Mustaa metallia Portugalista – Arviossa Black Howlingin kuudes pitkäsoitto

Kirjoittanut Esa Kotoaro - 6.8.2018

2000-luvun alussa perustettu portugalilainen Black Howling julkaisi järjestyksessään kuudennen täyspitkän albuminsa ”Return of Primordial Stillness” 27.7.2018 Signal Rexin kautta. Kahden jäsenen (A & P) luotsaama yhtye on pysynyt kasassa kunniakkaasti melkein kaksi vuosikymmentä ja julkaissut pitkäsoittojensa ohella lukuisia demoja sekä EP:tä. Kolme vuotta edellisen julkaisun jälkeen hiljaisuudesta nousee raaka ja mustaa mielenmaisemaa mukaileva teos, joka ei pyytele kuuntelijaltaan anteeksi.

Albumin avaa viiltävällä, mutta hitaalla riffillä noin kuusiminuuttinen ”Iberia”, joka onnistuu asettamaan tunnelman kohdilleen ja valmistamaan kuulijaa siihen mitä on tulossa. Rosoiseen äänimaailmaan ja hyytäviin genretyypillisiin kirkumisiin nojaavaan kappaleeseen pääsee parilla kuuntelukerralla melko hyvin sisälle, mutta verrattuna siihen mitä albumi tarjoaa myöhemmin, jää tarttumapinta melko pinnalliseksi. Kappaletta voisi melkein luonnehtia pohjustukseksi varsinaiselle albumille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Seuraavat 14 minuuttia käsittävä ”Celestial Syntropy” sekä vajaa 16-minuuttinen ”Celestial Entropy” ovat selkeästi tämän albumin sydän ja tukevat toisiaan sekä julkaisun tunnelmaa lähes täydellisesti. Nopealla tremololla, blast beatilla sekä raa’alla ja sydäntä riipivällä tulkinnalla varustettu ”Celestial Syntropy” ruoskii armottomasti, kunnes viimeiset minuutit hidastaa tahtia, jolloin siirtymä seuraavaan kappaleeseen sujuu lähes huomaamatta. Hitaasti ja useamman minuutin kiusaava ”Celestial Entropy” on edeltäjäänsä yllätyksellisempi ja arvaamattomampi. Tämä biisikaksikko on mielenkiintoinen kokonaisuus ja saa aikaan fiiliksen, että albumi on olemassa vain näitä biisejä varten. Tämä puolituntinen pätkä levystä vie kuulijan synkälle matkalle, johon useamman kuuntelukerran jälkeen uppoutuu kuin transsiin. Albumin päättää instrumentaali ”Cosmic Oblivion”, mikä tunnelmallisesti sulkee albumin, mutta jää kahden edeltävän kappaleen varjoon aloitusraidan kanssa.

”Return of Primordial Stillness” tuntuu enemmän kahden pitkän kappaleen kokonaisuudelta kuin varsinaiselta albumilta. Siinä missä aloitusbiisiä ei voi huonoksi nimetä, jää se kuitenkin unohduksiin fiilistelevästä loppuraidasta puhumattakaan. Nuo kaksi aiemmin mainittua biisijärkälettä ovat itsessään kuitenkin sellaisia sävellyksiä, että synkkämielisten kuuntelijoiden sekä black metal fanien tulisi ehdottomasti katsastaa ne läpi. Black Howling ei ole genren suhteen lähtenyt kehittämään mitään uutta ja innovatiivista vaan pysyy uskollisesti juurillaan, mikä on sinänsä ihailtavaa. Black metal julkaisulta ainakin allekirjoittanut odotti kuulevansa pelkkää sitä itseään ja tämän bändi toteutti täydellisesti. Kahden biisin EP:nä arvosana nousisi roimasti, mutta kokonaisuutta ajatellen tästä ei tämän vuoden merkkiteosta kyllä saada. Julkaisu on ostettavissa yhtyeen bandcamp sivuilta, jossa myös ”Celestial Syntropy” on kuunneltavissa.

7½/10

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
  1. Iberia
  2. Celestial Syntropy
  3. Celestial Entropy
  4. Cosmic Oblivion

Luetuimmat

Uusimmat