Mustasch @ The Circus 20.12.2018

Mustaschin ja Crashdïetin ruotsalaisosaamista Helsingissä ja Turussa helmikuussa: iltamien akustisena seremoniamestarina Kaarle Viikate

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 22.11.2019
Mustasch, Porispere 2019, Kuva: Eevamaija Virtanen

Muskelirockbändi Mustasch saapuu Suomeen kahdelle keikalle helmikuussa. Suomalaisten rakastama göteborgilaisbändi nähdään 7.2. Helsingin Kulttuuritalolla ja seuraavana päivänä Turun Logomossa. Keikoista on tulossa erityinen jokaiselle jotakin -tapahtuma, sillä niiden lämmittelijöinä esiintyvät ruotsalaisen glam rockin ykköstykki Crashdïet ja lisäksi akustisesti esiintyvä Kaarle Viikate. Kaarle esiintyy kummassakin tapahtumassa kahdesti, ensin alkuillasta ennen Crashdïetiä aulassa ja toistamiseen ennen pääesiintyjä Mustaschia. Liput tulevat myyntiin maanantaina 25. marraskuuta kello 11 Ticketmasterissa ja Lippupisteessä.

Vuonna 1998 Göteborgissa perustettu Mustasch on julkaissut kymmenen albumia, voittanut Grammis-palkintoja ja harjoittaa laajamittaista hyväntekeväisyyttä muun muassa keräten rahaa nuorten miesten kriisipuhelinpalvelulle. Radio Rockin taajuudelta suomalaisten kestosuosikiksi kasvanut bändi kiertää tällä hetkellä Eurooppaa 15. marraskuuta ilmestyneen uusimman albuminsa “Killing It For Life” tiimoilta.

Hyviä arvosteluja saaneen “Rust”-albumin syyskuussa julkaissut Crashdïet on tunnettu punkahtavan energisestä sleaze-hardrockistaan, joka nostaa hien pintaan yleisössäkin. Crashdïet on elävä todiste siitä, että rock ON vaarallista yhä!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kouvolalainen kaihon kauhakuormaaja, Kaarle Viikate esittää harvinaisella soolokeikallaan akustisesti sekä Viikatteen ohjelmistoa että omia suosikkikappaleitaan Rautavaarasta Mana Manaan.

KEIKAT:
Mustasch (SWE)
+ support: Crashdïet (SWE) & Kaarle Viikate (FI)

7.2.2020 Kulttuuritalo, Helsinki

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ovet klo 19, K-18
Liput palvelumaksuineen alkaen 39 euroa
Virallinen lipunmyyjä: Ticketmaster
permanto K-18 / katsomo ikärajaton

8.2.2020 Logomo, Turku

Ovet klo 19, K-18
Liput palvelumaksuineen alkaen 39 euroa
Virallinen lipunmyyjä: Lippupiste
K-18/ikärajaton

LIPUT:
Liput palvelumaksuineen alkaen 39 euroa
Myyntiin ma 25.11. klo 11

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat