Musiikki elää ikuisesti – Thomas Börje ”Quorthon” Forsberg (Bathory)

Kirjoittanut Riku Mäkinen - 3.6.2015

QuorthonTänään tulee kuluneeksi yksitoista vuotta siitä, kun metallimaailma menetti yhden kautta aikojen suurimmista muusikoistaan, kun Thomas Börje Forsberg – joka tuli tunnetuksi paremmin nimellä Quorthon – menehtyi sydäninfarktiin. Quorthon oli vuonna 1983 perustamansa Bathoryn käytännössä ainoa virallinen jäsen aina kuolemaansa asti. Oli Bathoryn tai Quorthonin musiikista mitä mieltä tahansa, sen vaikutusta nykypäivän black metallille voi tuskin kukaan kiistää. Harvassa lienevät ne vähänkin black metalliin kallellaan olevat yhtyeet, jotka eivät Bathorya esikuvakseen mainitsisi. Puhumattakaan yhtyeistä, jotka soittavat eeppistä viikinkimetallia, joka oli musiikkityyli, johon Bathoryn ura 90-luvulla sekä 2000-luvun puolella enimmäkseen keskittyi.

Bathory ehti julkaista yhteensä 12 täyspitkää albumia, joista lähestulkoon jokainen voidaan luokitella klassikoksi. Yhtyeen neljä ensimmäistä albumia ”Bathory”, ”The Return…”, ”Under the Sign of the Black Mark” sekä ”Blood Fire Death” ovat käytännössä nykyaikaisen black metallin perusta ja albumeita, joiden vaikutuksen voi kuulla oikeastaan jokaisella nykypäivänä julkaistulla black metal -levyllä. Ja lisää oli tulossa.

Quorthon(2)Vivahteita eeppisemmästä materiaalista kuultiin jo vuonna 1988 julkaistulla neljännellä täyspitkällä ”Blood Fire Death”, mutta sitä seuranneet ”Hammerheart” (1990) sekä ”Twilight of the Gods” (1991) loivat jälleen aivan uuden genrensä mahtipontisella viikinkimetallillaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Näitä monumentaalisen jylhiä albumeita seurasi kenties Bathoryn uran ainoa suvantovaihe, sillä kolmen vuoden levytystauon jälkeen yhtyeen musiikkityyli oli vaihtunut aivan toisenlaiseksi. Vuonna 1994 julkaistulla ”Requiem” albumilla Bathory siirtyi lähestulkoon puhtaasti thrash metallin pariin. ”Requiem”oli vielä jokseenkin mielenkiintoinen sommitelma, mutta heti seuraavana vuonna julkaistu yhtä lailla thrash metallia edustanut ”Octagon” (1995) lienee yhtyeen uran heikoin tuotos, eikä siksi ihmekään, että Bathory palasi takaisin eeppisen viikinkimetallin pariin jo vuonna 1996 albumillaan ”Blood on Ice”.

Quorthon(3)”Blood on Ice” albumin jälkeen kesti yli viisi vuotta ennen kuin Bathory palasi jälleen julkaisurintamalle. Yhtyeen odotettu paluulevy ”Destroyer of Worlds” oli kuitenkin useille faneille pettymys. Quorthon oli lupaillut albumin sekoittavan keskenään kaikkia Bathoryn aiempien julkaisuiden aineksia, ja siltä se tosiaan kuulostikin. ”Destroyer of Worlds” on hajanainen sommitelma yksittäisiä kappaleita, joka ei kaikessa sekavuudessaan tartu oikein missään vaiheessa kunnolla.

Quorthonilla oli kuitenkin vielä parempia kortteja takataskussaan, ja aavistuksen vaisuksi jääneen ”Destroyer of Worlds” levyn jälkeen mies julkaisikin vielä kaksiosaisen levytyksen ”Nordland”, joka julkaistiin kahtena eri levynä ”Nordland I” (2002) sekä ”Nordland II” (2003) vain vajaan puolen vuoden välein. Näillä eepoksilla mies teki jälleen sitä, minkä kuitenkin sitten loppupeleissä ehkä parhaiten osasi: eeppistä viikinkimetallia, jossa mahtipontisuutta ei säästellä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Quorthon menehtyi reilu vuosi Bathoryn viimeiseksi jääneen levyn ”Nordland II” jälkeen. Mies oli kuollessaan vain 38-vuotias, ja maailmassa tuskin on montaakaan muusikkoa, jos yhtään, joka tuohon ikään mennessä olisi saanut aikaan yhtä monta niin arvostettua albumia ja tehnyt vieläpä valtaosan sävellys- ja soittotyöstä yksin. Kahdentoista Bathory-albumin lisäksi mies julkaisi myös kaksi täyspitkää albumia Quorthon-nimen alla, joilla mies kokeili kykyjänsä hard rock/grunge-tyylisessä musisoinnissa, mutta ne menestyivät vain heikosti.

Quorthonin muistoa kunnioittaen tässä kappale jokaiselta hänen täyspitkältä albumiltaan. R.I.P. Quorthon 17.02.1966-03.06.2004.

Bathory – ”Raise the Dead” (”Bathory” 1984)

Bathory – “The Return of the Darkness and Evil” (“The Return…” 1985)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Bathory – “Woman of Dark Desires” (“Under the Sign of the Black Mark” 1987)

Bathory – “A Fine Day to Die” (“Blood Fire Death” 1988)

Bathory – “One Rode to Asa Bay” (“Hammerheart” 1990)

Bathory – “Twilight of the Gods” (“Twilight of the Gods” 1991)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Quorthon – “Too Little Much Too Late” (“Album” 1994)

Bathory – “War Machine” (“Requiem” 1994)

Bathory – “Born to Die” (“Octagon” 1995)

Bathory – “The Lake” (“Blood on Ice” 1996)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Quorthon – “You Just Got to Live” (“Purity of Essence” 1997)

Bathory – “Destroyer of Worlds” (“Destroyer of Worlds” 2001)

Bathory – “Mother Earth Father Thunder” (“Nordland I” 2002)

Bathory – “Blooded Shore” (“Nordland II” 2003)

Kirjoittanut: Riku Mäkinen

Luetuimmat

Uusimmat