Mustan Ristin uusi albumi lupaa hillitöntä groovea sekä doom metallia

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 18.10.2018

 

Lahdessa vuonna 2012 perustettu Musta Risti julkaisee uuden, omaa nimeään kantavan albumin 16. marraskuuta Svart Recordsin kautta. Uudella levyllä luvataan niin perinteistä doom metallia kuin hillitöntä grooveakin. Levyllä julkaistavat kappaleet on äänitetty jo viime vuoden aikana useassa eri sessiossa. Yhtyeen debyyttialbumi ilmestyi tammikuussa 2016.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Yhtyeen toinen albumi ei anna armoa, vaan kaappaa kuuntelijan pelkääjänpaikalle seuraamaan, kuinka tuomiopäivänkoneen kuljettaja koettaa käsitellä omaa päänsisäistä helvettiään samalla, kun ’peto ottaa vallan ja maailman ylle vyöryy maailmanlopun uhka’.”

Levynjulkaisukeikkaa vietetään Worship Volume -tapahtumassa Lahden Torvessa 30.11., sen jälkeen yhtyeen voi nähdä Helsingin Mascotissa 7.12. sekä Jyväskylän Lutakossa 24.1.2019.

Uuden albumin toinen single ”Kelmeät silmät” on kuunneltavissa alla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat