Nämä 12 metalcore-bändiä sinun tulisi todistaa livenä

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 5.10.2019
Sam Carter / Architects

Metalcore on musiikkityylinä kärsinyt hieman samasta kuin nu-metal aikoinaan: ihan kaikki metallimusiikin ystävät eivät ole genreä sulattaneet, ja monet ovat toivoneet sen nopeaa hiipumista pois parrasvaloista. Kyseisessä genressä on kuitenkin lukuisia äärettömän kovia livebändejä, ja päätimme listata teille mielestämme niistä kovimpia. Listalle pääsyn edellytyksenä oli se, että yhtye on soittanut ainakin yhden keikan Suomessa jossain vaiheessa. Ohessa 12 bändiä metalcoren saralta, jotka sinun tulisi todistaa livenä:

Architects

Laulaja Sam Carterin kipparoima Englannista Brightonista alkunsa vuonna 2004 saanut metalcore-jyrä Architects on tullut tunnetuksi toimivien kappaleidensa lisäksi myös äärettömän hyvänä livebändinä. Viimeisimmät kaksi albumi ”Holy Hell” sekä ”All Our Gods Have Abandoned Us” ovat kummatkin äärettömän tiukkoja teknisiä kokonaisuuksia, jotka toimivat myös livenä soitettaessa loistavasti. Bändin keulakuva Sam Carter on yksi metalcoren valovoimaisimmista nokkamiehistä, ja vaikka mies on lavojen ulkopuolella äärettömän rauhallinen ja vaatimaton kaveri, on livenä Sam yhtyeensä kanssa silkkaa dynamiittia. Tuosta katseluun esimerkiksi bändin keikka Reading-festivaalista vuodelta 2017 kokonaisuudessaan:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Parkway Drive

Parkway Drive – Tuska 2018

Olen saanut olla etuoikeutettu ja seurata tämän aussibändin kasvua Linköpingin koulun liikuntasalista vuodelta 2005 aina tähän päivään asti yhtyeen lähes jokaisen Suomen- sekä muutaman ulkomaan-keikan verran. Parkway Drive on noussut vuosi vuodelta ja albumi albumilta yhä paremmaksi livebändiksi luoden ympärilleen myös upean tulimeren muodostaman show’n, josta ei vauhtia ja vaarallisia tilanteita puutu. Yhtyeen viimeisin keikka Tuskassa on ollut bändin ehdoton kohokohta Suomessa, ja tohdin väittää, että harva Tuskassa käynyt lähti bändin keikalta pettyneenä takaisin kotiinsa. Voit katsoa bändin meininkiä Tuskan pääesiintyjänä tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Killswitch Engage

Killswitch Engage

Suomeen The Circukseen 28. lokakuuta saapuva metalcoren lippulaiva Killswitch Engage on tullut tunnetuksi äärettömän viihdyttävänä livebändin,ä ja etenkin yhtyeen kitaristin Adam Dutkiewiczin temppuilut lavalla ovat aina taattua viihdettä. Yhtyeen kohdalla lienee ikuinen kysymys, pitäisikö bändin keulilla laulaa livenä entinen laulaja Howard Jones vai nykyinen laulaja Jesse Leach, mutta kummatkin suoriutuvat pestistään livenä upeasti vaikkakin ovat hieman erilaisia laulajina, Jessen hallitessa paremmin huudot  ja Howardin taas puhtaat laulut. Voit katsastaa bändin hiljattaisen keikan tuoreen ”Atonement”-albumin tiimoilta tästä:

Liput tulevalle The Circuksen keikalle löydät tästä.

Of Mice & Men

Of Mice & Men, Hartwall Arena

Suomessa ensimmäisen kerran In Flamesin sekä Five Finger Death Punchin lämppärinä Hartwall Areenalla vuonna 2017 vieraillut Of Mice & Men kärsi keikallaan hieman turhan lyhyestä soittoslotista mutta osoitti silti keikkansa aikana omistavansa potentiaalin nousta jopa genrensä suurimmaksi yhtyeeksi jokin kaunis päivä. Monet olivat valmiita tuomitsemaan bändin laulaja Austin Carlilen lähdön jälkeen, mutta nelikko on sen jälkeen hitsautunut yhä tiukemmaksi livebändiksi ja Phil Manansala, Alan Ashby sekä Aaron Pauley korvanneet Austinin laulut kolmikkona upeasti. Voit katsoa bändin livemenoa vuodelta 2017 Hartwall Arenalta tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Underoath

Underoath © Jessica Johansson

Kristillisen metalcoren koko maailman tietoisuuteen vienyt Underoath on pitänyt lippua korkealla koko uransa ajan ja tullut tunnetuksi todella energisenä livebändinä. Yhtyeen laulajat Aaron Gillespie sekä Spencer Chamberlain ovat livenä todella loistavia laulajia, ja yhtye sai ainakin Tavastian keikalla vuonna 2017 koko salin sekaisin heti alkuminuuteista lähtien. Voit katsoa bändin livemenoa tästä:

Bring Me The Horizon

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Englannin metalcore-kartalle nostanut Bring Me The Horizon julkaisi vuosina 2008 (”Suicide Season”) ja 2010 (”There Is a Hell Believe Me I’ve Seen It. There Is a Heaven Let’s Keep It a Secret.”) kaksi genren ehdotonta klassikkoa. Yhtye vieraili albumeiden välissä Suomessa muutamaankin otteeseen mm. Kulttuuritalolla ja Nosturissa, ja voit katsoa tästä, millaiseksi bändin keikat äityivät tuolloin:

August Burns Red

Yhdysvaltalainen August Burns Red on tullut tunnetuksi varsin teknisistä kappaleistaan, ja yhtye on vuosien saatossa hioutunut todella tiukaksi ja viihdyttäväksi livebändiksi, joka on ehtinyt nappaamaan keikkojen lomassa myös muutaman Grammy-ehdokkuudenkin ”Best Metal Performance” -kategoriassa. Bändin livemenoa voit katsoa vuoden 2008 keikalta Nosturista ”Composure”-kappaleen muodossa tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

As I Lay Dying

As I Lay Dying on yhtye, joka varmasti tulee jakamaan pitkään mielipiteitä laulaja Tim Lambesiksen vankilatuomion vuoksi. Suomessa useaan otteeseen mm. Provinssirockissa, Nosturissa sekä The Circuksessa esiintynyt yhtye saa circle pitit pyörimään illasta toiseen nopeatempoisten sekä tarttuvien biisiensä kautta, ja yhtyeen hiljattain ilmestynyt ”Shaped By Fire” -albumi tuo taatusti settilistaan muutaman hitin lisää. Voit katsoa yhtyeen livemeininkiä tästä:

Unearth

Unearth 9.8.2019

Suomessa viimeksi elokuussa On The Rocksissa keikkaillut Unearth on hieman hiipunut kultavuosiensa suosiosta, mutta livenä homma edelleen toimii mallikkaasti, ja bändi olikin Rocksin keikalla edelleen rautaisessa iskussa tarjoten faneilleen hikisen iltapuhteen pitin merkeissä. Yhtyeen ensimmäinen visiitti Suomeen tapahtui Chimairan kanssa vuonna 2009, ja voit katsoa ”My Will Be Done” -kappaleen esityksen kyseiseltä keikalta tästä:

Betraying The Martyrs

Betraying The Martyrs @ Tavastia

Tänään Jack The Roosterissa Tampereella sekä huomenna On The Rocksissa Helsingissä konsertoiva Euroopan suosituimpiin metalcore-bändeihin lukeutuva Betraying The Martyrs on tehnyt tappavan tasaista nousua oman genrensä suurimpien bändien joukkoon. Yhtye on tunnettu livenä tiukasta soittotaidostaan, ja erityisesti bändissä huutolauluja hoitava Aaron Matts sekä puhtaita lauluja laulava Victor Guillet erottuvat edukseen illasta toiseen. Yhtye julkaisi syyskuussa paljon kehuja saaneen ”Rapture”-nimisen albuminsa, joten nyt on oikea aika käydä todistamassa yhtye livenä. Bändin livemeininkiä voit todistaa yhtyeen hiljattain julkaisemalta dokumentilta Aasiasta tästä:

Bleeding Through

Tinkimätöntä asennetta sekä raskaita riffejä. Ehdin todistamaan Bleeding Through’n livenä mm. Bullet For My Valentinen lämppärinä Pakkahuoneella ja Helsingin Jäähallissa vuonna 2008, ja bändi jäikin mieleen todella energinsenä ja toimivana livebändinä, jonka energia välittyi yleisöön asti läpi keikan pessen illan pääesiintyjän 100-0. Yhtyeen keulakuva Brandan Schieppati kuluttaa ison osan ajastaan nykyisin kuntosalilla yritättäjänä, joten valitettavasti fanit tuskin tulevat yhtyettä enää näillä lakeuksilla livenä todistamaan.

Atreyu

Tähän mennessä ainoan Suomen-keikkansa Provinssirockissa vuonna 2010 soittanut Atreyu ei ole maassamme ensimmäisen keikan jälkeen enää käynyt, ja bändillä sattuikin olemaan surkeaa tuuria keikkansa kanssa, sillä yhtyeen esiintyessä satoi vettä lähes kaatamalla. Bändi hoiti kuitenkin keikan todella mallikkaasti, ja erityisesti laulaja Alex Varkatzasin sekä laulaja-rumpali Brandon Sallerin saumaton yhteistyö jäi tuolta keikalta mieleen. Toivottavasti bändi vielä saadaan joskus takaisin Suomeen keikalle.

Luetuimmat

Uusimmat