Nahkaa, panosvöitä ja rock ’n’ rollia – arviossa Hammered Overkillin kolmas albumi ”New War”

Kirjoittanut Sami Elamaa - 14.10.2019

Yhden miehen johtama Hammered Overkill luottaa yksinkertaiseen rockin ja heavy metalin tyylisuuntiin. Henri Halmen pyörittämä masiina on saanut alkunsa vuodesta 2013 lähtien. Projekti on tähän asti puskenut tasaisella tahdilla ainoastaan omakustanteisia julkaisuja. Uusin teos ”New War” luokittuu kolmanneksi kokopitkäksi. Edellisistä julkaisuista ”Devil’s Music” (2017) ja ”All Hell Breaks Loose” (2018) ei ole kulunut kovin pitkää aikaa, mutta kerran mieheltä tuotosta tulee kuin sieniä sateella, niin uutta kiekkoa vaan tulille. Eihän tässä mitään väärää ole. Taotaan, kun rauta on kuumaa.

Äkkiseltään voi huomata, että Hammered Overkill on hakenut paljon inspiraatiota Motörheadilta. Vaikutteita löytyy niin musiikillisesta suuntauksesta kuin ulkoisesta olemuksesta. Katsoessa työnimen logoa ei voi kuin todeta, että tuossa on sitä tuttua lookia. Kuten edelliset julkaisut, ”New Warin” musiikillinen tuotos rakentuu erittäin vahvasti Motörheadin rock ’n’ roll -tyyliin (näin edesmenneen Lemmyn sanoin) sekoittaen samalla hieman rosoista ja demomaista soundimaailmaa sekä Halmen karheaa ja likaista vokaalityötä. Lisäksi levyn a-puolelta löytyy hiuksen hienoa musiikillista suuntausta Overkillin puolelta. Sattumaa? Ehkä, ehkä ei…

Kolme ensimmäistä sävellystä ”Suicidal Teens”, ”Beat Down to Hell” ja ”Meet the Target” vaikuttavat herättävän mielenkiintoa siinä määrin, että levy alkaa pikkuhiljaa pistää enemmän pökköä pesään. Valitettavasti meno muuttuu toisenlaiseksi. Seuraavat kappaleet rakentuvat melko yksinkertaisella ja hiukan itseään toistavalla menolla. Näin ollen loput levyllä olevat kappaleet eivät huou mitään suurta mielenkiintoa tai edes uudelleenkuunteluarvoa. Sinällään harmi, sillä albumin alkupuoli lupaa hyvää, mutta sen jälkeen tuntuma ja meno törmäävät seinään.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kuitenkin ne yksinkertaiset soitot, joita albumin loppupuolella kuulee, eivät ole umpisurkeita, mutta eivät millään tavalla erikoisiakaan. Ne vaan ovat, ei muuta. Näin ollen ”New War” vaikutta vain yhdeltä lisältä Hammered Overkillin julkaisulistalla. Levy menee taustalla soidessa moitteettomasti, mutta mitään tajunnanräjäyttäviä riffejä tai vastaavia on turha etsiä.

6-/10

Kappalelista:

1. Suicidal Teens
2. Beat Down to Hell
3. Meet the Target
4. Go to Hell
5. Deliverance
6. Queen of the Night
7. Hollow Life
8. Moonshine
9. Sorrow
10. Three Amigos

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Hammered Overkill Facebook

Kirjoittanut: Sami Elamaa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat