Mykistävää hiljaisuutta, ämpäreitä ja kakkua – Utu @ Niagara 01.04.2016

Tampere-undergroundin kovin bändi Utu julkaisi toisen levynsä ”Pieces of the Unknown” aprillipäivänä. Asiaankuuluvasti bändi järjesti myös levynjulkkarikeikan, jolle paikaksi oli valikoitunut elokuvateatteri Niagara. Edellisen kerran, kun Utu julkaisi levyn, julkkarit pidettiin Tampereen Ylioppilasteatterin näyttämöllä. Kyseessä ei siis ole mitenkään liialliseen vaatimattomuuteen sortuva kokoonpano. Olen nähnyt ylös- tai alaspäin pyöristettynä kymmenisen bändin keikkaa ja ne ovat puitteista riippumatta aina spektaakkeleita.

Utu on musiikillisesti vähän kaikenlaista. Se on sekoitus vaihtoehtorockia, progea, trip hopia, kantria, eri maiden kansanmusiikkeja, klassista kamaa, taidepoppia ja alkuvoimaista lyriikkaa. Musiikki ei kuitenkaan ole tekotaiteellista perseilyä, vaikka niin voisi kuvitella, vaan hyvinkin helposti lähestyttävää. Se tarjoaa haastavampien kohtien jälkeen aina laskeutumisen sellaisiin tyylilajeihin, jotka herättelevät kuuntelijan primitiivisiä mielihyväkeskuksia.

Utu on vajaat kymmenen vuotta vanha bändi, jonka kokoonpano on muuttunut aikojen saatossa. Keskiössä on kuitenkin Petra Poutanen, jonka biisejä bändi veivaa. Poutanen on nykykansanmusiikin sekatyöläinen ja yksi sukupolvensa taitavimpia laulajia. Laulamisen lisäksi hän ainakin tällä keikalla soitti konserttikanteletta sekä guzhengiä. Hänen lisäkseen bändissä tällä hetkellä soittavat Katri Antikainen (sello), Teemu Kiiskilä (kitara), Aku-Pekka Kurjenniemi (rummut), Iida Savolainen (alttoviulu), Tony Sikström (kontrabasso, midipuhallin, rumpukone), sekä Margit Urantowka (piano).

Niagaran katsomo tulvi väkeä. Bändi oli asettunut valkokankaan eteen ja kankaalla pyöri koko keikan ajan abstrakteja videohässäköitä. Levyn julkistamisen ollessa kyseessä bändi soitti kaikki uuden levynsä biisit ja encoressa pari vanhaa tuttua. Se, että uudesta materiaalista oli aiemmin julkaistu vain levyn nimikkokappale, ei haitannut tunnelmaa. Yleisö kuunteli musiikkia täydellisessä hiljaisuudessa. Esitys vei mukanaan niin kokonaisvaltaisesti, ettei oikein tiennyt, uskaltaako biisin loputtua edes taputtaa. Soittajat hallitsivat omat soittimensa niin tyylikkäästi, että suuri ja monipuolinen kokoonpano ei kuulostanut sekavalta. Kokoonpanon suuruus kuitenkin aiheutti sen, että osa soittajista joutui vähän syrjään keskiöstä. Esimerkiksi Urantowka oli lähes näkymättömissä, mikä oli sääli, sillä hänen valtavan keskittynyttä ja palavaa pianonsoittoaan on ilo seurata.

Uusi materiaali jatkoi ensimmäiseltä levyltä (”Songs in Flesh-minor”) tuttua ennakkoluulotonta ja rohkeaa linjaa. Biisit olivat kuitenkin aiempaa kypsempiä. Nuput olivat puhjenneet kukkaan. Ei siis harmittanut yhtään, että olin ostanut uuden levyn jo ennen keikan alkua. Jos olisin ollut rahoissani, olisin voinut ostaa muutaman lisäkappaleen ja saada kotiinviemiseksi ämpärin. Nyt sitten täytyy varmaan lähteä jonottamaan uuden tarjoustalon avajaisiin sitä ilmaista ämpäriä.

Parituntisen keikan jälkeen olisi ollut vielä tarjolla kakkua rumpali Kurjenniemen syntymäpäivien kunniaksi, mutta itse päätin jättää kakun väliin, sillä pää oli jo täynnä korvakarkkia. Illan seuralaiseni totesi bändistä: ”suoraan suoneen tätä nyt heti”. Ei huono idea.

Raportti ja kuvat: Sanna Uusi-Rasi