Naglfar, Aborted sekä 3 Inches Of Blood Jalometalliin

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 6.3.2013

Jalometalli-festivaalin kattaus täydentyy muun muassa perinteisellä heavymetallilla ja grindcorella. Tapahtuman uusia kiinnityksiä ovat ruotsalainen Naglfar, kanadalainen 3 Inches of Blood, belgialainen Aborted sekä kotimainen Vermivore. Viime viikonloppuna Rovaniemellä järjestetyn Jalometalli-bändikilpailun voittaja, torniolaislähtöinen grindcore-yhtye Nistikko, saa myös paikan elokuun festivaalilta. Bändikilpailu järjestettiin toista kertaa viime viikonloppuna ja se on suunnattu Lapin läänin alueelta kotoisin oleville demoyhtyeille.

Festivaalin esiintyjiksi on aiemmin julkaistu amerikkalainen thrashmetallin suurnimi Slayer sekä hardcore-pioneeri D.R.I. Lisäväriä tuovat australialainen Hobbs’ Angel of Death, saksalainen Tankard, englantilainen Orange Goblin, ruotsalainen Altair sekä kotimainen Clock Paradox. Festivaalilla esiintyy tänä vuonna 22 bändiä.

Jalometalli-festivaali järjestetään 9.-10. elokuuta 2013 Oulussa Club Teatrialla ja klubin ulkoympäristössä. Festivaalin kahden päivän liput sekä majoituspaketit ovat tulleet myyntiin. Jalometalli-vuoden avaava Winterfest-talvitapahtuma kajahtaa Club Teatrialla tänä lauantaina.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Melodisen black metalin taituri Naglfar vierailee Oulussa ensimmäistä kertaa. Edellisestä Suomen keikastakin on kulunut jo kuusi vuotta. Kylmän viiltävä yhtye ammentaa teemansa skandinaavisista mytologioista. Laulaja Kristoffer Oliviusin ja kitaristi Andreas Nilssonin luotsaama bändi löi itsensä läpi 90-luvulla Vittra ja Diabolical -levyillään. Uumajalaisryhmän kuudes albumi Téras ilmestyi vuosi sitten.

Belgialainen grindcorea ja death metalia tahkoava Aborted tekee ensimmäisen keikkansa Suomessa. Genrelleen tyypillisesti se soittaa aggresiivista, raakaa ja nopeatempoista metallia. Bändi on ammentanut runsaasti vaikutteita muun muassa grind-veli Carcassilta, joka nähtiin Jalometallin pääesiintyjänä kolme vuotta sitten. 1990-luvun puolivälissä perustettu Aborted julkaisi seitsemännen studioalbuminsa Global Flatlinen viime vuonna.

Ensivisiittinsä Suomessa tekee myös kanadalainen 3 Inches of Blood, joka soittaa viiltävän tiukkaa vanhakantaista heavymetallia. Bändiin on saatu pumpattua annos kivaa omaleimaisuutta kirpeä-äänisen laulajan Cam Pipesin avulla. Myös entinen Strapping Young Lad -basisti Byron Stroud soittaa nykyään 3 Inches of Bloodin riveissä. Yhtye nousi metallipiirien tietoisuuteen vuoden 2004 piinkovalla Advance and Vanquish -levyllään. Bändin viides studioalbumi Long Live Heavy Metal ilmestyi viime vuoden maaliskuussa.
Oululainen Vermivore on vasta vuoden ikäinen, mutta jäsenensä ovat kouliintuneet monessa muussa bändissä. Väkevä bändi soittaa vanhakantaisiin vaikutteisiin pohjautuvaa death- ja thrashmetallia. Viimevuotinen debyyttijulkaisu Zero Vector saavutti runsaasti kehuja alan kriitikoiden keskuudessa. Aktiivinen livebändi tekee ansaitun ensivisiittinsä Jalometallissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Rovaniemellä viime viikonloppuna järjestetyn Jalometalli-bändikilpailun voitti torniolaislähtöinen Nistikko. Vauhdikasta ja tiukkaa grindcorea soittava bändi julkaisi Hävitys-debyyttialbuminsa pari vuotta sitten. Viisikon seuraava levykin on parasta aikaa työn alla. Vuonna 2009 perustettu ryhmä koostuu parikymppisistä lupauksista, jotka osaavat yllättää ja viihdyttää esiintymislavalla.

Kesän Jalometallin liput ovat myynnissä Lippupalvelussa ja Oulun Musiikki-Kullaksella. Kahden päivän festarilippu maksaa ennakkoon 85 euroa. Yhden päivän liput tulevat myyntiin myöhemmin, kunhan kaikki esiintyjät ja päiväkohtaiset aikataulut on saatu sovittua. Festivaali on sallittu kaiken ikäisille. Oikeudet esiintyjämuutoksiin pidätetään.

Kahden päivän Jalometalli-lipun sisältäviä majoituspaketteja tarjoavat Cumulus Oulu, Holiday Inn, Radisson Blu sekä Sokos Hotel Arina. Perustiedot majoituspaketeista: http://www.jalometalli.net/majoitus.html
Median ja musiikkialan ammattilaisten akkreditointi alkaa toukokuussa. Bändien painokelpoisia promokuvia ja festivaalin logot: http://www.jalometalli.net/media.html
Jalometalli on osa elokuussa järjestettävää Oulun juhlaviikot -tapahtumakokonaisuutta. Juhlaviikkojen ohjelma koostuu useista erilaisista kulttuuritapahtumista, joihin lukeutuvat mm. EloJazz, Oulunsalo Soi, Muusajuhlat, Oulun Musiikkivideofestivaalit & Ilmakitaransoiton MM-kisat sekä Oulun Taiteiden Yö. Juhlaviikkojen omat kotisivut löytyvät osoitteesta: www.oulunjuhlaviikot.fi
Jalometalli Winterfest järjestetään Club Teatrialla 8. maalikuuta 2013. Tapahtumaan on toistaiseksi kiinnitetty kotimaiset thrash metal -pioneerit Stone ja Maple Cross sekä nuoremman kaartin edustajat Haterial ja Overtake.
Uusi kevättapahtuma Jalometalli Spring Break järjestetään ensi kertaa 13. huhtikuuta 2013. Keväisten raskastelujen vetonaulaksi on pestattu amerikkalainen progressiivisen metallin uranuurtaja Queensrÿche. Mukana esiintyvät ruotsalainen Enforcer ja oululainen Stargazery.
www.teatria.com www.jalometalli.net

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat