Mustan metallin, noisen ja industrialin epämiellyttävä ja etäännyttävä sekametelisoppa – arviossa T.O.M.B. levyllään ”Thin the Veil”

Kirjoittanut Antti Mikkolainen - 20.1.2020

Jo reilut parikymmentä vuotta musiikkia tehnyt T.O.M.B. lähestyy toimitusta ”Thin the Veil” -nimisellä julkaisulla. Yhtyeen hienoisen avant-gardistinen black metal saa seurakseen doomahtavan hidasta ja painostavaa tunnelmaa, industrialia, noisea sekä aimo annoksen ambientmaista otetta. Harvinaisen vaikeasti sulateltava soppa siis. Erittäin mielenkiintoiseksi homma muuttuu kun selviää, että rumpujen takana on vieraillut itse Mayhemin Hellhammer. Eikä siinä vielä kaikki; levyllä vierailevat myös entinen Immolation-jantteri Craig Smilowski, Windsin Andy Winter, Gnaw Their Tonguesista tuttu Mories sekä muuan Duncan McLaren, joka vaikuttaa itselleni aivan tuntemattomaksi jääneessä Venom Wolf -nimisessä projektissa.

Tunnelma on heti alkajaisiksi harvinaisen kolkko ja jopa etäännyttävä. Yhtyeen musiikki ei totta vie ole sieltä helpoimmasta päästä ja ”Thin the Veil” tuntuukin suorastaan vaativan kuulijalta kuuta taivaalta. Allekirjoittanut ei yrityksestä huolimatta pääse sisään yhtyeen maailmaan, ja koko kuuntelukokemus on lopulta reippaasti lähempänä kidutusta kuin nirvanaa. Tuntuu aivan siltä, kuin albumi ei koskaan oikein alkaisi ensimmäistä kappaletta ”No Returnia” lukuunottamatta. On kuin kuulija leijuisi ikuisessa kiirastulessa tai vaeltaisi jossain muussa turhanaikaisessa välitilassa vailla minkäänlaista päämäärää.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Nimekkäistä vierailijoista viis, ”Thin the Line” ei vakuuta oikein millään tasolla. Myönnettäköön, että allekirjoittanut ei varsinaisesti lukeudu esimerkiksi noise-faniksi, mutta jotenkin tuntuu siltä, ettei albumi ole sitä kirkkainta kärkeä yleisellä tasollakaan. Ja kun päälimmäiseksi vielä jää muistikuva ikävällä tavalla etäännyttävästä ja lopulta varsin tylsästäkin musiikista, ei arvostelija voi parhaalla tahdollakaan sanoa pitävänsä levystä minkään osa-alueen valossa. Tuotantokaan ei miellytä. Ei jatkoon.

4/10

Kappalelista:

1. No Return
2. Where the Wretched Lurk
3. Pestilence
4. Invocation
5. Thin the Veil
6. Decapitation of the Gods
7. Lunar Reckoning
8. Escape from Phlegethon
9. License to Depart
10. Pure Noise Necromancy
11. Hellmouth

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

T.O.M.B. Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat