/black metal -yhtye Necrophobicin kakkosalbumilta ”Darkside” löytyvässä kappaleessa ”Nailing the Holy One”. Sessiokitaraa Nödtveidt soitti black/thrash-yhtye Nifelheimin kahdella ensimmäisellä täyspitkällä ”Nifelheim” sekä ”Devil’s Force”.

Dissection - ReinkaosNödtveidtin ja Dissectionin vaikutusta black/death metaliin ja sen kehitykseen ei voi kiistää eikä vähätellä, niin moni nykypäivän yhtye on vaikutteita yhtyeestä ammentanut. Nödtveidtin muistoa kunnioittaen alta olevalta listalta löytyy 9 kappaletta miehen uralta sekä viimeisimpänä Jonin veljen Emil ”Nightmare Industries” Nödtveidtin omalle yhtyeelleen Deathstarsille säveltämä kappale ”Via the End”, jonka hän kirjoitti kuultuaan veljensä kuolemasta. R.I.P. Jon Nödtveidt 28.06.1975 – 13.08.2006.

Dissection – ”The Somberlain”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Dissection – ”Thorns of Crimson Death”

Dissection – ”Soulreaper”

Dissection – ”Maha Kali”

The Black – ”The Book of Leviathan”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ophthalamia – ”Journey in Darkness/ Entering the Forest”

Necrophobic – ”Nailing the Holy One”

Nifelheim – ”Black Curse”

De Infernali – ”Ave Satan”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Deathstars – ”Via the End”

Luetuimmat

Uusimmat