Muun muassa The Cultia, Freddie Mercurya, Manic Street Preachersia ja Wham!-yhtyettä urallaan tuottanut Steve Brown on menehtynyt 63-vuotiaana

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 4.1.2021

Jälleen surullisia uutisia musiikkimaailmasta. Brittiläisen pitkän linjan tuottajan, Steve Brownin kerrotaan kuolleen 62 vuoden iässä. Asiasta raportoi NME. Tuottajan kuolinsyy ei ole selvillä. Häntä ei tule sekoittaa toiseen tuottajaan, Stephen Browniin, joka myös tuotti Elton Johnia ja menehtyi vuonna 2017.

Pitkän uransa aikana Brownin CV:hen sisältyvät muun muassa ABC:n, Freddie Mercuryn, Manic Street Preachersin, Wham!:in, The Cultin, The Poguesin sekä Elton Johnin tuottaminen. Tämän lisäksi Brown on uransa aikana myös uudelleenmiksannut ison joukon albumeita ja työskennellyt tekniikkona esimerkiksi Oingo Boingon ja monen muun albumeilla.

The Cult kirjoittaa osanottonsa Twitterissä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Olemme syvästi surullisia kuultuamme, että legendaarinen tuottaja Steve Brown on menehtynyt. Hän vaikutti todella paljon The Cultin kehityksessä ja on kietoutunut ikuisiksi ajoiksi osaksi meidän DNA:tamme. Syvimmät osanottomme Steven perheelle, sydämemme ovat kanssanne.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat