Napalm Death – Utilitarian

Kirjoittanut Juha Attola - 21.2.2012

Napalm Death on ehdottomasti yksi niistä yhtyeistä, joista voidaan käyttää määritettä legendaarinen. Sen nimen tuntevat lähes kaikki, olipa sitten oma musiikkimaku millainen tahansa. Nyt tämä legendaarinen grind metal-partio julkaisee uuden, ”Utilitarian” nimisen albumin Century Median kautta. Kyseessä on vuodesta 1981 asti toimineen yhtyeen viidestoista albumi.

Levyn avaa introna toimiva ”Circumspect”, jonka perään tulee ”Errors In The Signals”. Tämä onkin hieman teknisempää Napalm Deathiä, ja toimii varsin mallikkaasti. Hieman hämmennystä aiheuttaa seuraava kappale ”Everyday Pox”, joka pitää sisällään hetkittäin hyvinkin hämmentäviä saksofoni-osioita. Onhan saksofonia toki ennenkin tämäntyylisessä musiikissa kuultu, esimerkiksi kotimaisen Blastanuksen toimesta, mutta tässä kappaleessa se ei vain yksinkertaisesti toimi. Kuitenkin jo seuraava kappale ”Protection Racket” palauttaa kuulijan jälleen perinteisemmän, vihaisen Napalm Deathin pariin. Tämä kappale on myös yksi levyn parhaita vetoja.

”Utilitarian” osoittaa jälleen miksi Nappis on oman alansa kiistaton kuningas, koska se pystyy tekemään levyjä joissa mielenkiinto pysyy yllä, vaikka meininki ei levyllä juurikaan ensimmäisistä tahdeista muutu. Kappale toisensa jälkeen lyö kuuntelijan kanveesiin, eikä levystä pahempia moitteita löydä, lukuun ottamatta alkupään hieman häiritsevää saksofonia, mutta sekin on onneksi vain yhdessä kappaleessa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kiekko pitää sisällään yhteensä 16 kappaletta grindaavaa metallia, punk-sävyttein. Jo mainitun ”Protection Racketin” lisäksi on ehdottomasti mainittava erittäin väkevä ”Fall On Their Swords”, levyn brutaalimpaa osastoa edustavat ”Leper Colony” ja ”Collision Course”. Myöskään ei sovi unohtaa vahvasti punk-henkisiä kappaleita ”The Wolf I Feed” ja ”Orders Of Magnitude”. Kuitenkin parhaan kappaleen tittelin taitaa viedä ”Quarantined”, jonka jälkeen ei kenelläkään pitäisi enää olla mitään kysyttävää. Oikeastaan koko levy, lukuun ottamatta hieman sekoilevaa ”Everyday Pox”-kappaletta, on ehtaa timanttia. Napalm Death lyö kehiin ehdottomasti alkuvuoden kovimman levyn.

Mitenkään mullistavia uudistuksia yhtyeen soundiin ei ole tullut, verrattaessa esimerkiksi edelliseen ”Time Waits For No Slave”-albumiin, mutta jotenkin vahvemman oloinen kokonaisuus tämä uusi ”Utilitarian”-albumi on. Piditpä sitten vanhemmasta tai uudemmasta Nappiksesta, tämä toimii varmasti. Ja jos et yhtyettä ole vielä kuullut, niin nyt on korkea aika siihen tutustua.

9/10

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

1.Circumspect
2.Errors In The Signals
3.Everyday Pox
4.Protection Racket
5.The Wolf I Feed
6.Quarantined
7.Fall On Their Swords
8.Collision Course
9.Orders Of Magnitude
10.Think Tank Trials
11.Blank Look About Face
12.Leper Colony
13.Nom De Guerre
14.Analysis Paralysis
15.Opposites Repellent
16.A Gag Reflex

https://www.facebook.com/officialnapalmdeath

Kirjoittanut: Juha Attola

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat