Mustat messut Inquisitionin tapaan – arviossa yhtyeen kahdeksas työnäyte ”Black Mass for a Mass Grave”

Kirjoittanut Sami Elamaa - 4.12.2020

Suuri musta aukko on saapunut! Nimittäin Inquisition kutsuu uuden mystisen ”Black Mass for a Mass Grave” -tuotoksen ilmoille kuin tyhjästä. Ainakin itselleni kyseinen julkaisu tuli pienoisena yllätyksenä. Hieman helpommin muistettava nimike on inkvisitioduon diskografisella listalla kahdeksas kokopitkä. Tunnin mittainen saatanallinen pimeä aine lupaa mustaakin mustempaa synkkää ilotulitetta!

Jospa tarkastellaan pimeyden objektia hieman erilaisesta näkökulmasta. Mitä olen seurannut muiden kuluttajien arvioita, ovat he antaneet levylle melko korkeita pisteitä. Ehkä vähän liiankin korkeita, jos nyt vertailee Inquisitionin edellistä kokopitkää uusimpaan levyyn. ”Bloodshed Across the Empyrean Altar Beyond the Celestial Zenith” (2016) oli itselleni kiitettävän tason teos ja hieno luomus, joten suhtaudun ”Black Mass for a Mass Graveen” hieman epäillen. Voiko levy ylittää neljän vuoden takaisen julkaisun asettaman korkean riman?

Albumi kuulostaa ja tuntuu siltä tutulta Inquisitionin mustalta kylvöltä. ”Spirit of the Black Star” vaikuttaa ihan kelvolta suoritukselta, joskaan ei ehkä parhaimmistolta bändiltä, mutta sinkkulohkaisu ”Luciferian Rays” on taas paljon parempaa antia. Näitä seuraavat raidat, kuten ”Triumphant Cosmic Death” ja ”My Spirit Shall Join a Constellation of Swords” tarjoavat tunnelmallisempia kuunteluhetkiä. Jossain määrin melkoinen isku takaraivoon, etenkin hyvän ”Luciferian Rays” -biisin jälkeen, mutta kyllä tämä menee.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mystisyys ja tunnelmointi jatkuvat edelleen b-puoliskolla, jolloin tuntuma alkaa väsyttää. Poikkeuksina ”A Glorious Shadow from Fire and Ashes” ja ”Beast of Creation and Master of Time” herättävät kuuntelijan unten mailta, vaikka nämäkään kappaleet eivät ihan sitä parasta Inquisitionia tarjoa. Loppua kohden albumista jäävät jälkifiilikset katoavat mustan aukon syövereihin.

”Black Mass for a Mass Grave” on hieman ristiriitainen tapaus. Se ei ole huono levy, muttei myöskään oikein jätä muistikuvia, etenkään levyn puolen välin tienoilta. Siinä on makuuni liikaa hidastempoisia ja tunnelmallisia kappaleita, minkä vuoksi tunnin mittainen kuuntelutuokio tuntuu melko pitkältä. Edellisessä levyssä on järeämpää tuhoa ja tappuraa kuin ”Black Mass for a Mass Gravella”.

Mutta kukin tehkööt omat johtopäätöksensä siitä, onko Inquisitionin kahdeksas kokopitkä mistään kotoisin. Itse en aivan lähde allekirjoittamaan albumin saamaa ylistystä. Albumissa on hetkensä, mutta pidemmän päälle tunnelma jämähtää paikoilleen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

7/10

Kappalelista:

1. Spirit of the Black Star
2. Luciferian Rays
3. Necromancy Through a Buried Cosmos
4. Triumphant Cosmic Death
5. My Spirit Shall Join a Constellation of Swords
6. Ceremony for the Gathering of Death
7. Majesty of the Expanding Tomb
8. A Glorious Shadow from Fire and Ashes
9. Extinction of Darkness and Light
10. Hymn to the Absolute Majesty of Darkness and Fire
11. Beast of Creation and Master of Time
12. Black Mass for a Mass Grave

Inquisition Facebook

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Sami Elamaa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat